Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

Avaruuden signaalit muuttuvat ääneksi Oulun tuomiokirkossa17.3.2026 07:30:00 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026Tiedote

Vuoden mittainen immersiivinen ääniteos tuo avaruuden radiosignaaleja miljardien vuosien takaa kuultavaksi Oulun tuomiokirkossa osana Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Avajaisia vietetään lankalauantain iltana. The Logos on taiteilija Andrew Melchiorin uusi teos. Melchior työskentelee luovan teknologian parissa ja on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien, Björkin ja Massive Attackin kanssa. Teos on syntynyt yhteistyössä MIT:n astrofysiikan tutkijan Kiyoshi Masuin, filosofi Timothy Mortonin ja Oulun tuomiorovasti Satu Saarisen kanssa. The Logos nähdään myös Lumo Art & Tech -festivaalilla marraskuussa 2026.
Turun yliopisto

Ilmojen lämpeneminen on saanut puutiaiset jälleen liikkeelle – Turun yliopisto pyytää kansalaisilta punkkinäytteitä tutkittavaksi17.3.2026 07:30:00 EET | Turun yliopistoTiedote

Pakkasten väistyttyä puutiaiset alkavat taas aktivoitua. Turun yliopiston puutiaistutkijat pyytävät tänä vuonna kansalaisia lähettämään postitse puutiaisnäytteitä koko aktiivisuuskauden ajan. Kansalaiskeräyksen avulla tutkitaan, miten puutiaisten ja niiden levittämien taudinaiheuttajien lajisto ja esiintyminen ovat muuttuneet viimeisen vuosikymmenen aikana koko valtakunnan tasolla.
Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

THE LOGOS: 4,000 COSMIC SIGNALS TRANSFORMED INTO SOUND INSIDE A FINNISH CATHEDRAL17.3.2026 07:30:00 EET | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026Press release

A year-long immersive sound installation transforming more than 4,000 cosmic signals into spatial audio opens on Easter Sunday inside Oulu Cathedral as part of Oulu2026 European Capital of Culture. The Logos, created by artist and creative technologist Andrew Melchior — whose work has previously spanned projects with David Bowie, Björk and Massive Attack — in collaboration with MIT astrophysicist Kiyoshi Masui, philosopher Timothy Morton and Oulu Cathedral Dean Satu Saarinen, will also feature in the Lumo Art & Tech Festival in November 2026.
Tekova Oyj

Tekovalle urakkasopimukset neljän liikekiinteistön kokonaisuudesta17.3.2026 07:30:00 EET | Tekova OyjTiedote

Tekova on tehnyt sopimukset neljän uuden liikekiinteistön rakentamisesta. Kyseessä on usean eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälän hankekokonaisuudesta, jonka tilaajana toimii yksityinen kotimainen kiinteistösijoittaja. Urakkasopimukset on allekirjoitettu helmikuussa, ja kohteiden rakentaminen alkaa vaiheittain vuoden 2026 aikana. ”Tekovalla on pitkä kokemus liiketilojen ja myymäläympäristöjen rakentamisesta, sekä hyvä ymmärrys vähittäiskaupan konseptien ja eri toimijoiden tarpeista. On hienoa päästä toteuttamaan tätä hankekokonaisuutta”, kertoo Tekovan liiketoimintajohtaja Jussi Lahtinen. “Nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa uusien merkittävien hankkeiden käynnistyminen on erittäin tervetullut uutinen. Samalla on rohkaisevaa nähdä, että vähittäiskaupan toimijat investoivat Suomeen ja kehittävät voimakkaasti myös fyysistä myymäläverkostoaan”, sanoo Tekovan toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä. Hankkeisiin liittyy tavanomaisia epävarmuustekijöitä. Rakennettavien myymälöiden paikkakunt

Östra Nylands välfärdsområde utvecklar tjänsterna för barn och unga med neuropsykiatriska svårigheter – FPA finansierar det sektorsövergripande samarbetet17.3.2026 07:00:00 EET | Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområdePressmeddelande

Östra Nylands välfärdsområde utvecklar tjänsterna för barn och unga med neuropsykiatriska svårigheter inom det riksomfattande projektet Rehabilitering i vardagen för barn och unga med utvecklingsneurologisk funktionsnedsättning (projektet Spektrum ). Målet är att skapa en smidigare vardag för familjerna och erbjuda ett starkare stöd i rätt tid i barnens och de ungas uppväxtmiljöer. Den utvecklingsfinansiering som FPA beviljar gör det möjligt att utveckla samarbetet mellan social- och hälsovården, småbarnspedagogiken och skolorna under åren 2025–2027.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja – Kela rahoittaa monialaista yhteistyötä17.3.2026 07:00:00 EET | Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområdeTiedote

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kehittää neurokirjon lasten ja nuorten palveluja osana valtakunnallista Kuntoutus neurokirjon lasten ja nuorten arjessa -projektia (Kirjo-projekti). Tavoitteena on sujuvoittaa perheiden arkea ja vahvistaa oikea-aikaista tukea lasten ja nuorten omissa kasvuympäristöissä. Kelan myöntämä kehittämisrahoitus mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen ja koulujen välisen yhteistyön kehittämisen vuosina 2025–2027.
KOVA ry

Kommentti: Tanskassa kohtuuhintainen asuminen kuuluu kaikille – eikä rasita julkista velkasuhdetta17.3.2026 04:30:00 EET | KOVA ryTiedote

Tanskassa sosiaalinen ja kohtuuhintainen asuminen on olennainen osa asuntopolitiikkaa. Tanskan tilastoviranomaisen Danmarks Statistikin mukaan sosiaaliset ja kohtuuhintaiset asunnot (almene boliger) vastaavat 20 prosentista asuntokannasta ja niitä on yhteensä noin 560 000. Asunto-osuuskunnilla (private andelsboligforeninger) on noin 200 000 asuntoa eli 7 prosenttia asuntokannasta. Yksityisiä vuokra-asuntoja on noin 610 000, mikä vastaa 21 prosenttia kaikista asunnoista. Tyypillisin asuntotyyppi on kuitenkin omistusasunto, joita on 47 prosenttia asunnoista.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Aluevaltuusto käsitteli uudistusohjelman edistymistä – kustannusvaikutukset jo 73 miljoonaa euroa16.3.2026 21:10:27 EET | Vantaan ja Keravan hyvinvointialueTiedote

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui maanantaina 16.3. ja hyväksyi hyvinvointialueen kaksikielisyysohjelman vuosille 2026–2030. Lisäksi aluevaltuusto merkitsi tiedoksi uudistusohjelman vuoden 2025 raportoinnin, jonka mukaan hyvinvointialue saavutti yhteensä 73 miljoonan euron kustannusvaikutukset vuosina 2024–2025.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye