• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Mika Kari: Lindtmanin esitys EU:n puolustuskomissaarista on kannatettava2.3.2024 15:41:17 EET | SDP EDUSKUNTA

EU:n on syvennettävä yhteistyötä puolustuksessa. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitti, että Suomen on ajettava puolustuskomissaaria seuraavaan komissioon. Samalla puolustukselle tulisi perustaa oma ministerineuvosto (MTV 2.3.2024). – Lindtmanin esitys on erinomainen ja sitä on edistettävä, sillä kovan puolustuksen painoarvo on myös EU:ssa kasvanut. Puolustusasioiden ministerineuvosto ja komissaarin tehtävä tehostaisivat valmistelukoneistoa ja edistäisivät myös EU:n puolustusteollisuutta, Kari sanoo. Venäjän hyökkäyssota jatkuu ja Euroopan on jatkettava Ukrainan tukemista. Puolustusteollisuuden vahvistamisella on jo kiire, koska kyseessä on niin Ukrainan suvereniteetti kuin Euroopan turvallisuuden takaaminen. – Kiristyneessä turvallisuustilanteessa puolustusmenoja on nostettu, ja hyvä niin. Nyt puolustushankintoja on koordinoitava paremmin yhdessä. Tätä voidaan tehdä tehokkaasti puolustuksen ministerineuvoston ja komissaarin kautta, Kari toteaa.
SDP EDUSKUNTA

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n Kimmo Kiljunen: Antti Lindtmanin esitys puolustuskomissaarista on perusteltu ja Suomen pitkän linjan mukaista2.3.2024 15:00:48 EET | SDP EDUSKUNTA

EU:n puolustusyhteistyötä on syvennettävä. Kiristyneessä turvallisuustilanteessa on edettävä yhdessä nykyistä tehokkaammin. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti lauantaina, että Suomi lähtee ajamaan EU:n seuraavaan komissioon puolustuskomissaarin tehtävää sekä omaa ministerineuvostoa (MTV 2.3.2024). – Puheenjohtaja Lindtmanin esitys on perusteltu ja sitä on syytä edistää. Suomen pitkä linja on ollut vahvistaa unionin omaa puolustusulottuvuutta. Puolustusasioiden ministerineuvosto ja komissaari sekä tarvittaessa Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta tulisivat vahvistamaan unionin kyvykkyyttä omaehtoiseen puolustusyhteistyöhön, Kiljunen sanoo. Venäjän hyökkäyssota jatkuu ja epävarmuus Yhdysvaltojen tuen jatkumisesta Ukrainalle heittävät varjon Ukrainan puolustuskyvyn kestävyydelle. Euroopan on jatkettava Ukrainan tukemista. – EU on kyennyt toimimaan ennenäkemättömän yhtenäisesti Ukrainan tukemisessa ja Venäjän pakotteiden asettamisessa. Puolustusmenoja on nostettu ja on ymmärret
SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tytti Tuppurainen: Puheenjohtaja Lindtmanin aloite EU:n puolustusyhteistyöstä on otettava Suomen tavoitteeksi2.3.2024 14:07:41 EET | SDP EDUSKUNTA

Euroopan puolustus on Suomen asia. Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa, että SDP:n puoluejohtaja Antti Lindtmanin aloite Suomen päättäväiseksi toimintalinjaksi on perusteltu ja oikea-aikainen. Suomi on korostanut turvallisuutta tärkeänä osana omaa EU-politiikkaansa. Suomi on katsonut saavansa turvaa ja samalla tehnyt vähintään oman osansa Euroopan yhteisen turvallisuuden puolesta. Puheenjohtaja Lindtmanin aloitteen mukaisesti Euroopan komissioon tarvitaan puolustuskomissaarin salkku, neuvostoon puolustusministerien kokoonpano ja parlamenttiin puolustusvaliokunta. EU:n jäsenmaiden on lisättävä puolustuksen voimavaroja ja samalla huolehdittava, että lisävarat käytetään tehokkaasti ja yhdessä määriteltyjen strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Satojen miljardien eurojen käytössä ei ole varaa tuhlata päällekkäisiin hankintoihin ja samalla laiminlyödä todelliset tarpeet. Euroopan unionin puolustusyhteistyö ei ole vaihtoehto Natolle, vaan osa eu
Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Vihreät Euroopan parlamentissa

