Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Siika-aho: Hallituksen luottamus laskee ja syystä, Orpon ja Purran ryhdistäydyttävä12.10.2024 14:16:47 EEST | Suomen Keskusta r.p.Tiedote

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho pitää hallituksen luottamuksen laskua suomalaisten parissa erittäin perusteltuna. Tuoreen yrittäjägallupin mukaan vain 42 % pk-yrittäjistä on nyt tyytyväisiä hallituksen toimintaan. Vielä huhtikuussa vastaava luku oli 59 %. Ylen tuoreen mittauksen mukaan Kokoomuksen kannatus on laskenut kuukaudessa lähes kaksi prosenttiyksikköä. Suomen talouden tunnusluvut ovat vielä surkeampaa luettavaa. Miksi yhä useampi pienyrittäjä kääntää peukun alas Petteri Orpolle? Arvonlisävero korotettiin ennätyslukemiin keskellä vuotta, uusia korotuksia tulee vuodenvaihteessa, ja kotitalousvähennys ajetaan pitkälti alas. Kaikki nämä päätökset iskevät suoraan yrittämiseen, työntekoon ja kasvuun. Tähän mennessä hallituskauden saldo on ennätysmäärä konkursseissa ja 46 000 työtöntä lisää, kun luvattiin 100 000 lisätyöllistä. Vuodenvaihteen uudet veronkorotukset iskevät lisää vauhtia hallituksen pulkkaan, Siika-aho varoittaa. Siika-aho nostaa esille hallituksen murenevan il
Finanssiala ry

ASP-lainan houkuttelevuus ja kilpailukyky eivät saa hävitä tavallisille asuntolainoille – nyt näin uhkaa käydä, jos ympäristöministeriön kaavailut toteutuvat12.10.2024 07:00:00 EEST | Finanssiala ryTiedote

Finanssiala ry (FA) kannattaa hallitusohjelman tavoitetta kehittää ASP-järjestelmää joustavammaksi, kannustavammaksi ja selkeämmäksi. Järjestelmään esitetään muutoksia, joiden FA arvioi lisäävän vain vähän ASP-järjestelmän suosiota. FA ehdottaa muun muassa omasäästöosuuden yhdenmukaistamista ensiasunnon ostajien lainakaton kanssa, jottei ASP-laina häviä kilpailukyvyssä tavalliselle asuntolainalle. Samasta syystä myös enimmäislaina-aika olisi pidennettävä 30 vuoteen ja lainan enimmäismäärä tulisi poistaa. Myös rajoitukset ASP:hen säästettyjen varojen alkuperään tulisi poistaa.
Rosebud Oy

Rosebud Sivullisen ohjelmaa viikolla 4211.10.2024 16:03:39 EEST | Rosebud OyTiedote

Ti 15.10. klo 17 Kari Hotakainen: Helmi Kari Hotakaisen Helmi on vauhdikas ja hauska kirja vakavista asioista. Liikuttava, hauska ja sydämellinen romaani. Kari Hotakainen on kirjoittanut paljon, mutta tällaista ei koskaan aiemmin. Nina Paavolainen haastattelee. Ke 16.10. klo 17 Markus Ikonen: Coachaatko? Teos pohjautuu kymmenen ammatticoachin haastatteluun sekä pohdiskeleviin asiantuntija-artikkeleihin, joiden myötä huippucoachien kokemukset kytkeytyvät laajempaan kontekstiin alati kasvavalla toimialalla. To 17.10. klo 17 Kai Ekholm: Mies jolla oli Matti Klingen kasvot (Otava) Tapani Ruokanen: Tapani Ruokanen silminnäkijänä (Docendo) Ekholm ja Ruokanen haastattelevat toisiaan uutuuskirjoistaan. Kai Ekholm: Mies jolla oli Matti Klingen kasvot (Otava) Professori ja historioitsija Matti Klinge (1936-2023) oli kansakunnan yliminä ja poleemikko, jonka kommentteja moni pelkäsi. Hän rakensi muistelmistaan ja päiväkirjoistaan monumentin. Silti hänen ajatuksensa jäivät monille etäisiksi. Tapani

Syyskuun 2024 vesitilannekatsaus: Sateisen loppukesän jälkeen syyskuu oli tavallista vähäsateisempi (Pohjalaismaakunnat)11.10.2024 15:30:20 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenTiedote

