STTK: Suomi vastaa kasvaviin osaamisvaatimuksiin koulutusleikkauksilla16.5.2024 10:44:46 EEST | STTK ry.
Suomen on pärjättävä maailmassa, jossa digitalisaatio kiihtyy, ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää teknologisia harppauksia, tekoäly valtaa alaa ja uusi turvallisuuspoliittinen tilanne vaatii monipuolisia toimia. ─ Suomen hallituksen vastaus näihin haasteisiin on leikata koulutuksesta. Jatkuvaan oppimiseen kohdistuvat leikkaukset tällä hallituskaudella nousevat hallitusohjelman perusteella yli 300 miljoonaan euroon, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Tänään Helsingissä STTK:n edustajistossa puhuneen Palolan mielestä hallituksen leikkauslista on ”vaikuttava”, mutta erittäin ikävällä tavalla. ─ Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi lakkautetaan. Vapaan sivistystyön rahoitusta leikataan ja opiskelijamaksuja korotetaan vastaavasti, mikä tarkoittaa, että jos haluat opiskella, maksat lisää. Avoimen korkeakouluopiskelun opiskelijamaksuja korotetaan ja korkeakoulujen valtionrahoitusta leikataan, hän listasi. Lisäksi kevään kehysriihessä päätettiin vielä esimerkiksi leikat