Rami Lindström Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeriksi16.5.2024 16:20:45 EEST | SDP EDUSKUNTASosialidemokraattisen eduskuntaryhmä on valinnut uudeksi pääsihteerikseen oikeustieteen maisteri ja tradenomi (YAMK) Rami Lindströmin.
Klaus Koponen JLL Finland Oy:n toimitusjohtajaksi16.5.2024 16:05:53 EEST | JLL FinlandJohtoryhmässä toimivat Kaisu Pienimäki ja Tero Uusitalo vastaavat asiakkaille tarjottavasta arvioinnista, konsultoinnista ja transaktioista. Koponen, Pienimäki ja Uusitalo kommentoivat medialle Suomen ja Euroopan kiinteistömarkkinan tilaa ja kehitystä.
Päijänteen vedenkorkeus on nousemassa lähelle tulvarajaa – kesäkuun alkupuolella saavutetaan tulvahuippu16.5.2024 15:37:16 EEST | Keski-Suomen ELY-keskusPäijänteen vedenkorkeus jatkaa nousuaan kesäkuulle asti ja saavuttaa tulvahuippunsa kesäkuun alkupuolella. Päijänteen osalta vesitilanteen kehittymistä kannattaa seurata ja käydä tarkistamassa tilanne omalla rantakiinteistöllä. Rannalta kannattaa kerätä irtotavarat suojaan sekä tarkistaa laitureiden ja veneiden kiinnitykset. Valtaosa Keski-Suomen järvien vedenkorkeuksista on kuitenkin jo saavuttanut tulvahuipun.
Aluehallituksen ylimääräisessä kokouksessa käsitellään itseoikaisua liittyen palveluverkon päätöksiin16.5.2024 15:22:27 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialueKymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 21.5.2024. Aluehallitus käsittelee ehdotusta itseoikaista sen tekemiä päätöksiä liittyen palvelurakenteeseen ja palveluverkkoon. Päätökset tehtiin kokouksissa 12.12.2023 ja 7.5.2024.
Afrikkalaisen musiikin supertähti Oumou Sangaré Suomeen 15 vuoden tauon jälkeen16.5.2024 15:04:13 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaGrammy-voittaja Oumou Sangaré konsertoi torstaina 19. syyskuuta Helsingin Savoy-teatterissa osana Savoy WORLD -konserttisarjaa. Malilainen laulajalegenda ja sukupuolten välisen tasa-arvon puolestapuhuja on aiemmin konsertoinut maailman arvostetuimmilla konserttilavoilla Sydneyn oopperatalosta Lontoon Queen Elisabet Halliin. Hänen syvä ja vivahteikas lauluäänensä sekä karismaattinen lavaesiintymisensä on valloittanut ihmiset ympäri maailmaa. Suomen konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 17. toukokuuta klo 12.00.
Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Terapiatakuulla on taattava lapsille ja nuorille yhdenvertainen mielenterveyden hoito kaikkialla Suomessa16.5.2024 14:49:34 EEST | MielenterveyspooliEduskunnan Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta pitää erittäin tärkeänä, että lapsille ja nuorille turvataan koko Suomessa yhdenvertainen pääsy tarpeenmukaiseen ja vaikuttavaan psykososiaaliseen hoitoon.
15 vuotta täyttävä Stairon on teollinen palveluyritys, joka kannustaa yrityksiä ja asiakkaita avoimuuteen16.5.2024 14:34:14 EEST | Stairon OyMaailman mullistuksista huolimatta Staironilla on vahva tilauskanta, korkea asiakastyytyväisyys ja yritys on tutkitusti Great place to work. Turkulaisen Staironin toiminta sekä henkilökunnan että asiakkaiden kanssa perustuu avoimuuteen ja jatkuvaan dialogiin.
Osuuskauppa Suur-Savo työllistää - kesätyöpaikka lähes tuhannelle16.5.2024 14:30:00 EEST | Osuuskauppa Suur-SavoOsuuskauppa Suur-Savo työllistää tulevana kesänä lähes tuhat kesätyöntekijää eri puolille Etelä-Savoa. Osuuskauppa Suur-Savo on suurin yksityinen kesätyöllistäjä toimialueellaan. Eniten lisätyövoimaa tarvitaan isoihin yksiköihin eli Prismoihin, ABC-liikennemyymälöihin ja suurimpiin S‑marketeihin, kuten Mäntyharju ja Ristiina.
Espoon yleiskaava 2060:n kaavaluonnos tulee nähtäville 3.6.2024 ja asukastilaisuudet alkavat16.5.2024 14:13:34 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stadKaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.5.2024 asettaa Espoon yleiskaava 2060:n luonnoksen nähtäville. Yleiskaavassa varaudutaan kaupungin hallittuun kasvuun, jota ohjataan erityisesti raideverkon ympärille. Pientaloalueet pysyvät jatkossakin luonteeltaan pientaloalueina. Kaavaluonnos tulee nähtäville 3.6.2024 ja nähtävilläolo jatkuu aina 3.9.2024 asti. Nähtävilläolon aikana järjestetään useita asukastilaisuuksia eri puolilla kaupunkia.
