Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Fagerström: taloudessa lukuisia positiivisia merkkejä – hallituksen resepti toimii, mutta myös ilmapiiri ratkaisee9.7.2025 14:30:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmäTiedote

Taloudessa näkyy nyt selkeä käänne parempaan: korot laskevat, ostovoima kasvaa ja investoinnit vetävät. Myös työllisten määrä kääntyy ensi vuonna selvään kasvuun. Kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström sanoo talouden ilmapiirin olevan nyt ratkaisevassa roolissa, sillä kotimainen luottamus voi kääntää Suomen suunnan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma: hallitus uudistaa kotihoidontukea – oikeus tukeen vasta kolmen vuoden Suomessa asumisen jälkeen9.7.2025 13:16:50 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmäTiedote

Hallitus päätti puoliväliriihessä hallitusohjelmaan perustuen, että kotihoidontukea uudistetaan siten, että oikeus kotihoidon tukeen alkaisi vasta kolmen vuoden Suomessa asumisajan jälkeen. Tuen uudistaminen edistää erityisesti lasten ja äitien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, parantaa naisten työmarkkina-asemaa sekä vahvistaa vanhempien välistä tasa-arvoa.
Jyväskylän yliopisto

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Jyväskylän yliopistoTiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten
SDP EDUSKUNTA

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm jyrähtää: Kokoomuksen avoin demokratia unohti kertoa, että vaalien jälkeen romutetaan koko työmarkkina9.7.2025 10:57:15 EEST | SDP EDUSKUNTATiedote

Orpon hallitus on epäonnistunut niin talous- kuin työllisyystavoitteissaan. Työelämän "uudistusten” nimissä Orpon hallitus on heikentänyt työntekijöiden asemaa historiallisesti, eikä uusia työpaikkoja ole lupauksista huolimatta saatu luotua. Nyt kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto tivaa SDP:ltä ratkaisuja. – Vaikuttaa siltä, että kokoomus huutelee SDP:tä apuun, kun on ensin epäonnistuttu niin talous- kuin työelämätavoitteissa, Malm pohtii. – On hieman ironista, että kokoomus puhuu avoimuudesta, kun puolue itse jätti kertomatta suomalaisille, kuinka aikovat hallituskauden aikana romuttaa työmarkkinat, Malm päättää.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Fimea varoittaa: Verkossa leviää nyt runsaasti huijausmainoksia9.7.2025 10:50:06 EEST | Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FimeaTiedote

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoittaa suomalaisia kuluttajia yleistyneistä katteettomia terveysväitteitä sisältävistä huijausmainoksista. Verkossa ja sosiaalisessa mediassa leviää juuri nyt runsaasti mainoksia, joissa erilaisia tuotteita markkinoidaan virheellisesti Fimean hyväksyminä tai lääketieteen asiantuntijoiden suosittelemana. – Tyypillistä mainoksille on, että niissä käytetään viraston nimeä tai logoa luvattomasti, jotta mainosten väitteet vaikuttaisivat luotettavilta. Mainostettavien tuotteiden annetaan ymmärtää olevan virallisesti hyväksyttyjä lääkkeitä tai lääkinnällisiä laitteita, kuvailee yliproviisori Sami Paaskoski. Fimea ei myönnä tuotteille sertifikaatteja Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt mainoksia, joissa väitetään Fimean myöntäneen tuotteelle sertifikaatin tai muun luvan. Lääkkeille myyntiluvan myöntää lääkeviranomainen, joko Fimea tai Euroopan lääkevirasto. Myyntiluvan saaneet lääkkeet löytyvät Fimean lääkehausta ja niitä myydään apteekeissa.
Suomen Vuokranantajat ry

Uusi vuokralainen tulossa? Vältä kalliit virheet näillä vinkeillä!9.7.2025 09:57:54 EEST | Suomen Vuokranantajat ryTiedote

Kun vuokralaisvalinta on tehty ja vuokrasopimus solmittu, vuokranantajan tehtävät eivät suinkaan pääty siihen. Vuokrasuhteen sujuva alku rakentuu huolellisista valmisteluista ennen avainten luovutusta. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen muistuttaa tärkeistä toimenpiteistä, jotka jokaisen vuokranantajan kannattaa hoitaa ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa.
Valvira - Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården

Antalet återställda yrkesrättigheter inom social- och hälsovården ökar9.7.2025 09:51:12 EEST | Valvira - Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovårdenPressmeddelande

Under perioden januari–juni 2025 har allt fler yrkesutbildade personer inom social- och hälsovården återfått yrkesrättigheter som tidigare fråntagits dem. Under årets första hälft godkände Valviras tillsynsnämnd 25 ansökningar i vilka en yrkesutbildad person begärde om att återfå sina yrkesrättigheter. Andelen beviljade ansökningar var 51 procent, jämfört med 30 procent under motsvarande period 2024. Då godkände tillsynsnämnden 12 ansökningar.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye