
EK:n Vientibarometri: Epävarmuus ja kohoavat hinnat yritysten suurin huoli – EU:lta kaivataan uusia kauppadiilejä ja jämäkkyyttä Trumpin edessä17.3.2026 14:00:00 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote
Maailmatilanteen kasvava epävarmuus on tällä hetkellä suomalaisyritysten ylivoimaisesti suurin huolenaihe vientimarkkinoilla. Kotimaassa taas pelätään kohoavien kustannusten syövän yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, vaikka odotukset viennin kasvulle ovat vahvistuneet syksyisestä. EU:lta yritykset odottavat tiukempia toimia Trumpin tulleihin ja uusia kauppadiilejä viennin vauhdittamiseksi. EK:n helmikuisen Vientibarometrin perusteella viennin kasvuodotukset ovat vahvistuneet 7 prosenttia verrattuna syyskuun arvioihin: 47 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana ja 45 prosenttia odottaa sen säilyvän ennallaan. 8 prosenttia varautuu viennin supistumiseen, kun syyskuussa vastaava luku oli 13 prosenttia. Kyselytulokset kerättiin ennen Lähi-idän kriisin leimahtamista. EK:n johtajan Timo Vuoren mukaan sen vaikutukset voivat varjostaa näkymiä jatkossa, eritoten poikkeusolojen pitkittyessä: "Polttoaineiden ja logistiikan kallistuminen on huono uutinen


