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Hallintovaliokunnan demarit: Rajamenettely on tärkeä uusi työkalu itärajan tilanteen hallintaan2.3.2024 09:30:23 EET | SDP EDUSKUNTA

Hallintovaliokunnan sosialidemokraattiset jäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning pitävät hallituksen valmistelemaa lakiesitystä rajamenettelystä tervetulleena, vaikka se ei yksin riitä katkaisemaan hybridivaikuttamista Suomen itärajalla. Hallituksen rajamenettelyn käyttöönottoa koskevan lakiesityksen lausuntokierros päättyi tällä viikolla. Eduskuntaan esitys etenee huhtikuussa. Hallituksen esityksen juuret ulottuvat jo edelliselle vaalikaudelle, jolloin rajamenettelyä valmisteltiin. - Tavoite ja perusperiaatteet esityksessä vastaavat pitkälti edellisellä vaalikaudella valmisteltua esitystä rajamenettelystä. Siinä perusteettomaksi arvioituja turvapaikkahakemuksia voidaan käsitellä nopeasti heti rajalla tai sen tuntumassa. Tavanomaisesta turvapaikkamenettelystä poiketen hakijoiden on rajamenettelyssä pysyttävä rajalla tai sen läheisyydessä hakemuksen käsittelyn ajan. Tämä vahvistaa yleistä järjestystä ja ennaltaehkäisee kauttakulkua Suomesta muualle
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Keto-Huovinen ja Sirén: EU-tason keinoja ihmissalakuljetuksen kitkemiseksi on vahvistettava2.3.2024 09:17:24 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen kansaedustajat Pihla Keto-Huovinen ja Saara-Sofia Sirén pitävät EU:n aloitetta Europolin vahvistamisesta ihmissalakuljetuksen ja ihmiskaupan torjumiseksi tervetulleena. Europolin mukaan yli 90 prosenttia EU:n alueelle saapuvista laittomista maahanmuuttajista käyttää salakuljettajia, jotka ovat useimmiten järjestäytyneitä rikollisryhmiä.
SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Paula Werningin kirjallinen kysymys sopimuspalokuntalaisten työttömyysturvan suojaosan poistosta2.3.2024 09:01:58 EET | SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Paula Werning (sd) on jättänyt 1.3.2024 kirjallisen kysymyksen koskien sopimuspalokuntalaisten työttömyysturvan suojaosan poistoa. Pelastustoiminta muodostuu yhteensä noin 4 000 vuorotyötä tekevän ammattipelastajan sekä noin 14 000 sopimuspalokuntalaisen tuottamista palveluista, jotka ovat olennainen osa maamme perusturvallisuutta. Sopimushenkilöstön saatavuus on eräs kriittinen tekijä tämän tärkeän palvelun tuottamisessa. – Sopimuspalokuntahenkilöstö toimii oman siviilityönsä ohella vapaaehtoispohjalla, toiset saavat palokuntatyöstä vastiketta ja toiset eivät. Ansiontyön ohella palokuntatyötä tekevien kannalta saatava korvaus ei ole toimeentulon kannalta keskeinen, mutta jos tämä korvaus vaikuttaa työttömän työttömyyskorvaukseen, lopettaminen on luontainen valinta. – Se vaikuttaa kielteisesti koko pelastustoiminnan toimivuuteen ja tehokkuuteen Suomessa. Tästä kärsii ennen kaikkea apua tarvitseva kansalainen, taustoittaa Werning. Sopimuspalokuntalaiset muodostavat merkit
Suomen startup-yhteisö

Startup-yritysten rooli Suomen työmarkkinoilla on kasvanut merkittävästi1.3.2024 13:39:57 EET | Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisö on julkaissut analyysin startup-yritysten roolista Suomen työmarkkinoilla käyttämällä Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja sekä Suomen startup-yhteisön arvioita startup-yritysten määrästä Suomessa. Analyysin mukaan Suomessa toimivat startupit ja startup-lähtöiset yritykset työllistävät jo yli 30 tuhatta henkilöä Suomen työmarkkinoilla.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye