Novatron Oy

Novatron täysin pohjoismaiseen omistukseen22.12.2025 14:27:20 EET | Novatron OyTiedote

MOBA Mobile Automation AG on myynyt osuutensa suomalaisesta Novatron Oy:stä sijoitusyhtiö Mandatum Asset Managementille. Kauppa tuli voimaan 23. joulukuuta 2025. Kaupan myötä Novatron palaa täysin pohjoismaiseen omistukseen ja vahvistaa läsnäoloaan ja asemaansa koneohjausjärjestelmien valmistajana Pohjoismaiden markkinoilla. Osana samaa kauppaa MOBA AG:n ruotsalainen tytäryhtiö MOBA Sweden AB, joka keskittyy Novatronin Xsite-koneohjausjärjestelmien jakeluun ja huoltoon, siirtyy Novatron Oy:n omistukseen.
Gigantti

Joululahjaksi ruohonleikkuri? Nämä kesätuotteet myyvät yllättäen keskellä talvea22.12.2025 14:10:50 EET | GiganttiTiedote

Joulukauppa käy Gigantissa aattoon asti kuumana, mutta kaikki pukinkonttiin päätyvät tuotteet eivät liity talveen. Esimerkiksi robottiruohonleikkureita, hyttysansoja ja slush- sekä jäätelökoneita on ostettu joulusesonkina aktiivisesti ympäri Suomen. Hankintoihin liittyy sekä ennakointia, trendi-ilmiöitä että hyvien hintojen hyödyntämistä, arvioi kodin pienkoneiden asiantuntija.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmäTiedote

EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Suomen Pankki

Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.1.–30.6.202622.12.2025 13:30:00 EET | Suomen PankkiTiedote

Korkolain (633/1982) 12 §:n mukainen viitekorko ajanjaksona 1.1.–30.6.2026 on 2,5 %. Viivästyskorko tänä ajanjaksona on 9,5 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 §:n mukaisella 7 prosenttiyksikön lisäkorolla). Kaupallisiin sopimuksiin sovellettavaksi tarkoitettu viivästyskorko on 10,5 % vuodessa (viitekorko lisättynä korkolain 4 a §:n mukaisella 8 prosenttiyksikön lisäkorolla).

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenTiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Pirkanmaan hyvinvointialue

Päihde- ja riippuvuusongelmissa hoitoon hakeutumiseen tulee muutoksia helmikuussa22.12.2025 10:39:03 EET | Pirkanmaan hyvinvointialueTiedote

Helmikuun 2026 alussa Tampereen Hatanpäällä sijaitsevaan päihde- ja riippuvuussairauksien Happi-yksikköön avautuu walk in -palvelu, jonne huumeita käyttävä voi tulla ilman ajanvarausta hoidon tarpeen arviointiin. Yksikkö palvelee kaikkia pirkanmaalaisia. Hoidon tarpeen arviointeja tehdään entiseen tapaan myös kaikilla Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla sekä nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdehoidon tiimissä.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer

SuPer: Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan ja varhaiskasvatuksen työehtosopimuksista jatkuvat – neuvottelujen takaraja 31. joulukuuta22.12.2025 10:15:16 EET | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerTiedote

SuPer neuvottelee lähihoitajien ja lastenhoitajien palkoista ja työehdoista. – Yksityisellä sektorilla tehdään samoja töitä kuin hyvinvointialueilla ja kunnissa, ja sen tulee näkyä työehdoissa. On yhtä lailla tärkeää pitää huolta hoitajien hyvinvoinnista ja palkkakehityksestä, puheenjohtaja Päivi Inberg sanoo.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye