Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Eero Uotila Huutjärven koulusta on valittu vuoden opinto-ohjaajaksi6.2.2026 10:00:00 EET | Nuorten yrittäjyys ja talous NYTTiedote

Pyhtäällä toimivan Huutjärven koulun opinto-ohjaaja Eero Uotila on valittu vuoden opinto-ohjaajaksi. Vuoden opo -palkinto jaettiin Valtakunnallisilla opopäivillä Espoossa 6.2.2026. Uotila tunnetaan lämpimästä ja innostuneesta asenteesta sekä tavasta olla oppilaille tuki ja turva. Uotilan työskentelyssä korostuu vaikuttava ohjaustyö, johon liittyy nuorten yksilöllinen kohtaaminen, tulevaisuuden uskon vahvistaminen ja sujuvien koulutuspolkujen rakentaminen.
Jyväskylän yliopisto

Miksi pelko leviää vääriin tilanteisiin? Väitöstutkimus avaa uusia näkökulmia erotteluoppimiseen ja pelon yleistymiseen (Lehtonen)6.2.2026 09:50:03 EET | Jyväskylän yliopistoTiedote

Pelko on elintärkeä tunne, mutta toisinaan pelon tunne voi yleistyä tilanteisiin, joissa vaaraa ei ole. Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus tuo lisätietoa siitä, miten aivot erottavat uhkaavat ja turvalliset kokemukset, ja miksi tässä prosessissa voi olla eroja sukupuolten välillä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Juha Salonen palkittiin Padasjoella tapahtuneesta elvytyksestä6.2.2026 09:44:50 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialueTiedote

Vanhempi pelastaja Juha Salonen palkittiin Padasjoella syksyllä tapahtuneesta elvytyksestä Hämeen Pelastusliiton ansioristillä. Salonen pelasti Mira Vilkmanin hengen aloittamalla nopean elvytyksen Vilkmanin saatua sairauskohtauksen kuntakokouksessa. Ansioristin perusteena on myös Salosen pitkä ja aktiivinen työura pelastusalalla.
Kirjakauppaliitto

Itsensä kehittämistä, dekkareita ja kurkistuksia arkeen – näitä Suomi luki tammikuussa6.2.2026 09:44:00 EET | KirjakauppaliittoTiedote

Kale Puontin kahdeksas Pasilan Myrkky -dekkari Mikke (Bazar 2026) kiilasi Suomen luetuimmaksi kirjaksi tammikuussa. Toiselle sijalle ylsi Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika (WSOY 2026) ja kolmannelle Satu Rämön Tinna (WSOY, 2025). Kuudennelle sijalle nousi lasten ja nuorten kirjallisuuden genrestä Toimistopojat - Kaaos lomareissulla (Otava 2025).
Turun yliopisto

SSRI-lääkitys raskauden aikana lisää raskausdiabeteksen riskiä mutta voi suojata ennenaikaiselta synnytykseltä6.2.2026 09:09:49 EET | Turun yliopistoTiedote

Raskaudenaikainen SSRI-masennuslääkitys liittyy lisääntyneeseen raskausdiabeteksen riskiin sekä vastasyntyneen varhaisiin sopeutumisongelmiin, osoittaa Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen ja Columbian yliopiston uusi tutkimus. Tutkimuksessa havaittiin myös, että SSRI-lääkkeiden käyttö raskauden aikana saattaa vähentää ennenaikaisen synnytyksen ja matalan syntymäpainon riskiä.
Puutarhaliitto - Trädgårdsförbundet ry

Puutarhaliiton toimintasuunnitelma 2026 vahvistaa hyvinvointia, kestävää kehitystä ja puutarhaharrastuksen elinvoimaa6.2.2026 09:08:13 EET | Puutarhaliitto - Trädgårdsförbundet ryTiedote

Puutarhaliitto ry:n vuoden 2026 toimintasuunnitelma keskittyy suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen, kestävän kotipuutarhakulttuurin vahvistamiseen ja puutarhaharrastuksen kasvattamiseen muuttuvassa toimintaympäristössä. Suunnitelma ohjaa liittoa kehittämään harrastamisen edellytyksiä, vahvistamaan alan yhteistä ääntä ja tarjoamaan ilmastoviisaita ratkaisuja niin harrastajille kuin ammattilaisille.
Vasemmistoliitto

Sarkkinen: Kotiopetuksen rajoittamista tai kieltämistä on selvitettävä6.2.2026 09:02:15 EET | VasemmistoliittoTiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän ehdottaa, että kotiopetuksen tiukempaa sääntelyä ja valvontaa tai kokonaan kieltämistä olisi selvitettävä. Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Kotiopetuksessa olevien määrä on vielä melko pieni, mutta se on viime vuosina ollut kasvussa. Viime syksynä kotiopetuksessa oli noin 950 lasta.
Kuurojen Liitto ry

Kun kuurojen koulut katosivat – viittomakielten päivä nostaa opetuksen kriisin esiin6.2.2026 09:00:00 EET | Kuurojen Liitto ryTiedote

Suomen kansallisten viittomakielten omaa juhlapäivää, viittomakielten päivää, vietetään jälleen 12. helmikuuta. Vuosi 2026 on myös suomalaisen kuurojenopetuksen uranuurtajan C. O. Malmin 200-vuotisjuhlavuosi, ja viittomakielten päivän juhlaseminaarin teemana onkin tänä vuonna opetus. Tuoreet tutkimukset nostavat esiin vakavia ongelmia kuurojen lasten opetuksen yhdenvertaisuudessa.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Hallituksen pelottelu- ja leikkauslinja tukahdutti kotimaisen kysynnän ja pahensi työttömyyttä6.2.2026 08:48:00 EET | SDP EDUSKUNTATiedote

SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen omat puheet ja teot ovat yhtenä syynä kotimaisen kysynnän heikkoudelle. Viitalan mukaan hallitus on toistanut kriisipuhetta ja samaan aikaan tehnyt rajuja leikkauksia sosiaaliturvaan sekä työelämän epävarmuutta lisääviä heikennyksiä. Tämän seurauksena kotitaloudet ovat alkaneet säästää, kulutus alkaa hyytyä ja kotimainen kysyntä sakkaa.
Grünenthal Group

Grünenthal licenses exclusive Canadian rights to testosterone replacement therapy Nebido® to Apotex6.2.2026 08:21:37 EET | Grünenthal GroupPress release

Aachen, Germany & Toronto, Canada, February 5, 2026 – Grünenthal, a global leader in pain management and related diseases, and Apotex Inc. ("Apotex"), the largest Canadian-based pharmaceutical company, today announced they have entered into a licensing agreement whereby Apotex will have the exclusive Canadian rights to Nebido® (testosterone undecanoate), a long-acting injectable therapy indicated for the treatment of male hypogonadism (testosterone deficiency).[1] Under the agreement, Searchlight Pharma, Apotex's branded medicine division, will pursue marketing authorisation and will market and distribute the product in Canada upon regulatory approval. Grünenthal will receive an upfront payment, regulatory milestone payments, and a margin on the sales. This agreement deepens the existing partnership between Grünenthal and Apotex and strengthens their shared commitment to expanding Canadian patients' access to important therapies. "We are delighted to expand our partnership with Apotex
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye