
Kangasala palkittiin Tärkeissä töissä -kampanjan innostavimpana kuntana2.12.2025 10:45:36 EET | Kangasalan kaupunki | Tiedote
Kangasalan kaupunki sai innostavimman kunnan palkinnon KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien ja pääsopijajärjestöjen Tärkeissä töissä-kampanjassa. Palkinto luovutetaan kaupungin edustajille 2.12.2025 Helsingin kulttuurikasarmilla Tärkeissä töissä-gaalassa. Kangasalan kaupungilta Tekojen torille on tänä vuonna ilmoitettu yhteensä 26 kehittämistekoa. Kaupunkikonsernista kehittämistekoja on ilmoitettu yhteensä 29, sillä myös konserniyhtiöt Business Kangasala Oy ja Kangasala-talo Oy osallistuivat kampanjaan. - Kannustamme henkilöstöämme työn ja toimintatapojen aktiiviseen kehittämiseen kaupunkistrategiamme mukaisesti, toteaa kaupunginjohtaja Oskari Auvinen. Tärkeissä töissä -kampanjassa palkitaan myös yksittäisiä kehittämistekoja. Kangasalta palkinnon sai neljä kehittämistekoa. Kangasalan lukio palkittiin oppimisen tuen ja hyvinvoinnin vahvistamisesta. Syksyllä 2024 alkaneen hankeen tavoitteena on ollut vahvistaa opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Lukiolla hal


















