Telia Finland Oyj

LapIT Oy valitsi Telian lähiverkkopalvelut28.4.2026 15:45:00 EEST | Telia Finland OyjTiedote

Telia on sopinut LapIT Oy:n kanssa 60 kuukauden pituisen ja 5 miljoonan euron arvoisen sopimuksen lähiverkkopalveluiden toimittamisesta. Samalla Telian ja LapIT:n välillä käynnistyy strateginen kumppanuus, jonka tavoitteena on kehittää ja uudistaa lähiverkon tietoliikennepalveluita julkisen sektorin tarpeisiin. LapIT vastaa ICT-palveluiden järjestämisestä alueellisesti Suomen pohjoisimpien osien omistaja-asiakkailleen.
Suomen Metsästäjäliitto ry

Metsästäjäliitto kiirehtii karhun kiintiömetsästyksen valmistelua28.4.2026 15:32:07 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ryUutinen

Metsästäjäliitto ilmaisee huolensa karhunmetsästyksen valmistelujen hitaudesta. Eduskunta on edellyttänyt kiintiömetsästyksen säädösten valmistelua, mutta käytännön toimia asian eteen ei ole nähtävissä. Liiton mukaan karhun kiintiömetsästys tulee laajentaa poronhoitoalueelta koko maahan, mihin eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki suurpetojen kiintiömetsästyksestä antaa mahdollisuuden.
Diakonissalaitos

Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2025: Vaikuttavuus ja kasvu etenivät rinnakkain haastavassa ajassa28.4.2026 15:28:02 EEST | DiakonissalaitosTiedote

Diakonissalaitoksen vuosi 2025 oli vaikuttavuuden ja hallitun kasvun vuosi. Haastavasta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta säätiökonsernin toiminta laajeni, taloudellinen tulos vahvistui ja tukea saatiin entistä useammalle ihmiselle. Juuri julkaistun vuoden 2025 toimintakertomuksen mukaan kasvu, vaikuttavuus ja taloudellinen vakaus voivat toteutua rinnakkain samalla, kun tuetaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Lastensuojelun Keskusliitto

Apu jää saamatta monelta – kehysriihi oli valtava pettymys sote-järjestöille28.4.2026 15:26:26 EEST | Lastensuojelun KeskusliittoTiedote

Sote-alalla toimivat järjestöt saivat viime viikon hallituksen kehysriihestä järkyttäviä uutisia. STEAn kautta jaettaviin avustuksiin tehdään 50 miljoonan euron lisäleikkaus. Kokonaisuudessaan tällä hallituskaudella sote-järjestöjen avustukset laskevat reilusta 380 miljoonasta eurosta 190 miljoonaan euroon. Järjestöt ovat olemassa ihmisiä varten, joten lopulta leikkaukset osuvat heille tarjottavaan apuun, tukeen ja edunvalvontaan.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Henriksson: Euroopan parlamentti sanoo KYLLÄ koko EU:n kattavalle suostumuslaille28.4.2026 15:23:04 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.Tiedote

– Tänään on historiallinen päivä tyttöjen ja naisten oikeuksien vahvistamiselle koko EU:ssa. Euroopan parlamentin lopullisessa täysistuntoäänestyksessä ehdotus suostumukseen perustuvasta raiskauslainsäädännöstä koko unionissa voitti. Olen iloinen, että kova työ on nyt tuottanut tulosta, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut28.4.2026 15:08:05 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskusTiedote

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on tänään 28.4.2026 antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 14 henkilötyövuodella.

Otava on saanut KKV:n hyväksynnän kasvattaa omistustaan Alma Mediassa28.4.2026 15:00:00 EEST | Otava-konserniTiedote

Otava Oy (“Otava”) tiedotti 24.2.2026 sopineensa yhteensä 700 000 Alma Media Oyj:n (”Alma Media” tai ”Yhtiö”) osakkeen ostosta. Osakekaupan myötä Otavalle syntyisi tosiasiallinen määräysvalta Alma Mediassa ja sen toteuttaminen on ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) hyväksynnälle. Otava on saanut tänään KKV:n hyväksynnän osakekaupan toteuttamiseksi ja toteuttaa kaupan lähipäivinä. Toteutettavan osakekaupan seurauksena Otavan omistus Alma Mediassa nousee yhteensä 33 008 246 osakkeeseen, mikä vastaa noin 40,07 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä. ”Alma Media on Otavalle strateginen sijoituskohde ja Otava näkee itsensä pitkäjänteisenä ja merkittävänä osakkeenomistajana Yhtiössä jatkossakin. Alma Media on hyvin johdettu yhtiö ja Otavan tavoitteena on edelleenkin säilyttää Alma Media itsenäisenä, pörssilistattuna yhtiönä. Pörssiyhtiönä toimiminen luo jatkossakin Alma Medialle hyvät edellytykset ja vakaan pohjan liiketoiminnan kehittämiselle
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye