• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
Beely Oy

Korona kolhaisi pahasti perinteistä autokauppaa – uudesta riskittömästä konseptista pelastusrengas?31.3.2020 09:58:19 EEST | Beely Oy

Perinteinen autokauppa on kipuillut jo kauan. Moni on jättänyt auton hankkimatta korkean hinnan ja omistamiseen liittyvien riskien vuoksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että COVID-19-virus on hiljentänyt vaisun automarkkinan tykänään. Kun uusia autoja rekisteröitiin vuonna 2019 vajaat 115 000, ensirekisteröintien määrän arvioidaan tänä vuonna romahtavan 85 000 autoon. Luku on matalampi kuin finanssikriisin aikaan.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Korona vs. ilmasto – miksi suhtaudumme näihin kriiseihin niin eri tavoin?31.3.2020 09:00:00 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Viime aikoina monessa mediassa on ihmetelty, miksi suhtaudumme koronakriisiin kovin eri tavalla kuin ilmastokriisiin. Kummatkin uhkaavat meitä ja läheisiämme sekä taloutta, turvallisuutta, omaa terveyttämme ja tulevaisuuttamme. Kummatkin ovat ihmisen aiheuttamia kriisejä, joista on varoiteltu jo vuosia. Kuitenkin vain toisen takia olemme valmiita sulkemaan koko maailman.
Wolfcom

Akseli Herlevi avasi Naughty Munchies virtuaaliravintolan31.3.2020 08:50:00 EEST | Wolfcom

Keittiömestari Akseli Herlevi perusti Naughty BRGR -ravintolan oheen ilman asiakaspaikkoja toimivan, vain asiakkaalle kuljetettaviin annoksiin erikoistuneen Naughty Munchies-ravintolan. Suomen ensimmäinen Top Chef -voittaja ja sittemmin tunnetuksi burgerimieheksi noussut Herlevi palaa Munchiesissa juurilleen ja kokkaa asiakkailleen jälleen muutakin kuin hampurilaisia. Cloud kitchen -virtuaaliravintolan ruokalistalta löytyy Herlevin ohella myös japanilais- ja libanonilaiskeittiöiden konkareiden Kimmo Jylhän ja Maggie Lindholmin sekä Hans Välimäen annoksia.
DNA Oyj

DNA:n 5G laajentunut Tampereella ja Tampereen seudulla31.3.2020 08:30:00 EEST | DNA Oyj

DNA:n 5G-verkko Tampereella ja Tampereen seudulla on laajentunut. 5G-palvelut ovat saatavilla muun muassa Tampereen keskustassa, Tammelassa, Lielahdessa ja Hyhkyssä. Lisäksi Ylöjärvellä ja Nokialla on avattu lukuisia 5G-tukiasemia. Alkuvuoden mittaan 5G-verkon rakennustyöt jatkuvat ja laajenevat myös muualle Tampereen seudulle. Yhteyksien toimivuus varmistetaan jatkuvalla verkkojen ylläpidolla ja kehityksellä myös tämänhetkisessä poikkeustilanteessa.

Yksin asuvat iäkkäät selviävät luunmurtuman jälkeen yhtä hyvin kuin yhdessä asuvat31.3.2020 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto

Luunmurtumat lisäävät ikääntyneillä henkilöillä terveyden heikkenemisen ja kuoleman riskiä etenkin ensimmäisenä murtuman jälkeisenä vuotena. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria murtuman jälkeisessä selviytymisessä ja kotona saatu tuki voi olla siinä tärkeässä roolissa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tuoreen tutkimuksen mukaan yksin tai jonkun kanssa yhdessä asuvien ikääntyneiden henkilöiden välillä ei kuitenkaan ollut eroa murtuman jälkeisessä selviytymisessä
Vilkas Group Oy

”Myynti putosi 100%” – Jo yli 300 yritystä pelastettu verkkokauppaan ilmaiseksi – #pelastetaankauppa-kampanja ”onnistunut kädenojennus”31.3.2020 05:00:00 EEST | Vilkas Group Oy

Viikko sitten alkanut #pelastetaankauppa -kampanja on tuonut jo satoja koronan kuristamia yrityksiä verkkokauppaan. ”Yksikin elinkelpoisena pysyvä yritys on arvokas. Olen iloinen, että suomalaisten yritysten auttamiseksi ideoidaan ja toteutetaan kampanjoita, jotka tuovat nopeaa ja konkreettista apua ja monille jopa pelastusrenkaan”, iloitsee Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Ohjelmisto- ja e-business ry puolestaan arvioi, että yrittäjien nopea loikka verkkokauppaan on lupaava merkki koko Suomen tulevaisuudelle.
Keskuskauppakamari

Kauppakamarien kysely: Yritysten tilanne heikentynyt merkittävästi kahdessa viikossa - kaksi kolmasosaa aikoo lomauttaa tai irtisanoa31.3.2020 00:01:00 EEST | Keskuskauppakamari

Lähes kaksi kolmasosaa kauppakamarien kyselyyn vastanneista liki 3400 yrityksestä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään. Reilu 40 prosenttia yrityksistä oli jo maanantaihin mennessä antanut lomautusvaroituksen tai kutsunut yt-neuvottelut. Tilanne on synkentynyt merkittävästi kahden viikon aikana, jolloin kauppakamarit toteuttivat kyselyn edellisen kerran.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>