Suomen Pankki

Syyskuussa 2025 kotitaloudet sijoittivat runsaasti lisää sijoitusrahastoihin10.11.2025 10:00:00 EET | Suomen PankkiTiedote

Vuoden 2025 syyskuussa suomalaiset kotitaloudet tekivät enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä[1]. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 milj. euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi-syyskuun 2025 aikana sijoituksia on tehty 19 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Syyskuussa rahastotyypeistä nettomääräisesti eniten (199 milj. euroa) sijoitettiin osakerahastoihin ja toiseksi eniten (110 milj. euroa) korkorahastoihin. Uusien sijoitusten lisäksi myös kotitalouksien omistamien kotimaisten rahasto-omistusten arvo kasvoi syyskuussa, 478 milj. euroa. Syyskuussa kasvoi eniten osakerahastojen (290 milj. euroa) ja yhdistelmärahastojen arvo (106 milj. euroa). Uusien sijoitusten ja positiivisen arvon kehityksen myötä kotitalouksien sijoitukset kotimaisiin sijoitusrahastoihin olivat suurimmillaan kautta aikojen (41,6 mrd. euroa) syyskuun lopussa. Rahastosijoituksista su
Ajatuspaja Toivo

KUTSU MEDIALLE | Pelastusoperaatio: Itämeri –raportin ja kyselytutkimuksen julkistus ti 25.11. klo 9 Bottalla Helsingissä10.11.2025 09:23:49 EET | Ajatuspaja ToivoKutsu

KUTSU MEDIALLE Venäjän rähinä yltyy Itämerellä – kuinka Itämeren turvallisuus, kauppa ja luonto pelastetaan? Tervetuloa ajatuspaja Toivon ja Brysselissä toimivan Martens Centre for European Studiesin ajankohtaisen "Pelastusoperaatio Itämeri"-raportin julkistustilaisuuteen. Raportissa kahdeksan huippuasiantuntijaa valaisee sitä, millaisessa ristipaineessa Itämeri tällä hetkellä on turvallisuuden, talouden ja ympäristön näkökulmista ja mitä ratkaisuja ongelmiin on rakenteilla. Tilaisuudessa esitellään raportin keskeiset havainnot, käydään ratkaisukeskeistä keskustelua raportin kirjoittajien kanssa ja julkistetaan myös Toivon teettämän Itämeri-kyselyn tulokset, jotka kertovat, mitä tunteita ja ajatuksia Itämerellä tapahtuvat jännitteet herättävät suomalaisissa. Aika: ti 25.11.2025 klo 09.00–10.30 Paikka: Ravintola Botta, Chydenius-sali, Museokatu 10, 00100 Helsinki Tilaisuudessa on tarjolla kahvia, teetä ja sämpylöitä. Medialle raportti, tiedote ja kyselytutkimuksen tulokset voidaan antaa
Vaasan yliopisto

Säästöihin tähtäävä digitalisointi voi syventää eriarvoisuutta10.11.2025 08:56:52 EET | Vaasan yliopistoTiedote

Julkisten palvelujen nopea digitalisointi uhkaa sulkea monia haavoittuvassa asemassa olevia kansalaisia palvelujen ulkopuolelle. Vaarassa ovat esimerkiksi maahanmuuttajat ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Vaasan yliopistossa tarkastettavana oleva Hanna Kirjavaisen väitöstutkimus osoittaa, että asiakaspalvelun ammattilainen on ratkaiseva sillanrakentaja ihmisen ja monimutkaisen järjestelmän välillä.
Oma Häme

Lifecare-potilastietojärjestelmä päivittyy ja järjestelmässä on käyttökatko – palveluissa mahdollisia viiveitä lauantaina 15.11.202510.11.2025 08:31:41 EET | Oma HämeTiedote

Oma Häme päivittää Lifecare-potilastietojärjestelmänsä 15.11.2025, jolloin järjestelmässä on käyttökatko. Tämän vuoksi terveyspalveluissa voi esiintyä viiveitä. Päivitys parantaa järjestelmän toimivuutta ja mahdollistaa uusia ominaisuuksia. Asukkaita kehotetaan varautumaan käyttökatkoon ja asioimaan kiireettömissä tapauksissa muina ajankohtina.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye