Muistoissamme Tapani Kansa – juhlakonsertti kunnioittaa legendaarisen taiteilijan elämäntyötä13.1.2026 14:26:28 EET | Lilja Production | Tiedote
Muistoissamme Tapani Kansa -juhlakonsertti on kunnianosoitus yhdelle suomalaisen musiikin merkittävimmistä taiteilijoista. Konsertti juhlistaa Tapani Kansan poikkeuksellista uraa ja hänen laulujaan, jotka ovat eläneet vahvasti suomalaisten sydämissä jo vuosikymmenten ajan. Tapani Kansa oli poikkeuksellisen tuottelias ja monipuolinen artisti. Hän levytti yli 600 kappaletta, hän sai uransa aikana 14 kultalevyä, yhden platinalevyn sekä Erikois-Emman. Kansan laaja osaaminen ulottui iskelmästä rock’n’rolliin, diskomusiikista Eino Leinon runouteen, aina tunnistettavalla, herkkyyttä ja voimaa yhdistävällä tulkinnalla. Juhlakonsertissa Tapani Kansan rakastettuja hittejä tulkitsevat Teemu Roivainen, Tomi Metsäketo, Elämäni biisi -ohjelmasta tuttu Lauri Mikkola, Mikael Saari sekä Tapanin veli Seppo Kansa, jonka äänessä on hätkähdyttävän paljon samaa sointia kuin Tapanilla. Konsertin orkesteri koostuu huippumuusikoista, joiden kanssa Tapani Kansa teki pitkän ja merkityksellisen yhteistyön uransa
















