Lidl Suomi

Ovensa sulkenut Lidlerie kerää ylistystä – tämä oli suosituin menu2.12.2025 13:53:12 EET | Lidl SuomiTiedote

Lidlin ja Henri Alénin perustama ravintola Lidlerie on sulkenut ovensa. Viiden päivän ajan ravintola Finnjävelin tiloissa toiminut pop up -ravintola keräsi valtavasti huomiota ja kiittävää palautetta niin asiakkailta kuin julkisessa keskustelussa. Kolme eri illallismenua olivat melko tasaisen suosittuja, mutta hienoiseksi ykköseksi nousi kotimaan raaka-aineita ylistävä Pohjolan makuja -menu.

OECD:n tuore tutkimus osoittaa Suomen kehittäneen varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan2.12.2025 13:07:04 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ryTiedote

Valtaosa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on Suomessa tyytyväisiä työhönsä, kertoo OECD:n tänään julkaisema TALIS-tutkimus. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää tutkimusta osoituksena siitä, että varhaiskasvatusta on Suomessa kehitetty oikeaan suuntaan. Henkilöstöpula ratkeaa satsaamalla esimerkiksi palkkatasoon ja stressin ennaltaehkäisyyn.
STTK ry.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla2.12.2025 13:04:35 EET | STTK ry.Tiedote

ITUC on ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö, joka tekee työtä ihmisoikeuksien ja reilun työelämän puolesta koko maailmassa. Järjestö edustaa 191 miljoonaa palkansaajaa yli 169 maassa ja sillä on noin 340 jäsenjärjestöä. ITUC:n hallituksen kokous järjestetään 2.–4.12. Addis Abebassa, Etiopiassa. Järjestön strategian ja uudistamistyön pohjalta linjataan maailmanjärjestön tulevien vuosien toiminnan painotuksia. Kokouksen ytimessä on ITUC:n rooli työelämän rajussa muutoksessa, työntekijöiden oikeudet sekä turvallisuus, rauha ja demokratiakehitys koko maailmassa. ITUC:n tavoite on edistää työlainsäädännön kehitystä kansainvälisen työjärjestö ILOn puitteissa ja osallistua aktiivisesti globaaliin keskusteluun, joka liittyy yhteistyöhön johtavien teollisuusmaiden, YK:n, Maailman kauppajärjestö WTO:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n välillä. ITUC myös koordinoi palkansaajajärjestöjen apua vaikeissa oloissa perusoikeuksia puolustaville ammattiliitoille. STTK:n puheenj
EMMA – Espoo Museum of Modern Art

EMMA – Espoo Museum of Modern Art celebrates its 20th anniversary in 20262.12.2025 13:00:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern ArtPress release

Next year marks the 20th anniversary of EMMA – Espoo Museum of Modern Art. The anniversary year will underline the ability of art to foster reflection, connection, and meaning in an accelerating, ever-changing world. EMMA’s 2026 programme features leading international names in the group exhibition In Search of the Present, a solo presentation by Axel Straschnoy as part of the Fine Arts Academy of Finland Foundation Prize, and exhibitions honouring the work of Howard Smith and Gerda Thesleff.
EMMA – Espoo Museum of Modern Art

EMMA – Esbo moderna konstmuseum firar 20-årsjubileum 20262.12.2025 13:00:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern ArtPressmeddelande

Nästa år fyller EMMA – Esbo moderna konstmuseum 20 år. Jubileumsåret lyfter fram konstens kraft att få människor att stanna upp och förenas, och dess förmåga att skapa betydelsefulla möten i en allt mera hetsig och föränderlig värld. På programmet står internationella toppnamn på grupputställningen På spaning efter nutiden, Stiftelsen Finlands konstakademis prisutställning med verk av Axel Straschnoy och separatutställningar med Howard Smith och Gerda Thesleff.
EMMA – Espoo Museum of Modern Art

EMMA – Espoon modernin taiteen museo juhlii 20-vuotista taivaltaan vuonna 20262.12.2025 13:00:00 EET | EMMA – Espoo Museum of Modern ArtTiedote

EMMA – Espoon modernin taiteen museo täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden ohjelma korostaa taiteen kykyä pysäyttää, yhdistää ja luoda merkityksellisiä kohtaamisia alati kiihtyvässä ja muuttuvassa maailmassa. Ohjelmistossa nähdään kansainvälisiä huippunimiä Nykyaikaa etsimässä -ryhmänäyttelyssä, Suomen taideakatemian säätiön palkintonäyttely Axel Straschnoylta sekä Howard Smithin ja Gerda Thesleffin elämäntuotantoa kunnioittavat yksityisnäyttelyt.
Business Tampere

Drone Innovation Hackathon kokoaa droonien kehittäjät kilpailemaan Nokia Arenaan2.12.2025 12:47:41 EET | Business TampereUutinen

Startupit, drooniyritykset ja -ammattilaiset ratkovat 21.–23.1.2026 järjestettävässä tapahtumassa yritysten antamia tehtäviä. Palkintoina on 15 000 euroa, joka jaetaan haasteiden voittajien kesken. Lisäksi menestyjä voi valikoitua 17Techin kiihdytysohjelmaan (17tech.fi) ja saada jopa 40 000 € rahoitusta. Mahdollisuuteen sisältyy droonikehityksen asiantuntijatukea Ukrainassa sekä yhteistyö alan johtavien toimijoiden kanssa.
Tampereen yliopisto

Väitös: Perheen sisäisiä henkirikoksia voidaan ennaltaehkäistä2.12.2025 12:45:48 EET | Tampereen yliopistoTiedote

TtM Marianne Ellilän väitöstutkimus osoittaa, että suomalaisiin perheen sisäisiin henkirikoksiin liittyy taustatekijöitä ja niitä voidaan ennaltaehkäistä. Ellilä kuvasi kolmen eri aineiston kautta tutkimuksessaan perheen sisäisten henkirikosten taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä. Äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien näkemykset, henkirikosten uhrien läheisten kokemukset ja tekijöiden mielentilatutkimukset antoivat arvokasta tietoa aiheesta.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | SDP EDUSKUNTATiedote

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye