Kuka on Oma Hämeen Sydän? Asiakkaat voivat jälleen äänestää sydämiin jääneitä ammattilaisia2.2.2026 11:54:33 EET | Oma Häme | Tiedote
Oma Häme kutsuu jälleen asiakkaansa kertomaan hyvistä ja mieleenpainuvista palvelukokemuksistaan. Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu Oma Hämeen Sydän -äänestys järjestetään nyt uudelleen helmikuussa. Sen tavoitteena on nostaa esiin työntekijöitä, työpareja ja yksiköitä, jotka ovat jättäneet asiakkaiden sydämiin erityisen jäljen. Äänestykseen voivat osallistua kaikki Oma Hämeen asiakkaat. Äänen voi antaa joko sähköisesti lomakkeella tai kirjallisesti toimittamalla sen hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän tiedotteen lopusta. – Haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden vaikuttaa henkilökuntamme palkitsemiseen kertomalla, mistä ovat saaneet sydämiin jääneen kokemuksen. Samalla haluamme osoittaa, kuinka Oma Hämeessä arvostetaan henkilöstön panosta ja sitoutumista asiakaskokemuksen parantamiseen, kertoo kampanjaa ideoinut asiakaspalvelun erityisasiantuntija Sanna Mäkynen. Äänestysaikaa on helmikuun loppuun Viime vuonna Oma Hämeen Sydän -ääniä sai yhteensä