Oma Häme

Aluevaltuusto: mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalvelujen arviointi tehdään osana nykyisissä palveluissa, ilman erillistä yksikköä17.3.2026 19:42:34 EET | Oma HämeUutinen

Aluevaltuusto kokoontui tiistaina 17. maaliskuuta Hämeenlinnassa vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Kokouksen alussa hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen piti valtuutetuille perusteellisen infon Oma Hämeen taloustilanteesta ja palveluiden toteutumisesta viime vuonna. Naukkarinen myös esitteli hyvinvointialueen tulevaisuuden talousnäkymiä - erityisesti suhteessa valtion rahoituksen kehittymiseen ja mahdollisiin muutoksiin sekä muiden hyvinvointialueiden taloustilanteeseen ja alueiden eriytymiseen. Info on osana valtuustokokouksen tallennetta, jonka voit katsoa kokonaisuudessaan täältä. Aluevaltuusto käsitteli kokouksessaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalveluihin aiemmin suunniteltua arviointi- ja kuntoutusyksikköä. Yksikön perustaminen oli suunnitelmana mukana aluevaltuuston huhtikuussa 2024 tekemissä palveluverkkopäätöksissä. Mutta nyt aluevaltuusto päätti, että asiakkaiden palvelutarpeen arviointi voidaan toteuttaa osana nykyisiä palveluja, ilman erillisen yksikön perus
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuurin kummilapset -toiminnasta pysyvä Helsingin kaupungin koordinoima palvelu lapsiperheille17.3.2026 18:15:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaTiedote

Suuren suosion saavuttanut Kulttuurin kummilapset -toiminta jatkuu vuodesta 2027 alkaen kaupungin koordinoimana pysyvänä palveluna, joka säilyy jatkossakin maksuttomana kaikille helsinkiläisille 0–6-vuotiaille lapsille ja heidän lähiaikuisilleen. Kaupungin, Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteishankkeena aloitettua toimintaa kehitetään entistä yhdenvertaisempaan ja saavutettavampaan suuntaan. Taide- ja kulttuuritoimijat tuottavat Kulttuurin kummilapset -sisältöjä jatkossa erillisavustuksella, jonka avoin haku käynnistyy huhtikuussa.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Aluehallituksen päätöksiä: yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät, tila- ja tukipalvelujohtajaksi on valittu Antti Nikkanen17.3.2026 17:45:21 EET | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)Tiedote

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti 17.3. käynnistää yhteistoimintaneuvottelut osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimeenpanoa. Neuvotteluilla tavoitellaan säästöjä vuosille 2026 ja 2027. Päätös on osa laajempaa säästökokonaisuutta, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa, jolla hyvinvointialue varmistaa taloutensa tasapainon ja vastaa valtion asettamiin alijäämän kattamisvelvoitteisiin.
Vapriikki

Suomen pelimuseossa on esillä pienoisnäyttely Rajakatse - Kolme vuosikymmentä liveroolipelejä 20.3.-2.8.202617.3.2026 16:47:38 EET | VapriikkiTiedote

Rajakatse on Suomessa pisimpään jatkunut liveroolipeli- eli larppikampanja, joka sai alkunsa vuonna 1995. Perustajajäsenten Petri Mäntylän, Juha Pereen ja Petri Pohjanmiehen alkuun saattama fantasiamaailma ammentaa inspiraationsa keskiajan Euroopasta. Rajakatseen pelien päätapahtumapaikkana on Hollolan Sairakkalaan rakennettu taverna Vanha Pipari.
Finlands Akademi

Projekten till andra steget i RSF:s programutlysning nu valda17.3.2026 15:15:11 EET | Finlands AkademiTiedote

Rådet för strategisk forskning (RSF), som verkar i anslutning till Finlands Akademi, har beslutat att inbjuda 30 konsortier till andra steget av RSF-programutlysningen. Ungefär en tredjedel av de preliminära ansökningarna går vidare till det andra steget. Besluten fattades utifrån projektens lämplighet med tanke på programmens teman och mål samt deras uppskattade potential till vetenskapligt och samhälleligt genomslag.
Research Council of Finland

Projects selected for second stage of SRC programme call17.3.2026 15:14:45 EET | Research Council of FinlandTiedote

The Strategic Research Council (SRC) established within the Research Council of Finland has invited 30 consortia to the second stage of the SRC programme call. Approximately a third of letters of intent submitted at the first call stage advanced to the second stage. The selections were made based on the proposed projects’ alignment with the programme themes and objectives and their potential for scientific and societal impact.
Aito Säästöpankki

Timo Vaismaa Seinäjoen ja Kauhavan konttoreiden johtoon – Paikallisjohtaja Päivikki Kangas jää eläkkeelle 43-vuotisen finanssityöuran jälkeen17.3.2026 15:11:00 EET | Aito SäästöpankkiTiedote

Aito Säästöpankki Oy:n Etelä-Pohjanmaan alueen konttorien paikallisjohtaja Päivikki Kangas jää eläkkeelle maaliskuun 2026 lopussa. Kangas on työskennellyt finanssialalla yhteensä 43 vuoden ajan. Huhtikuun alusta Seinäjoen Kalevankadun ja Ideaparkin sekä Kauhavan konttoreista vastaa Timo Vaismaa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye