Kela/FPA

ADHD-lääkkeitä käyttää jo joka yhdeksäs alakouluikäinen poika – tilastoissa erottuvat myös teinitytöt ja nuoret naiset19.3.2026 06:00:00 EET | Kela/FPATiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). ADHD-lääkkeiden käyttö kasvaa edelleen, etenkin alakouluikäisillä pojilla sekä teinitytöillä ja nuorilla naisilla. Vuonna 2025 lääkkeitä käytti 11 % alakouluikäisistä pojista ja 6 % teinitytöistä. Uusien lääkityksen aloittajien kasvu on taittunut joissakin ryhmissä, mutta tutkijat arvioivat, että vuosittaisen käytön kasvu tulee edelleen jatkumaan muutamia vuosia.
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Koulukuljetukset maksavat kunnille lähes 249 miljoonaa euroa – pienissä kunnissa lähes puolet oppilaista kuljetuksessa19.3.2026 02:00:00 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundTiedote

Kunnat käyttivät vuonna 2024 lähes 249 miljoonaa euroa esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksiin. Kuljetuksissa on noin 105 000 oppilasta. Kuljetusoppilaiden määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 10 000 oppilaalla. Kuntaliiton koulukuljetuskyselyyn vastasi 221 kuntaa, joten tulokset antavat kattavan kuvan koulukuljetusten tilanteesta Suomessa. ”Koulukuljetukset ovat monessa kunnassa välttämätön osa koulupäivän mahdollistamista. Niillä varmistetaan, että oppilaat pääsevät kouluun turvallisesti asuinpaikasta riippumatta”, sanoo erityisasiantuntija Mari Sjöström Kuntaliitosta.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Henriksson: Tärkeää, että Euroopan parlamentti haluaa kieltää tekoälytyökalut, joita käytetään alastonkuvien luomiseen18.3.2026 18:08:41 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.Tiedote

– Ylen tämänpäiväinen uutinen siitä, että tekoälytyökaluja on käytetty alastonkuvien luomiseen useista suomalaisista julkisissa asemissa olevista naisista ja niiden levittämiseen verkossa, suututtaa. Kyse ei ole mistään muusta kuin vastenmielisestä naisvihasta! Ilmiö valitettavasti yleistyy, ja nyt meidän on reagoitava lainsäädännöllä, jotta voimme paremmin suojella tyttöjä ja naisia tekoälyn avulla tehdyiltä seksuaalisilta väärinkäytöksiltä, sanoo RKP:n europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson.
Messukeskus

MEDIAKUTSU Golfmessut 27.-29.3. Helsingin Messukeskuksessa18.3.2026 17:31:54 EET | MessukeskusKutsu

Hyvä median edustaja! Suomen suurin golftapahtuma, Golfmessut, järjestetään 27.–29.3. Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa inspiroitumaan golfista! Golfmessuilla saat mahdollisuuden haastatella tunnettuja golffareita, tutustua lajin uutuusvälineisiin ja matkakohteisiin, seurata kutsuvieraspelejä, kuulla tietoa golfin hyvää tekevistä vaikutuksista sekä testata omia lähipelitaitojasi Golfmessujen par 3 -kentällä ja Puttialueella. Entistä suurempi Aloita Golf -alue levittäytyy tänä vuonna Kevätmessujen puolelle, tarjoten kaikille aiheesta kiinnostuneille messukävijöille mahdollisuuden ottaa matalalla kynnyksellä tuntumaa golfiin ja ammentaa vinkkejä lajin aloittamiseen. Kevään 2026 pelikausi käynnistyy Golfmessuilla! Historian ensimmäinen simulaattorigolfin SM-finaali Simulaattorigolfin SM-kilpailun finaali on yksi tämän kevään Golfmessujen kohokohdista. Ensimmäistä kertaa virallisesti järjestettävä Suomen mestaruuskilpailu tuo sisägolfin kovatasoisen kilpailun osaksi messukokonaisuutta
Gummerus

Ukrainalaiskirjailijan maansa historiaa avaava romaani toimii johdantona nyt käytävälle sodalle18.3.2026 15:48:34 EET | GummerusTiedote

Kiovassa asuvan Sofija Andruhovytšin suurromaani Amadoka (Gummerus) kertoo Ukrainan historiasta sadan vuoden ajalta aina Stalinin vainoista Krimin valtaukseen. Alkukielellä vuotta ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua ilmestyneen menestysromaanin käännösoikeudet on myyty jo 16 maahan. Suomeksi yli 1000-sivuinen teos ilmestyy kolmessa osassa. Nyt julkaistavan Amadoka II: Uljana -niteen ovat suomentaneet Riku Toivola ja Eelis Kulojärvi.
MTV Oy

MTV:n huhtikuun kärkitärpit: Myyrä, Lauma, Maria Kallion ja Fromin uudet kaudet, Vuonomurhat, The Rookien 7. kausi sekä tulikuuma urheilukevät18.3.2026 15:13:00 EET | MTV OyTiedote

Myyrä laittaa kilpailijat koetukselle Kreikan henkeäsalpaavissa maisemissa ja Laumassa yritetään tietää, mitä muut ajattelevat. Maria Kallion uudella kaudella rikosvyyhti vie Marian Keskusrikospoliisiin. Rikoksia ratkotaan myös uudessa Kristofer Hivjun tähdittämässä Vuonomurhat-sarjassa. Suursuosioon noussutta tieteiskauhusarja Fromia seurataan MTV Katsomossa Yhdysvaltojen ensiesityksen tahdissa. Myös hittisarja Rookiesta nähdään seitsemäs kausi ja Elsbeth jatkuu toisen kauden jaksoin. Urheilussa tulikuuma huhtikuu on täynnä Liigan, Mestiksen, Mestarien liigan ja muiden kovien urheilusarjojen pudotuspelihuumaa. Lisäksi seurataan, kun Kalle Rovanperä aloittaa Japanin Super Formulassa. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta. Maaliskuun tärppeihin pääset vielä tästä.

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen on mahdollista ilman kriittisten mineraalien holtitonta käyttöä – Greenpeacen ja UTS:n raportti korostaa vastuullista poliittista johtajuutta18.3.2026 14:28:01 EET | GreenpeaceTiedote

Julkinen liikenne, nykyistä parempi kierrättäminen ja kehittyvät akkuteknologiat ovat ratkaisevia tekijöitä vihreän siirtymän vaatiman mineraalien kysynnän rajoittamisessa, ilmenee uudesta Beyond Extraction: Pathways for a 1.5°C-aligned Energy Transition with Less Minerals -raportista. Raportin on tilannut Greenpeace International, ja sen ovat toteuttaneet Sydneyn teknillisen yliopiston (UTS) kestävän tulevaisuuden instituutin tutkijat (Institute for Sustainable Futures).
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye