STTK ry.

STTK: Vihreä siirtymä luo kasvua, mutta kansalaisten tuki siirtymälle on varmistettava4.2.2026 09:52:12 EET | STTK ry.Tiedote

Vihreä siirtymä on noussut merkittäväksi talouden alaksi maailmalla. Energiatuotannon uudistaminen, liikenteen sähköistäminen ja teollisuusprosessien uudistaminen ovat paitsi välttämättömiä ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi, myös merkittäviä kasvualoja. – Talouden ja teknologian osalta vihreässä siirtymässä on otettu viime vuosina merkittäviä edistysaskelia. Muutos on globaali ja näkyy vahvasti myös kehittyvissä maissa. Samalla uhka on politiikan kääntyminen siirtymää vastaan. Tästä on jo esimerkkejä USA:sta, Euroopasta ja muualtakin, STTK:n ilmasto- ja energiapolitiikan asiantuntija Jaakko Haikonen korostaa. STTK:n vuotuisessa talousseminaarissa keskustellaan tänään vihreästä siirtymästä palkansaajan näkökulmasta. Siirtymä on suuri mahdollisuus myös Suomelle. Talouskasvua piristävät investoinnit, vahvistuva kauppatase, geopoliittinen asema ja ilmastotavoitteet ovat hyviä kannusteita. Suomessa onkin varsin laaja yhteisymmärrys vihreän siirtymän mahdollisuuksista. – Kansalai

Mediakutsu: Nordic Hydrogen Week & Northern Power 10.–12.2.2026, Oulu4.2.2026 09:38:52 EET | ExpomarkKutsu

Miten lento- ja meriliikenteen päästötavoitteet saavutetaan vuoteen 2030 mennessä? Missä aikataulussa vety ja synteettiset polttoaineet voivat oikeasti tulla käyttöön terästeollisuudessa, merenkulussa ja ilmailussa? Millainen rooli Pohjoismailla ja Pohjois-Suomella on Euroopan vetytalouden kehityksessä? Miten geopoliittinen tilanne ja EU-sääntely ohjaavat vetytalouden investointeja?
Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Palveluihin pääsy parani monelta osin Päijät-Hämeessä 20254.2.2026 09:34:30 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialueTiedote

Erikoissairaanhoitoon pääsy nopeutui ja leikkausjonot lyhenivät Päijät-Hämeessä viime vuonna. Avosairaanhoitoon pääsy oli hyvällä tasolla. Ikääntyneiden palvelutarpeen arviointi toteutui 5,2 päivässä, ja perhe- ja sosiaalipalvelujen käsittelyajat paranivat. Pelastuslaitos pelasti vaarasta 137 henkilöä. Hyvinvointialue tehosti tilankäyttöä ja teknologia- ja tekoälyratkaisuja otettiin käyttöön.
Rakennusteollisuus RT ry

EU-sääntely ei saa pysäyttää kriittistä infraa – vaikuttamista EU:n piirissä tiivistettävä entisestään4.2.2026 09:12:13 EET | Rakennusteollisuus RT ryTiedote

EU:n liikennepäästösääntely on joutunut kovaan testiin Pohjois-Euroopan paukkupakkasissa. AdBlue-järjestelmien vauriot kylmällä säällä käyvät kalliiksi yrityksille, mutta haastavat myös huoltovarmuutta ja turvallisuutta. INFRA pitää tilannetta tärkeänä muistutuksena siitä, että Suomen EU-vaikuttamista on tiivistettävä entisestään uusia kumppanuuksia rakentaen.
Jyväskylän yliopisto

Opettajien stressi ja työn imu näkyvät luokkahuonevuorovaikutuksessa4.2.2026 09:10:57 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Opettajien työhyvinvointi heijastuu suoraan luokkahuoneeseen ja opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen laatuun. Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että opettajien kokema stressi, työuupumus ja työn imu ovat yhteydessä siihen, millaista tunnetukea, ohjauksellista tukea ja toiminnan organisointia oppilaat saavat opetustilanteissa suomalaisissa peruskouluissa.
Mangrove Oy

Mangrove Oy ja Naantalin Vuokratalot Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen toisesta Naantaliin rakennettavasta vuokrakerrostalosta4.2.2026 09:00:00 EET | Mangrove OyTiedote

Mangrove Oy ja Naantalin Vuokratalot Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Naantaliin Ratakatu 2:een rakennettavasta uudesta vuokrakerrostalosta. Hanke on osapuolten yhteistyön jatkumoa Naantalin keskustan alueelle marraskuussa 2025 valmistuneen Presidentinkatu 3 vuokrakerrostalokohteen jälkeen. Ratakatu 2:een toteutetaan viisikerroksinen vuokra-asumiseen suunnattu kerrostalo, johon tulee yhteensä 35 asuntoa. Rakentaminen käynnistyy maaliskuun aikana ja kohteen arvioidaan valmistuvan huhtikuussa 2027. ”Yhteistyömme Naantalin Vuokratalot Oy:n kanssa jatkuu onnistuneen Presidentinkatu 3 -hankkeen jälkeen ja kiitämme NVT:tä luottamuksesta. Ratakatu 2 on tärkeä jatko panostukselle laadukkaaseen ja energiatehokkaaseen vuokra-asumiseen Naantalissa”, kertoo Jouni Hämäläinen, toimitusjohtaja, Mangrove Oy. ”NVT:n tehtävä on turvata naantalilaisille kohtuuhintaisia ja toimivia koteja myös tulevaisuudessa. Ratakatu 2 -hanke vahvistaa keskustan vuokra-asuntotarjontaa ja tukee samalla alueen e
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye