
Elokuussa Kulttuurikulmassa Seitsemän päivää lammella -lastenkirjan kuvitusnäyttely20.7.2026 08:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote
Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Kirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta, ja sen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta. Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja taiteilija, joka on julkaissut runokokoelmia ja lastenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja kirjoittaa asiatekstejä työssään viestinnän parissa. Anna Helminen (s. 1994) on tamperelainen kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on valmistunut ammattitaiteilijaksi vuonna 2018 ja opiskelee nykyisin sarjakuvataidetta Tanskassa. Anna on toiminut lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019 ja pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ympäri Suomea. Kirjan kuvittaja Anna Helminen kertoo kuvitusprosessista: "Seitsemän päivää lammella -kirjan kuvittaminen oli rauhallinen ja maalauksellisesti palkitseva prosessi. Tuulan sanat loivat selkeän maailman, johon sain myös itse työskennellessäni ra
















