• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Markus Leikola kirjoittaa kirjaa Ukrainan ja Venäjän suhteista – mesenaattikampanja käyntiin ennätysvauhdilla16.5.2022 12:26:41 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co

Markus Leikola on seurannut Ukrainan ja Venäjän suhteita jo 40 vuotta. Kun sota syttyi, Markus Leikola alkoi kirjoittaa. Nyt hän viimeistelee elokuussa julkaistavaa kirjaa Sodan ja rauhan kronikka. Oivaltavassa tekstissä kietoutuvat yhteen sotatoimet, diplomatia, kulttuuri, talous ja viestintä. Kirjan kustantaa Aula & Co. Kirjasta käynnistettiin Mesenaatti-kampanja, jonka tuotoista puolet lahjoitetaan SPR:n kautta Ukrainalle. Parhaillaan käynnissä oleva kampanja saavutti minimitavoitteensa ennätysvauhtia, alle kahdessa vuorokaudessa.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Nato-jäsenyydellä takaamme Suomen turvallisuutta ja vakautta16.5.2022 12:09:58 EEST | SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) tukee täysin Suomen hakemista Naton jäseneksi. Koronatartunnan vuoksi hän ei pääse eduskunnan täysistuntoon keskustelemaan ja äänestämään asiasta. Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston selontekoa Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon, Natoon. Kymäläinen on ilmoittanut kannattavansa jäsenyyttä jo vuodesta 2015 lähtien.
Jyväskylän yliopisto

SA:n luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta valitsi akatemiatutkijat ja tutkijatohtorit – Jyväskylän yliopistoon rahoitusta neljälle16.5.2022 12:03:00 EEST | Jyväskylän yliopisto

Suomen Akatemia on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen Kalle Auraselle ja Riccardo Marinille Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. He saavat lähes 450 000 euron rahoituksen vuosille 2022–2027. Lisäksi toimikunta myönsi tiedekuntaan kaksi akatemian tutkijatohtorin rahoitusta Damian Dabrowskille ja Anton Nechaeville. Kolmivuotisen rahoituksen suuruus on noin 240 000–250 000 euroa.
Keski-Suomen ELY-keskus

Tulvat ovat olleet Keski-Suomessa keskimääräistä korkeampia – suurten järvien vedenpinnat vielä nousussa16.5.2022 11:26:54 EEST | Keski-Suomen ELY-keskus

Runsaslumisen talven jälkeen oli odotettavissa tavanomaista korkeampia kevättulvia. Kuukausi sitten ennustettiin pahempia tulvia verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Tulvat ovat pääosin jo saavuttaneet huippunsa, mutta isojen järvien pinta on vielä nousussa. Tulva on kuitenkin voinut aiheuttaa tai tulee aiheuttamaan haittaa ja vahinkoa useiden järvien ranta-alueilla, varsinkin maataloudelle ja alimmille rantarakenteille.
Raittiuden Ystävät ry

Att hjälpa ungdomar är varje vuxens privilegium och plikt16.5.2022 10:25:00 EEST | Raittiuden Ystävät ry

Medverkande inom kampanjen Nykter – Solklart inbjuder alla ungdomar i vårt land att fira skolavslutningen och starten på sommarlovet utan alkohol och droger. För att detta ska lyckas måste de vuxna se till att ungdomarna kan leva ett hälsosamt och tryggt liv. Medverkande i kampanjen stödjer också vården, ungdoms- och socialarbetet, polisen och räddningstjänsten i dessa synnerligen utmanande tider.
Raittiuden Ystävät ry

Nuorten auttaminen on jokaisen aikuisen etuoikeus ja velvollisuus16.5.2022 10:25:00 EEST | Raittiuden Ystävät ry

Selvin päin kesään -kampanjan kumppanit kutsuvat maamme nuoret juhlimaan päihteittä koulun päättymistä ja alkavaa kesää. Tämän onnistumiseksi aikuisten tulee varmistaa nuorten terveellinen ja turvallinen elämä. Samalla kumppanit antavat tukensa kaikille terveydenhuollon, nuoriso- ja sosiaalityön sekä poliisin ja pelastusalan toimijoille poikkeuksellisen haastavina aikoina.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon16.5.2022 10:20:32 EEST | SDP EDUSKUNTA

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuhe Valtioneuvoston selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon, lähetekeskustelu 16.5.2022 Kansanedustaja Mika Kari Arvoisa puhemies, SDP:n eduskuntaryhmä antaa vahvan tukensa Suomen jäsenyydelle Pohjois-Atlantin liitossa. Suomi on läpi menneiden vuosikymmenten vahvistanut omaa puolustustaan ja rakentanut puolustuskumppanuuksia liittoumien ulkopuolella. Olemme viisaasti pitäneet kiinni mahdollisuudesta liittyä Natoon, jos turvallisuusympäristömme merkittävästi muuttuu ja jos jäsenyyden tuoma turva nähdään liittoutumattomuutta vahvemmaksi. Arvoisa puhemies, Sen aika koitti helmikuussa Venäjän aloitettua laajamittaisen sodan Ukrainaa vastaan vastoin kansainvälistä oikeutta ja Venäjän itsensä allekirjoittamia sopimuksia. Suomi hakee Natosta turvaa siltä arvaamattomuudelta ja epävakaudelta, jota naapurimaamme nyt edustaa. Tähän olemme päätyneet kevään aikana valtiojohtomme luotsaamana. Presidentin, pääministerin ja hallituksen osoittama johtajuus a
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan lisää asuntoja, liiketiloja ja palveluita16.5.2022 10:19:56 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Oulunkylän keskustaan suunnitellaan 1 300 uudelle asukkaalle asuntoja, nykyistä enemmän liiketilaa sekä uusi perhe- ja hyvinvointikeskus. Kirjastolle, nuorisotilalle ja työväenopistolle suunnitellaan uudet tilat. Kortteleista valmistellaan parhaillaan kehittämisvarausta. Suunnitelmista voi keskustella verkkotilaisuudessa 24. toukokuuta ja lisäksi suunnittelijoiden kanssa voi tulla juttelemaan kävelyn merkeissä 31. toukokuuta.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>