Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Kainuun hyvinvointialueella11.9.2025 07:45:00 EEST | Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTiedote

Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Merkittävimmät puutteet molemmissa palveluissa ovat Kajaanin alueella. Aluehallintovirasto jatkaa Kainuun hyvinvointialueen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus: muovikassien kysyntä laski11.9.2025 07:20:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen KeskuskuntaTiedote

Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.

Syksyn ja talven silmälasimuoti uudistaa klassikkomalleja – milleniumin tienoilta tuttu alkuvuoden hitti kehittyy jo nyt11.9.2025 07:15:00 EEST | Silmäasema OyTiedote

Syksyn ja talven 2025–2026 silmälaseissa korostuvat yksilölliset versiot ikonisista luottokehyksistä sekä luonnon inspiroimat värisävyt. Suomalaiset innostuivat alkuvuodesta matalista kehyksistä niin silmä- kuin aurinkolaseissa: nämä niin kutsutut sihteerilasit eivät väisty muodista syksylläkään, vaan trendi ottaakin jo uusia muotoja.
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kyselytulos: Kunnissa panostetaan lasten ja nuorten hyvinvointiin – tueksi tarvittaisiin vahvemmin hyvinvointialueet11.9.2025 07:11:17 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundTiedote

Kunnat ovat panostaneet merkittävästi lasten ja nuorten hyvinvointiin palkkaamalla omaa, ei-lakisääteistä henkilöstöä varhaiskasvatukseen, esiopetukseen, perusopetukseen ja lukioihin, vaikka laki ei siihen velvoita, selviää Kuntaliiton tuoreesta kyselytutkimuksesta. – Kuntien lisäsatsaukset kertovat aidosta tahdosta tukea lapsia, nuoria ja perheitä. Huolemme kuitenkin on, että hyvinvointialueiden vastuulla olevia tehtäviä sysätään kunnille, Kuntaliiton koulutusasioiden johtaja Irmeli Myllymäki painottaa. Koulun opetushenkilöstö toteuttaa työssään yhteisöllistä opiskeluhuoltoa yhteistyössä hyvinvointialueen ammattilaisten kanssa.
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kommunerna satsar på barns och ungas välmående – välfärdsområdena behövs som stöd11.9.2025 07:10:56 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundPressmeddelande

Kommunerna har satsat mycket på barns och ungas välmående genom att anställa egen, icke–lagstadgad personal inom småbarnspedagogiken, förskoleundervisningen, den grundläggande utbildningen och gymnasierna. Enligt Kommunförbundets utredningar våren 2025 har nästan alla kommuner som svarat investerat egna resurser i barns och ungas välmående, även om lagen inte förpliktar till det. – Kommunernas tilläggssatsningar vittnar om en genuin vilja att stödja barn, unga och familjer. Vi är dock oroade för att uppgifter som välfärdsområdena har ansvar för skyfflas över på kommunerna, säger Irmeli Myllymäki, direktör för utbildningsfrågor vid Kommunförbundet Skolans undervisningspersonal arbetar med generellt inriktad elevhälsa i samarbete med yrkesutbildade personer inom välfärdsområdet.
Riippuvuudet ry

Kutsu: Webinaari toiminnallisista riippuvuuksista sekä riippuvuuksien aivovaikutuksista 12.11.11.9.2025 06:00:00 EEST | Riippuvuudet ryKutsu

Millaista on seksi- ja pornoriippuvuus, ja mitä hoidossa olisi otettava huomioon? Mikä on liiallista sosiaalisen median käyttöä? Mitä aivoissa tapahtuu riippuvuuden synnyttyä? Miltä tuntuu olla riippuvainen sekä päihteistä että toiminnallisista riippuvuuksista? Maksuttomassa webinaarissa puhuvat väitöskirjatutkija ja erikoislääkäri (LL) Olli Likitalo, seksuaaliterapeutti ja teologian tohtori Pia Rendic, terveystieteiden tohtori Krista Hylkilä sekä kokemusasiantuntija Jussi.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Adlercreutz osallistuu Pohjoismaiden ministerineuvoston kokoukseen Ahvenanmaalla10.9.2025 20:55:33 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.Tiedote

RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz vierailee lähipäivinä Ahvenanmaalla pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä. Adlercreutz toimii Suomen ja Ahvenanmaan puheenjohtajakaudella Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana yhdessä Ahvenanmaan yhteistyöministerin Annika Hambruddin kanssa, kun Pohjoismaiden yhteistyöministerit kokoontuvat Maarianhaminassa.

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 10.9.202510.9.2025 19:58:31 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stadTiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi suomenkielisen varhaiskasvatuksen tulosyksikön sekä kasvun ja oppimisen toimialan esikunnan viranhaltijoiden ratkaisuvallan delegointipäätöksen muutoksen. Päivitetyssä delegointipäätöksessä varhaiskasvatuksen aluepäällikölle on annettu toimivalta päättää oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tukeen liittyvän korvauksen maksamisesta yksityiselle palveluntuottajalle. Muutokset tulevat voimaan 11.9.2025 alkaen. Lisäksi kasvun ja oppimisen lautakunta valitsi Espoon suomenkielisten peruskoulujen johtokuntien jäsenet ja varajäsenet sekä nimitti puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat toimikaudeksi 2025–2027. Johtokuntien jäsenet valittiin oppilaitosten huoltajien ja henkilökunnan ehdotusten perusteella. Lautakunta sai myös selostuksen kesällä asukaspuistoissa järjestetystä puistoruokailupilotista sekä peruskoulujen koulukohtaisesta budjetoinnista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye