Eläkeläiset ry

Eläkeläiset ry:n viesti talouspolitiikan arviointineuvostolle: Katsokaa eläkejärjestelmäämme nenää pidemmälle2.2.2026 16:35:43 EET | Eläkeläiset ryTiedote

Talouspolitiikan arviointineuvosto ja sen puheenjohtaja Niku Määttänen ovat kummastelleet tuoreessa raportissa eläkkeiden jättämistä valtiontalouden tasapainotuksen ulkopuolelle. Erityisesti kiinnitetään huomio niin sanottujen palkattomien jaksojen eläkekertymiin ja esitetään niiden leikkaamista. Tällaisia ovat työttömyyden, vanhempainvapaiden ja opiskelun ajalta kertyvät eläkkeet. Nyt voimaan tulevassa uudessa eläkeratkaisussa näiden eläkekertymiä ei leikattu. Eläkeläiset ry puolustaa tehtyä eläkeratkaisua. "Emme kummeksu tätä asiaa lainkaan vaan kiitämme sitä. Palkattomien jaksojen eläkekertymien säilyttäminen oli eläkesopua neuvotelleilta työmarkkinaosapuolilta harkittu, viisas ja pitkälle tulevaisuuteen kantava linjaus", toteaa Eläkeläiset ry:n toiminnanjohtaja Jan Koskimies. "Palkattomien jaksojen eläkekertymillä on merkittävä eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuutta lisäävä rooli. Vanhempainvapaiden aikainen eläkekertymä pienentää sukupuolten eläke-eroja ja osaltaan kannustaa perhee
Korkein oikeus / Högsta domstolen

Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan Isonkyrön koulusurman valmistelua koskevassa asiassa2.2.2026 15:42:23 EET | Korkein oikeus / Högsta domstolenTiedote

Pohjanmaan käräjäoikeus oli 19.6.2024 tuominnut vastaajan yhdestä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja ampuma-aserikkomuksesta yhteiseen 3 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vaasan hovioikeus ei 29.8.2025 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asianosaisista valituslupaa korkeimmalta oikeudelta haki vain syyttäjä. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys rikoksen yksiköinnistä eli siitä, tuleeko vastaaja tuomita yhden törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun asemesta useista valmistelurikoksista. Lisäksi kysymys on siitä, tuleeko vastaajalle tuomittua rangaistusta korottaa. Muilta osin hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi. Asiakirjatilaukset: viestinta.kko@oikeus.fi
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye