• STT Info
  • Business Wire
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Tiestön korjausvelalla ei saa vaarantaa Suomen taloutta ja hyvinvointia – MTK keräsi rapautuvan tieverkon kiireelliset korjauskohteet23.2.2019 08:33:56 | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maamme tieverkon korjausvelka uhkaa koko Suomen talouskehitystä ja hyvinvointia. Nykyisen hallituksen aloittamaa korjausvelan purkamista tulee jatkaa myös seuraavalla kaudella. MTK:n keräämät 200 esimerkkikohdetta osoittavat, että kunnostettavia teitä on runsaasti kaikkialla Suomessa. Seuraavan hallituksen tulee suunnata korjausvelan purkamiseen vähintään 1,5 miljardia euroa, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila korostaa.
SDP EDUSKUNTA

Perustuslakivaliokunnan demarit: Valiokunta nimesi noin 20 ongelmaa sotesta22.2.2019 19:10:54 | SDP EDUSKUNTA

Perustuslakivaliokunta on saanut tänään valmiiksi lausuntonsa koskien hallituksen uusinta sote- ja maakuntamallia ja sitä koskevaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta. Valiokunnan tehtävänä oli arvioida esitetyn sote-uudistuksen sisällön vaikutukset siihen, turvaako uudistus esitetyssä muodossaan ihmisten perusoikeuksien toteutumisen perustuslain edellyttämällä tavalla. Perustuslakivaliokunta oli tyytymätön noin kahteenkymmeneen sote-uudistuksen osa-alueeseen ja teki niistä valtiosääntöoikeudellisia ponsia. Perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan yksimielinen.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Regeringens sparkåthet hotar hela vårdreformen – Nu behövs mer satsningar på stödtjänsterna och tillsynen, orealistiska sparmål får begravas22.2.2019 18:15:00 | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Den offentliga sektorn ska också i fortsättningen ha huvudansvaret för produktionen av social- och hälsovårdstjänster, kräver Förbundet för den offentliga sektorn och välfärdsområdena JHL. Företagen inom branschen ska förpliktas ett iaktta vinsttak och mer pengar ska styras till tillsynen.
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Patolan metsästä löydetty liito-oravan reviiri – kaasuputkilinjan raivaukseen aikalisä22.2.2019 17:07:17 | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupungin ympäristötarkastajat kävivät tällä viikolla tarkastamassa Patolan metsästä ilmoitetun liito-oravan papanahavainnon ja löysivät alueelta liito-oravan reviirin. Uuden reviirin löytyminen tarkoittaa, että Patolan metsän halki suunnitellun kaasuputkilinjan raivaustyöt eivät ala suunnitellusti maaliskuun alussa.
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Päiväkotiselvityksessä löytynyt useita ilman ajantasaista lupaa toimivia päiväkoteja22.2.2019 16:18:42 | Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Ankkalampi-päiväkotiketjun ongelmien paljastuttua pormestari Jan Vapaavuori käynnisti selvityksen Helsingin yksityisten palveluntuottajien sekä kaupungin omien varhaiskasvatustilojen lupatilanteen kartoittamiseksi sekä sen perusteelliseksi selvittämiseksi, mistä havaitut ongelmat varhaiskasvatustilojen lupakysymyksissä johtuvat. Akuutin kriisin hoitoon on myös perustettu erillinen task force.
Hämeen kauppakamari

Varusmiehet ja alueen yritykset kohtasivat rekrytointitapahtumassa Panssariprikaatissa22.2.2019 15:13:30 | Hämeen kauppakamari

Parolan Panssariprikaatin Varusmiestoimikunta (VMTK) järjesti yhteistyössä Hämeen kauppakamarin kanssa kaksipäiväisen rekrytointitapahtuman varusmiehille 20.-21.2. ”Tapahtuma järjestettiin tässä laajuudessa toista kertaa ja siihen osallistui 1500 varusmiestä sekä lähes kaksikymmentä yritystä ja oppilaitosta. Palaute on ollut hyvää ja yritykset tyytyväisiä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>