Lämpöä riittää vielä viikonloppuna, maasto on nyt erittäin kuivaa16.5.2024 14:11:25 EEST | Ilmatieteen laitosHelleraja on ylittynyt tänäänkin maan eteläosassa. Lämpötilat nousevat vielä iltaa kohti.
Kasvu Open mukana Kauppalehti Kasvuntekijät -tapahtumassa 4.6.2024 Helsingissä - Tule tapaamaan toimitusjohtaja Jaana Seppälä16.5.2024 14:01:30 EEST | Kasvu OpenKasvu Open on mukana Kauppalehti Kasvuntekijät -tapahtumassa 4.6.2024 Alma-talolla Helsingissä. Tapahtumassa Kauppalehti palkitsee Suomen kovimmat kasvuyritykset maakunnittain.
Oulussa vietettiin pääpoliisiaseman ja vankilan yhteishankkeen harjannostajaisia16.5.2024 14:00:46 EEST | Rikosseuraamuslaitos (RISE) - BrottspåföljdsmyndighetenOulun pääpoliisiaseman ja Oulun vankilan rakennustyöt etenevät aikataulussa, ja harjannostajaisia juhlittiin tänään 16.5. työmaalla Ruskonselässä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen samalle tontille rakennettava poliisin ja vankilan yhteishanke. Hanke valmistuu vaiheittain vuosien 2024 ja 2025 aikana.
Mästare är scenen för yrkesmässig toppkompetens16.5.2024 14:00:00 EEST | Skills Finland ryFinlands största årliga evenemang för yrkesutbildning, Mästare, intar Kuopio den 20–23 maj 2024. Evenemanget är öppet för allmänheten och kostnadsfritt.
Taitaja on ammatillisen huippuosaamisen näyttämö16.5.2024 14:00:00 EEST | Skills Finland rySuomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma Taitaja valtaa Kuopion 20.–23.5.2024. Tapahtuma on yleisölle maksuton.
Feasta Band Maraton bjuder på nio band nonstop 24–25.5 på Ritz16.5.2024 13:39:02 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadDet två dagar långa musikevenemanget Feasta Band Maraton ordnas 24–25.5.2024. I bandmaraton spelar nio lokala band och artister nonstop på scenen i Ritz.
Feasta Band Maratonissa yhdeksän bändiä 24.–25.5. Ritzissä16.5.2024 13:38:58 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadKaksipäiväinen musiikkitapahtuma Feasta Band Maraton järjestetään 24.–25.5.2024. Bändimaratonissa yhdeksän paikallista bändiä soittaa nonstoppina Ritzin lavalla.
Kokkolan ilmastopäästöt ovat laskeneet 40,5 prosenttia vuodesta 200716.5.2024 13:36:18 EEST | Kokkolan kaupunkiSuomen ympäristökeskuksen mukaan Kokkolan yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt ovat edelleen hyvässä laskussa. Vuodesta 2007 päästöt ovat laskeneet 40,5 prosenttia. Vuoden 2022 kasvihuonekaasupäästöt laskivat 4,8 prosenttia edellisvuodesta.
Digitaitoviikko 20.–26.5.2024: Ratkaisuja ikääntyvän ja monimuotoistuvan Suomen digiosallisuuden edistämiseen16.5.2024 13:30:00 EEST | Digi- ja väestötietovirastoDigitaaliset taidot ovat yhä tärkeämpiä arjen asioiden hoitamisessa ja yhteiskunnan toimintaan osallistumisessa. Suomalaiset ovat digiosaamisellaan Euroopan kärkeä, ja osaaminen on vuosien aikana parantunut kaikissa ikäluokissa. Digiosaaminen alkaa kuitenkin heikentyä jo 45-vuotiailla, ja 65–74-vuotiaista suomalaisista enää puolella on vähintään digin perustaidot. Digituen tarvetta on kaikissa ikäryhmissä, mutta mitä iäkkäämmästä ryhmästä on kyse, sitä todennäköisemmin apua tarvitaan.
Teurastamon kesä: keikkoja, tanssia, juhlia ja rentoa tunnelmaa16.5.2024 13:24:19 EEST | Helsingin Kaupunkitilat OyTeurastamo on rouhea kaupunki- ja ruokakulttuurin keskus Helsingin Kalasatamassa. Entisessä teurastuslaitoksessa toimii nykyään kiinnostavia ravintoloita, sekä ainutlaatuista pientuotantoa: jäätelötehdas, leipomo, tislaamo, kahvipaahtimo, taidegalleria ja kauppoja. Alueen sydän on tunnelmallinen ja kaikille kaupunkilaisille avoin piha, jossa on tarjolla tänä kesänä monipuolinen kattaus pääsääntöisesti ilmaisia tapahtumia.
Keilailun miesten ja naisten SM-finaalit Tampereella16.5.2024 13:21:21 EEST | Suomen KeilailuliittoKeilailun miesten ja naisten SM-kilpailut huipentuvat tulevana viikonloppuna 18.-19. toukokuuta finaaleihin Tampereella Kaupin keilahallissa. Kaksipäiväiset loppukilpailut päättyvät sunnuntaina naisten ja miesten kahden parhaan keilaajan SM-finaaliotteluihin, jotka lähetetään sunnuntaina suorana Yle TV2 -kanavalla klo 18.25. Tervetuloa viikonloppuna Kauppiin seuraamaan kotimaista huippukeilailua!