Elo-syyskuun vaihteen voimakkaiden sateiden jälkeen pohjalaisjokien virtaamat lähtivät laskuun. Syyskuu oli pääosin vähäsateinen luukuunottamatta joitain paikallisia rankkasateita sekä syyskuun lopun yhtenäisempää sadetta, jolloin jokien virtaamat jälleen nousivat hieman.
Business Finland

Visit Finlandin muutosneuvottelut päättyivät11.10.2024 14:11:55 EEST | Business FinlandTiedote

Business Finland on saanut päätökseen Suomeen suuntautuvaa kansainvälistä matkailua edistävää Visit Finlandia koskeneet muutosneuvottelut, joiden seurauksena päätetään 11 työsuhdetta. Syynä neuvotteluihin oli valtion budjetin leikkaukset, joiden vuoksi Visit Finlandin rahoitus käytännössä puolittuu vuonna 2025. Suomen kansainvälisen matkailun edistäminen on Visit Finlandin lakisääteinen tehtävä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Loimaan eteläisen kotihoidon tilannetta ratkotaan yhteistyössä – asiakkaiden palvelut on turvattu11.10.2024 13:57:48 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaTiedote

Julkisuudessa on annettu virheellinen kuva siitä, että Loimaan eteläisen kotihoidon haastava tilanne johtuisi työyhteisölle elokuussa järjestetystä sisäisestä koulutuksesta. Työyhteisön tilanne on ollut ennen koulutusta ja on edelleen haasteellinen ja siihen haetaan ratkaisuja parhaillaan. Työyhteisön tilanne ei kuitenkaan vaikuta kotihoidon asiakkaiden palveluihin. Loimaan kotihoidon asiakkaiden palvelut on turvattu ja turvataan jatkossakin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Laskuja mennyt asiakkaille virheellisesti kahdesti11.10.2024 13:55:30 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialueTiedote

Järjestelmävirheen seurauksena 10.10.2024 lähetettyjä laskuja on lähtenyt asiakkaille kahteen kertaan. Järjestelmävirhe koskee psykososiaalisten asumispalveluiden kuukausilaskutusta, kuljetuspalveluiden laskutusta sekä muilta hyvinvointialueilta laskutettavia työtoiminnan ja asumispalveluiden aterialaskuja. Taloushallinnon palveluja tuottavasta Provincia Oy:stä ollaan yhteydessä asiakkaisiin, joita virhetilanne koskee. Asiakkaille aiheettomasti toimitetut tuplalaskut hyvitetään. Provincia Oy ohjeistaa yhteydenotossaan, miten toimia, jos tuplalasku on jo maksettu tai asiakkaalla on käytössä e-lasku. Hyvinvointialue pahoittelee asiakkaille mahdollisesti aiheutunutta haittaa.
Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Olympiapurjehdus: Jakob Eklund saavutti uransa parhaan tuloksen iQFoilien EM-kisoissa11.10.2024 13:49:56 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ryTiedote

Sardinian Cagliarissa järjestetyt iQFoil-purjelautojen EM-kilpailut huipentuivat tänään, 11. lokakuuta. Jakob Eklund purjehti uransa parhaan arvokisatuloksen, sijoittuen kilpailussa 18:nneksi. Sofia Hämäläinen ylsi sijalle 25. naisten kokonaistuloksissa. – Oli hienoa päästä kilpailemaan, vaikka jouduimmekin odottamaan pari päivää. Tämä on paras arvokisasuoritukseni tähän mennessä, joten olen tyytyväinen tulokseen, vaikka haluaisikin vielä enemmän, Eklund kommentoi. Kilpailuja häiritsi matalapainealue, jonka takia kaksi kilpailupäivää peruttiin. Tästä huolimatta naiset purjehtivat lopulta 13 lähtöä ja miehet 11. Muutoksia iQFoil-luokkaan Siirtyminen RSX-olympialuokasta foilaaviin iQFoileihin on uuden purjehdustavan lisäksi nostanut merkittävästi luokan ihannepainoa. Vastauksena tähän muutokseen purjelautayhteisö esitti keväällä ehdotuksen purjekokojen pienentämisestä, jotta yhä useampi urheilija voisi kilpailla terveellisessä painossa. Ehdotus hyväksyttiin, ja miesten purjeet pienenevät
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye