Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Olympiapurjehdus: Kurbay/Keskinen MM-kisojen seitsemäs12.5.2024 18:05:08 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Nacra 17 -luokan MM-kisat ja 49er-luokkien EM-kilpailut päättyivät tänään sunnuntaina 12. toukokuuta Ranskassa. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen purjehtivat sunnuntain mitalilähdössä viidenneksi ja päättivät MM-regatan seitsemäntenä kokonaistuloksissa. Ronja Grönblom ja Veera Hokka olivat 49er FX -luokan EM-kisoissa 15. Suomen 49er-miehet päättivät EM-regatan hopeafinaaleissa sijoille 52., 55. ja 56. - Kisaviikko oli vaikea. Jokainen lähtö ja vastatuuli toivat omat haasteensa, oikean linjan löytäminen oli haasteellista, ja erilaiset taktiikat osoittautuivat tehokkaiksi. Onnistuimme tietyissä asioissa, mutta niiden suhde epäonnistuneisiin lähtöihin oli liian suuri, minkä vuoksi emme yltäneet mitalikamppailuun näissä kisoissa, Sinem Kurtbay sanoo. - Opimme kuitenkin paljon viikon aikana. Löysimme kehityskohteita ja saimme hyviä oivalluksia. Kokonaisuutena kisaviikko on hyvä, kunhan opimme jatkuvasti uutta, Kurtbay jatkaa. Suomen Olympiakomitea varmisti kesken kisaviikon Ronja Grönblomin
Suomen Salibandyliitto ry

Milla Granlund jatkoaikasankari 1700 katsojan edessä – Suomen nuoret pelaavat sunnuntaina MM-kullasta11.5.2024 18:26:39 EEST | Suomen Salibandyliitto ry

Suomi eteni dramaattisten vaiheiden jälkeen U19-naisten MM-turnauksen huomiseen finaaliin, kun ottelua hallinnut Tšekki taipui Milla Granlundin jatkoaikamaalilla 3-2. Suomi kohtaa huomenna klo 16 alkavassa loppuottelussa Ruotsin, joka kaatoi omassa semifinaalissaan Sveitsin 4-3. Iltapäivän välierää seurasi Lahden Suurhallissa 1704 katsojaa.

Keskenmenoklubi palkittiin Simpukan Helmellä11.5.2024 14:00:00 EEST | Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Simpukan Helmi -tunnustus on myönnetty Laura Leväsen ylläpitämälle Keskenmenoklubi-tilille. Leväsen mukaan Keskenmenoklubi-tili on salakerho, johon kukaan ei toivonut liittyvänsä. Lapsettomien yhdistys Simpukka jakaa vuosittain Lapsettomien lauantaina Simpukan Helmi -tunnustuksen. Tunnustus annetaan henkilölle tai taholle, joka on edistänyt tahatonta lapsettomuutta kokeneiden hyvinvointia ja asemaa yhteiskunnassa.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

VAKE: Ansökan om tilläggsfinansiering föreslås för välfärdsområdesstyrelsen10.5.2024 15:04:41 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Vanda och Kervo välfärdsområde (VAKE) föreslår vid sitt möte nästa tisdag den 14 maj att välfärdsområdet ansöker om tilläggsfinansiering. Enligt en utredning av en professor vid Aalto-universitetet behandlar områdenas finansieringsmodell inte VAKE på ett rättvist sätt, och varje år fattas 70 miljoner euro i finansiering på grund av områdets särdrag. Därför är det nödvändigt att ansöka om tilläggsfinansiering.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

VAKE: Aluehallitukselle esitetään lisärahoituksen hakemista10.5.2024 15:04:34 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) esittää ensi tiistain kokouksessaan 14.5. lisärahoituksen hakemista hyvinvointialueelle. Aalto-yliopiston professorin selvityksen mukaan alueiden rahoitusmalli ei kohtele VAKEa oikeudenmukaisesti, ja rahoitusta jää vuosittain puuttumaan noin 70 miljoonaa euroa alueen erityispiirteiden takia. Siksi lisärahoitusta on välttämätöntä hakea.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye