
Komissiolla kannatettavat tavoitteet edistää eläkesäästämistä – Suomen hallitus on valitettavasti unohtanut sekä ohjelmansa että EU-linjauksensa7.2.2026 07:00:00 EET | Finanssiala ry | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää hyvänä komission tavoitetta edistää lisäeläkkeiden markkinoiden laajentamista ja syventämistä. Keinot markkinan edistämiseksi ovat kuitenkin rajallisia ja vaikuttavuudeltaan vähäisiä. FA ihmettelee, miksi hallitus EU-politiikassaan kannattaa vapaaehtoisen eläkesäästämisen edistämistä mutta kotimaan politiikassa toimii toisin. Hallitus käytännössä lopetti vapaaehtoisen eläkesäästämisen lakkauttamalla sen verokannusteen 1.1.2027 lukien. Vakuutussäästäminen on edelleen suosiossa: säästöt ovat kasvaneet vuodessa 7,7 prosenttia. EU-komissio kaavailee uudistuksia edistääkseen lisäeläkkeiden markkinoiden laajentamista ja syventämistä. Tavoitteena on paremmin vanhusaikaan taloudellisesti varautunut väestö. Uudistuksiin kuuluu eläkesäästämiseen liittyviä suosituksia muun muassa eläkerekistereistä, verokannusteista sekä muutoksia IORP- ja PEPP-direktiiveihin. Suomen hallitus on ilmoittanut EU-tasolla kannattavansa täydentävien lisäeläkejärjestelyjen kehittämistä lakisää

















