Kela

Kela-korvauksen pienentyminen näkyy yksityislääkärikäynneissä pitkällä aikavälillä6.5.2024 06:00:00 EEST | Kela

Yksityisten lääkäri- ja hammaslääkärikäyntien määrä laski vuonna 2023. Pitkällä aikavälillä yksityisten lääkäripalvelujen käyttö on vähentynyt suhteessa väestön kehitykseen. Vaikka käyntimäärissä näkyy Kela-korvausten pienentyminen vuosina 2014–2023, palvelujen käyttöön vaikuttavat myös muut tekijät. Etälääkäripalveluiden käyttö on moninkertaistunut pandemian jälkeen.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpoa hermostuttaa, kun hallituksen oma peli on sekaisin ja lupaukset petetty4.5.2024 16:38:57 EEST | SDP EDUSKUNTA

Pääministeri Petteri Orpo (kok) vetosi tänään kokoomuksen puoluevaltuuston kevätkokouksen yhteydessä voimakkaasti suurimpaan oppositiopuolueeseen SDP:hen ja sen puheenjohtajaan Antti Lindtmaniin, jotta nämä esittäisivät omat ratkaisunsa Suomen julkisen talouden kuntoon panemiseksi ja EU:n alijäämämenettelyn välttämiseksi. –Ymmärrämme, että pääministeri Orpoa hermostuttaa tiistaina käytävä julkisen talouden suunnitelman käsittely, kun hallituksen oma peli on sekaisin ja lupaukset petetty. Pyydämme häntä malttamaan vielä siihen asti, vastaa SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Kim Berg.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström ja Kiljunen: Hallitus leikkaa rauhankyyhkyiltä siivet4.5.2024 10:00:58 EEST | SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustajat Johan Kvarnström ja Kimmo Kiljunen ovat tyrmistyneitä oikeistohallituksen päätöksestä lakkauttaa rauhantyön valtionavustukset Suomessa: – Tämä on historiallisen lyhytnäköistä politiikkaa aikana, jolloin Venäjä jatkaa sotatoimiaan Ukrainassa, Lähi-idän jännitteet kasvavat ja väkivaltaisten konfliktien taso on korkeimmillaan sitten toisen maailmansodan.
Vaasan kaupunki - Vasa stad

Motion är en rättighet för alla - Tillgänglighetsdagen ger möjlighet att bekanta sig med olika hjälpmedel för att röra på sig3.5.2024 18:50:22 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad

Tillgänglighetsdagen ordnas i köpcentret Rewell torsdag 16.5 kl. 13–16. Temat för i år är anpassad motion, och under evenemanget finns en unik möjlighet att bekanta sig med och pröva på olika hjälpmedel för motion och aktiviteter i naturen. Därtill utlovas det mångsidigt med information om tillgänglighet och hur den kan främjas.
Vaasan kaupunki - Vasa stad

Liikunta kuuluu kaikille – Esteettömyyspäivänä mahdollisuus tutustua erilaisiin liikkumisen apuvälineisiin3.5.2024 18:44:54 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad

Esteettömyyspäivää vietetään torstaina 16.5. kello 13–16 kauppakeskus Rewellissä. Tämän vuoden teemana on soveltava liikunta, ja tapahtumassa on uniikki mahdollisuus tutustua ja kokeilla erilaisia apu- ja toimintavälineitä liikuntaan ja luonnossa liikkumiseen. Tarjolla on myös monipuolisesti tietoa esteettömyydestä ja sen edistämisestä.
Finanssiala ry

Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen asema paranee – vuokrattavalle sähköpotkulaudalle on hankittava liikennevakuutus3.5.2024 16:16:56 EEST | Finanssiala ry

Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kesäkuun 2024 alusta alkaen liikennevakuutuksen piirissä. Kuluttajien laitteissa liikennevakuuttamiselle on nopeus- ja painoraja, mutta vuokrattavat laudat on kaikki vakuutettava painosta ja nopeudesta riippumatta. Vuokralautojen vakuutusturva on rajattu: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvaa ansionmenetystä tai kuntoutusta ei korvata liikennevakuutuksesta. Muille kuin kuljettajalle aiheutuneet sekä henkilö- että omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksen yleisten periaatteiden mukaan eli myös esimerkiksi ansionmenetys korvataan. Sähköpotkulautojen vakuuttaminen parantaa kaikkien vahinkoa kärsineiden asemaa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye