Jyväskylän yliopisto

Tuore työelämäprofessori vahvistaa tilastotieteen opiskelijoiden työelämään siirtymistä30.9.2025 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

Antti Liski on aloittanut syyskuun alussa Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen työelämäprofessorina. Liskin tehtävä keskittyy uuden tilastotieteen ja datatieteen diplomi-insinöörikoulutuksen kehittämiseen. Hänen tavoitteenaan on toimia siltana yliopiston ja alan työelämän välillä tarjoten tilastotieteen ja datatieteen opiskelijoille entistä paremmat valmiudet työelämään siirtymisessä. Lisäksi hän haluaa tarjota yrityksille entistä tehokkaamman väylän rekrytoida tulevaisuuden työntekijöitä.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry

Maailman kasvisruokapäivä 1.10. – kasvipohjainen ruokavalio kiinnostaa yhä useampia30.9.2025 07:00:00 EEST | Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ryTiedote

Lokakuun ensimmäinen päivä vietetään Maailman kasvisruokapäivää, joka muistuttaa kasvipohjaisen ruokavalion hyödyistä niin ihmiselle, eläimille kuin ympäristölle. Kasvisruokavalio on viime vuosina noussut merkittäväksi osaksi vastuullista ja terveyttä tukevaa elämäntapaa, ja sen suosio kasvaa erityisesti nuorten ja kaupunkilaisten keskuudessa.
Finanssiala ry

Ei valtiota makuuhuoneeseen – esitys verohallinnon tiedonsaantioikeuksien laajentamiseksi rikkoo sekä yksityisyyden suojaa että tietosuojasääntelyä30.9.2025 07:00:00 EEST | Finanssiala ryTiedote

Hallitus esittää verohallinnon tiedonsaantioikeuksien merkittävää laajennusta. Ehdotuksen muotoilu on niin laaja ja epämääräinen, että se mahdollistaa tietopyynnöt kohdetta yksilöimättä, massaluonteisesti ja toistuvasti, vaikka tiedoilla ei olisi mitään tekemistä verotuksen kanssa. Taustalla on tärkeä tavoite torjua harmaata taloutta, mikä ei kuitenkaan saa sivuuttaa yksityisyyden suojan ja tietosuojasääntelyn vaatimuksia. Esitys on vahvasti ristiriidassa sekä EU:n tietosuoja-asetuksen säännösten että perustuslain takaaman yksityisyyden suojan kanssa. Finanssiala ry:n (FA) mukaan esitysluonnos on niin puutteellinen, että se vaatii perusteellista jatkovalmistelua ja esityksen antamista tulee lykätä.

Ravintolat ottivat käyttöön esteettömän ja hygieenisen digimenun30.9.2025 07:00:00 EEST | Provisual OyTiedote

Helsinkiläinen Treffi-ravintolat ovat ensimmäisten joukossa Suomessa ottaneet käyttöön uuden digitaalisen menuratkaisun, joka tarjoaa asiakkaille esteettömän, hygieenisen ja EU-suositusten mukaisen tavan tutustua ruokalistaan ja juomavalikoimiin. QR-koodin avulla asiakkaat saavat ruokalistan ja lisäsisällöt suoraan omaan puhelimeensa – täysin ilman fyysistä kontaktia perinteiseen menuun. Esteetön ja hygieeninen kokemus kaikille E-Menu täyttää jo nyt EU:n kesäkuussa 2025 voimaan tulleita esteettömyyssuosituksia ja tarjoaa miellyttävän käyttökokemuksen kaikenlaisissa tilanteissa – myös silloin, kun silmälasit ovat jääneet kotiin, valaistus on heikko tai käyttäjällä on näkörajoitteita. Ja tietenkin hygieenisesti – se on erityisen tärkeää influenssakauden alkaessa. Keskeisiä saavutettavuusominaisuuksia: Fonttikoon säätö ja automaattinen mukautuminen näytölle, Ääneenlukutoiminto ikä- ja heikkonäköisille. Selkeä, helposti navigoitava ja monikielinen käyttöliittymä E-menu ei ole pelkkä staatt
Pääomasijoittajat ry

Yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa – pääomasijoitustaustaiset yritykset kulkevat vastavirtaan30.9.2025 07:00:00 EEST | Pääomasijoittajat ryTiedote

Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n tuore vaikuttavuustutkimus osoittaa, että pääomasijoittaminen on vahva moottori Suomen talouden uudistumiselle. Viimeisen vuoden aikana pääomasijoitustaustaiset yritykset loivat yli 1 400 täysin uutta työpaikkaa, kun muu yksityinen sektori menetti 37 000 työpaikkaa. Vuosina 2014–2024 Suomen 500 suurimman yrityksen listalle nousseista 146 yrityksestä 29 prosenttia oli saanut pääomasijoituksen, mikä kertoo pääomasijoittamisen merkittävästä roolista suomalaisyritysten kasvun, tuottavuuden ja työllisyyden vauhdittajana.
Avain

