TYÖ2030 | Työterveyslaitos

Tuoreen Johtajuusbarometrin mukaan suomalaiset karttavat johtotehtäviä liiallisen vastuun ja vaatimusten vuoksi – omat vaatimukset johtajia kohtaan liittyvät tunnetaitoihin8.10.2024 08:00:00 EEST | TYÖ2030 | TyöterveyslaitosTiedote

Suomalaisten mielestä hyvän johtajan ominaisuuksissa korostuvat reiluus, tasapuolisuus ja kuuntelutaidot ennemmin kuin kunnianhimoisuus, tuloshakuisuus ja rohkeus. Tulokset selviävät tänään julkistetusta Johtajuusbarometrista, joka selvitti suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa. Hyvän ja huonon johtajan määrittelyssä oli nähtävissä selkeitä eroja eri ryhmien välillä: alle 30-vuotiaiden mielestä hyvä johtaja on avoin, empaattinen tiimipelaaja. Yli 30-vuotiaiden mielestä hän on oikeudenmukainen, yhteistyökykyinen ja antaa vastuuta. Tulevaisuuden johtajien* mielestä hyvä johtaja antaa vastuuta ja johtaa esimerkillä, kun nykyisten johtajien mielestä hyvä johtaja on tavoitteellinen. Työntekijöiden mielestä hyvä johtaja on reilu, helposti lähestyttävä ja tunnistaa yksilölliset tarpeet. Yksi johtamisen haasteista on se, että johtajat arvostavat tulosten ja liiketoiminnan asioita, kun työntekijät arvostavat johtamisessa hyviä vuorovaikutustaitoja, empati
Intrum Oy

Konkurssiaalto jatkunee syksyllä, vaikka maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut8.10.2024 07:55:00 EEST | Intrum OyTiedote

Intrumin maksuviivetutkimus kuluvan vuoden kolmannelta neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen määrä on laskenut hieman viime vuodesta. Toimialavertailussa majoitus- ja ravitsemistoimialalla on yhä eniten haasteita, mutta julkisen hallinnon, maanpuolustuksen ja kaivostoiminnan aloilla maksuviiveellisten yritysten määrä on noussut suhteellisesti eniten. Alueellisesti maksuviiveellisiä yrityksiä on eniten Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Vireille pantujen konkurssien määrä on jatkanut edelleen kasvuaan. Vaikka talouskasvu on ollut edelleen vaisua, näkymät loppuvuodelle ovat varovaisen positiivisia.

Lähes 70 % suomalaisista kärsii syksyllä ihon kuivuudesta – Älä tee ihonhoidossa nyt näitä virheitä8.10.2024 07:45:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen KeskuskuntaTiedote

Syksy ja ilmojen viileneminen tuo lähes kaikille jonkinlaisia haasteita ihonhoitoon. Sokoksen kyselytutkimuksen* mukaan peräti 82 prosenttia kokee vuodenaikojen vaihtelun vaikuttavan ihon hyvinvointiin ja 68 prosenttia kärsii tai on joskus kärsinyt ihon kuivuudesta nimenomaan syksyisin. Asiantuntijan mukaan kuivan ihon hoidossa tehdään yleisimmin kaksi keskeistä virhettä.
Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery

The Loom of Reality by llmo Kapanen and Aarni Kapanen won the first prize of the Finnish National Gallery generative art competition Combine248.10.2024 07:00:00 EEST | Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National GalleryPress release

The first prize of ten thousand euros was donated by the Finnish Innovation Fund Sitra. The second prize, eight thousand euros, was awarded to Andreas Rau for the artwork Inventory Numbers. The audience favorite, five thousand euros, was the result of an online vote. The audience favorite was also awarded to Loom of Reality by Ilmo Kapanen and Aarni Kapanen.
Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National Gallery

Ilmo Kapasen ja Aarni Kapasen teos Loom of Reality voitti Kansallisgallerian generatiivisen taiteen Combine24-kilpailun pääpalkinnon8.10.2024 07:00:00 EEST | Kansallisgalleria / Finlands Nationalgalleri / Finnish National GalleryTiedote

Kymmenen tuhannen euron pääpalkinnon myönsi Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Kilpailun toisen palkinnon, kahdeksan tuhatta euroa, voitti Andreas Rau teoksellaan Inventory Numbers. Kilpailussa jaettiin myös yleisön suosikki -palkinto, jonka arvo oli viisi tuhatta euroa. Lempiteostaan pystyi äänestämään digitaalisesti. Yleisön suosikkiteos oli Aarni Kapasen ja Ilmo Kapasen teos Loom of Reality.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Omaishoidon kansallisesti yhtenäisiin myöntämisperusteisiin on vielä matkaa – suositukset ohjaavat alueita8.10.2024 02:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THLTiedote

Omaishoitajat eri alueilla ovat eri asemassa, koska hyvinvointialueet myöntävät omaishoidon tukea erilaisin perustein. Omaishoidon myöntäminen on melko lähellä THL:n vuonna 2022 suosittamia omaishoidon tuen kansallisia myöntämisperusteita (ns. Omakari-kriteerit) alle kolmasosalla alueista, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvitys.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye