• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
Finanssivalvonta

Finanssisektorin vakavaraisuus 30.9.2023: Vakavaraisuus on säilynyt vahvana – geopoliittisen tilanteen tuoma epävarmuus korostaa vakavaraisuuden ja riskienhallinnan merkitystä8.12.2023 10:25:35 EET | Finanssivalvonta

Finanssisektorin toimintaympäristö on heikentynyt edelleen syksyn aikana, kun korkeat korot ja talouskasvun hiipuminen rasittavat kotitalouksia ja yrityksiä. Erityisesti tilanne on koetellut kiinteistö- ja rakennussektoria. Myös geopoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta ja finanssisektorin riskejä. Kohonneiden riskien aikana vakavaraisuuden, vahvan riskinkantokyvyn ja varautumisen merkitys korostuu.
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 12.12.20238.12.2023 10:11:01 EET | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 12. joulukuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Lautakunnan esityslistalla on muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulosbudjetti vuodelle 2024. Lisäksi esityslistalla on tarveperusteisen rahoituksen päivitys varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Lautakunnalle esitetään päivitettäväksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarveperusteisen mallin rahajakoperiaatteet ja laskentamalli yhtenäiseksi siten, että kummassakin palvelussa on yksi yhteinen malli käytössä, eikä rahoitusta jaeta erikseen suomen- ja ruotsinkieliseen palveluun. Lautakunta päättää kokouksessa myös yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisän korottamisesta 1.3.2024 alkaen. Tilahankkeista esityslistalla on seuraavat tilat: Kannelmäen peruskoulun Runonlaulajantien toimipisteen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvitys osoitteeseen Runonlaulajantie 40 Koskelan ala-asteen ja päiväkoti
Admicom Oyj

Admicom Oyj: Key employee option program 20238.12.2023 09:06:00 EET | Admicom Oyj

Admicom Oyj: Key employee option program 2023 Unofficial translation of the company release on December 8, 2023 at 9 AM EET. In case the document differs from the original, the Finnish version prevails. Based on the authorization granted by the Annual General Meeting of Shareholders held on March 21, 2023, the Board of Directors of Admicom Corporation has decided to issue stock options on the enclosed terms and conditions. The stock options shall be offered to selected key personnel of Admicom Group. There is a weighty financial ground for the Company for the issuance of the stock options since the stock options are intended to form part of the incentive and commitment program of the key persons of Admicom Group and to motivate the key personnel to work on a long-term basis to increase the shareholder value of the company. The maximum total number of stock options is 164 000, which entitle to subscribe for a total maximum of 164 000 shares of Admicom Corporation. Each stock option enti
Avain

Leena Lukkari: Sinä jouluna pappi sätti kirkkoväen8.12.2023 09:00:00 EET | Avain

Toimittaja Leena Lukkarin lapsuuden joulu oli "mystinen, maaginen ja upea". Hän muistelee perheensä perinteitä ja kiittää uskosta elämään Kustantamon kuulumisia -blogissa. "Pyhyys tavoitti meidät hautuumaalla, kun puistelimme hautakiven lumesta, luimme tutut nimet ja isä sytytti hautakynttilän. Kostea sydän rätisi, mutta syttyi kuitenkin." Lukkarin esikoisteos Rita – Sitruunapuun varjoista Suomeen ilmestyi aikaisemmin tänä syksynä.
Kymen Seudun Osuuskauppa

Kotkan Prismakeskuksen uudistuksen valmistelu etenee8.12.2023 08:53:48 EET | Kymen Seudun Osuuskauppa

Kymen Seudun Osuuskauppa (KSO) suunnittelee Kotkan Prismakeskuksen uudistushanketta, joka tulee entisestään vahvistamaan Kotkan Sutelan vetovoimaista kaupallista aluetta. Projektin valmistelu on edennyt kauppakeskuksen erikoisliikkeiden tilojen suunnitteluun. Nyt kartoitetaan sekä nykyisten että uusien toimijoiden kiinnostusta moderneihin liiketiloihin Kotkan Prismakeskuksessa Sutelan erinomaisten liikenneyhteyksien ja suurten asiakasvirtojen äärellä. Tällä hetkellä kauppakeskuksen tiloissa toimii noin kymmenen liikettä vuokratiloissa sekä osuuskaupan omistama Ravintolamaailma. Lisätietoa aiheesta KSO:n verkkosivuilla.

Lähes puolet suomalaisista haluaa huomioida ympäristövaikutukset asumisessa tai rakentamisessa – ympäristökysymykset näkyvät myös kuluttajien materiaalivalinnoissa8.12.2023 08:35:00 EET | Stark Suomi Oy

Ympäristövaikutusten huomioon ottaminen korostuu yhä enemmän suomalaisten arjessa. Ilmiö näkyy Starkin teettämässä tutkimuksessa*, jonka mukaan lähes puolet suomalaisista haluaa huomioida ympäristövaikutukset asumisessaan tai rakentamisessaan. Monet haluavat myös suosia rakennus- ja remonttituotteita, joissa kestävän kehityksen tai vähähiilisyyden tukeminen on keskeistä.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman lelumyynnissä käynnissä harvinainen jouluilmiö: lähes puolet myydyistä pehmoleluista samaa merkkiä – “onhan tämä aika poikkeuksellista”8.12.2023 08:10:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Squishmallows-pehmoleluista näyttäisi tulevan tämän joulun kovimpia leluhittejä, Prisman myyntidata kertoo. Tänä syksynä peräti 47 prosenttia Prismassa myytävistä pehmoleluista on nimenomaan kyseistä tuotesarjaa. Samalla on nähtävissä, että viime vuosina suosittujen leluaseiden myynti on pudonnut 35 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>