
Taloustutkimus tutki: Metsäammattilaisten tyytymättömyys metsäuutisointiin kasvanut merkittävästi2.10.2025 09:32:36 EEST | Audiomedia Oy | Artikkeli
Kielteinen metsäuutisointi romahduttanut metsäalalla työskentelevien työhyvinvoinnin Taloustutkimuksen metsäammattilaisten keskuudessa tekemä ”Metsät ja media” tutkimus osoittaa valtamedian negatiivisen metsäuutisoinnin vaikuttavan heikentävästi heidän työhyvinvointiinsa. – Metsäuutisoinnin ja -keskustelun sävy koetaan ammattilaisia syyllistäväksi. Yksittäisiä virheitä pelätään ja ne paisuvat julkisuudessa koko ammattikuntaa leimaaviksi. Omasta ammatista jopa vaietaan ja työntekijöiden saannista alalle kannetaan huolta, tulkitsee tutkimustuloksia Taloustutkimus Oy:ssä tutkimuksen toteutuksesta vastannut tutkimusjohtaja Kari-Pekka Töyrylä. –Työhyvinvoinnin heikentyminen on romahtanut edelliseen kyselyyn verrattuna. Tämä vaikuttaa ihmisten haluun ja kykyyn työskennellä alalla sekä vähentää halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Pelko maalittamisesta sosiaalisessa mediassa on todellinen. Vastausten suuri määrä osoittaa tilanteen ahdistavan alalla työskenteleviä. Töyrylän mukaan me