Pirkko Vekkeli avaa teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen uran merkitystä suomalaiselle kulttuurille30.9.2025 06:44:00 EEST | AvainTiedote

Pirkko Vekkeli esittelee "Mies, leikki ja ikävä: Ilpo Tiihonen, elämä ja runot" -teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen merkittävän elämän ja uran. Tiihosen omaperäiset ja kauniit tekstit sekä hänen voittamansa palkinnot alleviivaavat hänen merkitystään suomalaisessa kulttuurissa. Vekkeli on syvällisesti paneutunut runoilijan elämään haastatteluin ja tarkoin tutkimuksin.
S-Pankki Oyj

S-Pankin tutkimus: Nuoret haluavat ensiasunnoksi loppuelämän kodin – “Ensiasunnon ostajien lainat ovat jälleen nousussa”30.9.2025 06:30:00 EEST | S-Pankki OyjTiedote

S-Pankin tutkimuksen mukaan nuorten asuntotoiveena on loppuelämän koti, tavallisimpana unelmana omakotitalo. Toisaalta oma talous ja työtilanne huolettavat. Kuilu odotusten ja realististen mahdollisuuksien välillä onkin monen kohdalla suuri. S-Pankissa ensiasunnon ostajille myönnettyjen lainojen määrä on palautunut varainsiirtoverouudistusta edeltävän ajan lukemiin.

Eurooppalainen ilmastosopimus Climate Pact hakee uusia vapaaehtoisia verkostoonsa30.9.2025 06:30:00 EEST | Eurooppalainen ilmastosopimus – European Climate PactTiedote

Avoin haku Euroopan komission ilmastosopimuksen lähettilääksi tai partneriorganisaatioksi on käynnissä sopimuksen verkkosivulla lokakuun 15. päivään asti. Vapaaehtoiset ilmastosopimuslähettiläät ovat osa Euroopan laajuista ilmastovaikuttajien verkostoa. Partnerit ovat organisaatioita, jotka päivittäisessä toiminnassaan ja verkostoissaan edistävät ilmastosopimuksen tavoitteita.
Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Veneilyn viikkokatsaus 40/202529.9.2025 19:09:32 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ryUutinen

Vicky Vapaavuori ja Jussi Myllymäki voittivat Offshore 3J-luokan Euroopan mestaruuden Vicky Vapaavuori ja Jussi Myllymäki saivat aamupäivällä ajetussa ensimmäisessä kilpailussa erinomaisen lähdön ja karkasivat muilta jo lähtösuoralla. Maalissa ero toiseksi sijoittuneeseen norjalaispariin oli reilu 30 sekuntia. Vuoden 2023 maailmanmestaripari Ingvarsson/Jansson vei kolmannen sijan. Toisen kilpailun lentävä lähtö oli hieman ensimmäistä lähtöä tasaisempi. Vapaavuori ja Myllymäki ajoivat kuitenkin selvään voittoon yli 50 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen norjalaispariin Ingvarson/Jansson. Norjalaiset jäivät toisessa kilpailussa kolmanneksi. Vapaavuori ja Myllymäki on hallinnut kautta vakuuttavasti, he nappasivat kesällä myös luokan maailmanmestaruuden. Tämä offshore-kausi jää heidän nimissään historiaan todellisena superkautena.Toni Kade ajoi mestariksi GT15-luokassa - Joni Inkinen pronssimitalille Yhtenä ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Toni Kade ajoi Euroopan mestariksi ottam

Ändringar i välfärdsområdets verksamhet och ledningsstruktur29.9.2025 17:48:33 EEST | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområdeTiedote

Välfärdsområdesstyrelsen godkände resultatet av samarbetsförhandlingar som gäller ändringar och omorganiseringar av verksamheten, verksamhetsställena, arbetsplatserna och arbetsuppgifterna på familjegrupphem samt lönesättningen av personalen. Välfärdsområdesstyrelsen inledde samarbetsförhandlingarna för att verkställa ändringen av förvaltningsstadgan, utveckla ledningsstrukturen och genomföra ändringar i verksamheten.

Hyvinvointialueella toiminnallisia ja johtamisrakenteen muutoksia29.9.2025 17:42:52 EEST | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområdeTiedote

Aluehallitus hyväksyi perheryhmäkotitoimintaa koskevien toiminnan, toimipisteiden, työntekopaikkojen ja työtehtävien sekä palkkauksen muutoksia sekä uudelleenjärjestelyjä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen. Aluehallitus käynnisti hallintosääntömuutoksen toteuttamiseksi ja johtamisrakenteen kehittämiseksi sekä toiminnallisten muutosten vuoksi yhteistoimintaneuvottelut.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye