Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Pk-yritykset nostavat nuorten oma-aloitteisuuden tärkeimmäksi – perustaidot ratkaisevat, kun digitaidot ovat jo hallussa13.1.2026 07:00:00 EET | Suomen YrittäjätTiedote

Pk-yritykset arvostavat nuorissa erityisesti oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyä ja kykyä omaksua uutta. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita nuoria on palkattu saman verran kuin vuosi sitten: 13 % pk-yrityksistä on työllistänyt ammatillisesta perustutkinnosta valmistuneen alle 25-vuotiaan viimeisen vuoden aikana. ”Nuoria palkataan edelleen, mutta yhä useampi yritys kertoo, ettei palkkaaminen ole mahdollista esimerkiksi taloudellisista syistä”, sanoo asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä.
KOVA ry

KOVA: Takauslainaa ei käytetä tai tulla käyttämään kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon13.1.2026 05:30:00 EET | KOVA ryTiedote

Valtion tukemaa asuntotuotantoa voidaan rakentaa esimerkiksi korkotuki- tai takauslainojen avulla. Kohtuuhintaisten asuntojen yleishyödyllisistä rakennuttajista vain 2 prosenttia on vuosina 2024–2025 hakenut niin sanottua takauslainaa. Vastaavasti korkotukilainaa on hakenut 68 prosenttia rakennuttajista. Takauslainan suurimmaksi haasteeksi koetaan, ettei se sisällä suoraa tukea, toisin kuin valtion korkotuen sisältävä korkotukilaina, mikä tarkoittaa suurempia pääomakuluja ja siten korkeampia omakustannusvuokria. Erityisesti suuret kohtuuhintaiset asuntotoimijat raportoivat suoran tuen puutteen olevan takauslainan merkittävin heikkous. Tulokset pohjautuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen teettämään kyselyyn.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.1.2026 16:53:35 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 12.1.2026 JATKOTIEDOTE RAKENNUSPALO KESKISUURI MULTIA Tilanne kohteessa on rauhallinen. Pannuhuoneessa ollut palo on saatu sammutettua. Pelastuslaitos suorittaa jälkisammutustöitä ja etsii mahdollisia palopesäkkeitä viereisistä tiloista. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä palo päässyt leviämään pannuhuoneesta muihin osiin konehallista. Kohteessa on edelleen seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Lisätietoja: tiedote kun tilanne päättyy, mutta viimeistään klo 21.00
Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa käynnistää osaa ravintoloitaan ja ABC Keuruuta koskevat muutosneuvottelut12.1.2026 16:31:00 EET | Osuuskauppa KeskimaaTiedote

Osuuskauppa Keskimaa käynnistää muutosneuvottelut osassa ravintoloitaan sekä ABC Keuruulla pitkään jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan ja muuttuneen markkinatilanteen vuoksi. Neuvottelujen tavoitteena on sopeuttaa toimintaa nykyiseen kysynnän tasoon ja palauttaa liiketoiminnan kannattavuus. Neuvottelut koskevat yhteensä 211 työntekijää, ja niiden ennakoidaan kestävän kolme viikkoa.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.1.2026 16:13:42 EET | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 12.1.2026 RAKENNUSPALO KESKISUURI MULTIA Pelastuslaitos sai tehtävän keskisuuresta rakennuspalosta Kopolanraitille Multiaan klo 15:37. Konehallissa olevassa pannuhuoneessa syttynyt tulipalo. Pelastuslaitos on aloittanut sammutustoimet kohteessa. Tiedossa ei ole henkilövahinkoja tai välitöntä leviämisen vaaraa. Tehtävälle on hälytetty kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä. Lisätietoja: uusi tiedote klo 17.00 mennessä
Espoon seurakuntayhtymä

Renoveringsprojektet för Otnäs kapell framskrider12.1.2026 15:55:33 EET | Espoon seurakuntayhtymäPressmeddelande

Otnäs kapell byggdes 1956–1957. Arkitekterna Kaija och Heikki Siren ritade kapellet. Kapellet betraktas som ett av deras huvudarbeten och även som ett av nyckelarbetena inom kyrkoarkitekturen i Finland. Kapellet ligger i Otnäs, mitt i Teknologbyn på en liten skogsbevuxen backe. Kapellet renoverades 2006 och dessutom har man under årens lopp gjort mindre reparationer. Nu är kapellet i behov av en grundlig renovering.

R-kioskille uusi henkilöstöjohtaja – Anna Wotherspoon tukee uudistumista ja kehittää henkilöstön osaamista12.1.2026 15:38:43 EET | R-kioskiTiedote

R-kioski Oy on nimittänyt Anna Wotherspoonin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Wotherspoon on aloittanut tehtävässään 7.1.2026 ja siirtyy R-kioskille Foodoralta. Hänen vastuullaan on ennen kaikkea organisaatiokulttuurin kehittäminen sekä työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan vahvistaminen. Lisäksi hän vastaa osaamisen kehittämisen kokonaisuudesta, jonka tavoitteena on tukea henkilöstön kasvua ja urapolkuja R-kioskilla.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye