Vasemmistoliitto

Laura Meriluoto: Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle – kuka on vastuussa jos joku kuolee?2.10.2025 09:13:08 EEST | VasemmistoliittoTiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto pitää Orpon hallituksen toimeentulotukiuudistusta vaarallisena työkyvyttömille ja pitkäaikaissairaille ihmisille. Toimeentulotuen uudistus velvoittaa työttömäksi ilmoittautumiseen myös niiltä henkilöiltä, jotka lääkäri on todennut esteelliseksi vastaanottamaan työtä. Ilmoittautumatta jättäminen voi johtaa jopa 50 prosentin leikkaukseen toimeentulotuen perusosasta.
Kiinteistöliitto

Lainansaantihaasteet ajavat taloyhtiöitä varautumaan korjauksiin2.10.2025 09:02:00 EEST | KiinteistöliittoTiedote

Kiinteistöliiton taloyhtiöiden Talous- ja rahoituskyselyn tulosten perusteella taloyhtiöiden lainansaantihaasteet ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet. Lisäksi saatiin lisätietoa taloyhtiöiden velan määrästä sekä ennakkoon varautumisen kasvusta. Kyselyyn vastasi elokuun aikana 3 566 taloyhtiöiden hallituksen edustajaa ja noin 285 ammatti-isännöitsijää.
Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto vahvistaa merkittävästi suomalaisen elokuvan opetusta ja tutkimusta2.10.2025 09:00:00 EEST | Aalto-yliopistoTiedote

Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen opetusta ja tutkimusta vahvistetaan kahdella uudella professorirekrytoinnilla. Hanna Maylett on nimitetty elokuvaohjauksen professoriksi (Assistant professor) ja Juho Kuosmanen kutsuttu elokuvaohjauksen työelämäprofessoriksi. Myös elokuvatuotannon opetusta ja tutkimusta on vahvistettu hiljattain tehdyillä uusilla nimityksillä.
Restel Oy

Huili-taukopaikka avataan Neste Kuopio Puijonlaakso -liikenneasemalle 9.10.2.10.2025 09:00:00 EEST | Restel OyTiedote

Huili laajenee Kuopioon, kun uusi taukopaikka avaa ovensa Neste Kuopio Puijonlaakso -liikenneasemalle torstaina 9.10. klo 11. Sijainti Puijonlaaksossa tuo Huilin lähelle sekä alueen asukkaita että Kuopion keskustassa liikkuvia. Huili tarjoaa viihtyisän pysähdyspaikan yksityisautoilijoille ja ammattikuljettajille sekä kaikille kaupunkilaisille - tuttuun tapaan laadukkaan ruoan, ystävällisen palvelun ja rennon tunnelman kera. ”On hienoa, että voimme tuoda Huilin Kuopioon, kaupunkiin, jossa paikalliset maut ja yhteisöllisyys ovat vahvasti läsnä. Haluamme tehdä Huili Puijonlaaksosta kuopiolaisten oman taukopaikan”, kertoo Restel Taukopaikat Oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen. Puijonlaakson Huili palvelee asiakkaita laajoin aukioloajoin: arkisin klo 6.30–21, lauantaisin klo 8–21 ja sunnuntaisin klo 9–18. Valikoimasta löytyy runsas aamiainen, monipuolinen lounasbuffet ja herkullisia à la carte -annoksia. Polttoainemyynnin lisäksi asemalla palvelee automatisoitu Neste Easy Wash -autope
Tampereen yliopisto

Tutkijat laativat mallin tulevaisuuden senioriasumisen kehittämiseen2.10.2025 08:40:00 EEST | Tampereen yliopistoTiedote

Tampereen yliopiston Tulevaisuuden senioriasuminen (TULE) -tutkimushankkeessa on kehitetty senioriasumisen malli, joka kattaa koko asumisen prosessin yhteisestä seudullisesta visiosta aina asumiseen ja seurantaan asti. Malli keskittyy paikkalähtöiseen kehittämiseen, ja sen tavoitteena on tuoda esiin kokonaiskuvan tärkeys: yksittäisillä ratkaisuilla ei voida ratkaista ikääntyvien asumista.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Älypuhelimet matkatavaravahinkojen kärjessä – huolellisuudella voi välttyä monelta harmilta2.10.2025 08:18:00 EEST | Keskinäinen Vakuutusyhtiö FenniaTiedote

Fennian vahinkotilastojen mukaan yleisimpiä matkatavaroille sattuvia vahinkoja ovat älypuhelinten rikkoutumiset, mutta korvauksia haetaan myös esimerkiksi matkalaukuista, kelloista ja silmälaseista. Vahinkojen taustalla on usein kiire tai huolimattomuus, jolloin puhelin voi pudota kovalle lattialle tai omaisuutta napataan repusta, kun katse on muualla.
Oma Häme

Aluevaltuusto hahmotteli yhteistä näkemystä strategiasta syysseminaarissaan2.10.2025 08:10:00 EEST | Oma HämeTiedote

​ Aluevaltuusto kokoontui 26. syyskuuta strategiaseminaariin Hämeenlinnan Raatihuoneelle. Päivän tavoitteena oli edistää vuosien 2026–2029 strategian valmistelua. Nykyinen strategia on laadittu hyvinvointialueen perustamisvaiheessa, ja uusi strategia tulee suuntautumaan voimakkaammin tulevaisuuteen. Aluevaltuutetut työskentelivät päivän aikana pienryhmissä ja hyödynsivät Topaasia-menetelmää, jonka avulla pyrittiin lisäämään tasa-arvoista keskustelua ja luottamusta. Menetelmä sai kiitosta vilkkaasta ja rakentavasta keskustelusta, joka nosti esiin valtuutettujen näkemyksiä tärkeimmistä strategian painotuksista. Aluevaltuuston puheenjohtaja Juha Isosuo (kok.) tiivisti päivän antia: – Viime valtuustokausi oli aivan ymmärrettävästi organisaation ja toimintojen rakentamisen aikaa. Nyt strategiaa voidaan tehdä enemmän sisältö edellä ja kumppanuudet paremmin huomioiden. Strategiatyöskentely oli avointa ja rakentavaa. Työskentelytapa oli innostava, joka myös nosti kärkiasiat esille. Uuden strat
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye