Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kyselytutkimus: Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö jakaa jyrkästi kuntajohtoa – kolmannes kunnista kokee yhteistyön toimivan hyvinvointialueiden kanssa8.4.2026 00:01:00 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundTiedote

Kunta- ja kuntayhtymäjohdolle tehdyn kyselyn mukaan yhteistyö hyvinvointialueen kanssa on edennyt myönteiseen suuntaan. Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö kuitenkin jakaa kuntajohtoa: kolmannes kokee yhteistyön toimivan hyvin, kun taas lähes neljännes arvioi sen heikoksi. Kuntaliiton tuoreen kyselyn mukaan yhteistyö on kehittynyt, mutta sitä haastavat epäselvä työnjako, talouspaineet ja vastakkainasettelu. ”Kyselyn vastauksissa korostuvat tiukan taloustilanteen aiheuttamat kasvavat haasteet ja osin myös lisääntyvä vastakkainasettelu kuntien ja hyvinvointialueiden välille”, tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo. Kuntaliitto on toteuttanut kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tilannekuvaseurantaa hyvinvointialueuudistuksen valmisteluvaiheesta vuodesta 2022 asti. Tilannekuvan seuranta on osoittanut, että yhteistyössä on haasteita vaihtelevasti eri yhdyspinnoilla. Onnistumiset ja haasteet myös vaihtelevat alueittain.
Pääomasijoittajat ry

Suomalaisten venture capital -rahastojen varainkeruu ennätykselliset 678 miljoonaa euroa8.4.2026 00:01:00 EEST | Pääomasijoittajat ryTiedote

Suomalaisten venture capital -sijoittajien varainkeruu nousi vuonna 2025 ennätykselliseen 678 miljoonaan euroon, selviää Pääomasijoittajat ry:n tuoreista tilastoista. Samalla suomalaiset startupit keräsivät sijoituksia ennätykselliset 1,9 miljardia euroa. Kotimaiset pääomasijoittajat ovat rahoittaneet monien menestyneiden startupien alkuvaihetta, mutta osallistuminen myöhempiin, suurempiin rahoituskierroksiin edellyttäisi nykyistä suurempia rahastoja.
Suomen Taideyhdistys – Finska Konstföreningen ry

Suomalaisen taiteen hyväntekijän kuolemasta 150 vuotta7.4.2026 17:11:41 EEST | Suomen Taideyhdistys – Finska Konstföreningen ryTiedote

Torstaina 8.4. tulee kuluneeksi 150 vuotta Victor Hovingin kuolemasta. Viipurilaisella liikemiehellä Carl Isak Victor Hovingilla oli suuri merkitys suomalaiselle kulttuurielämälle. Hänen tekemänsä testamenttilahjoitus Suomen Taideyhdistykselle oli historiallinen avaus: se oli ensimmäinen yhdistykselle osoitettu testamentti, ja se on pysynyt tähän päivään asti yhtenä merkittävimmistä. Nykyrahassa Hovingin testamenttaaman omaisuuden arvo nousisi 1,25 miljoonaan euroon.
Vaasan kaupunki - Vasa stad

Statsandelssystemet en risk för invånarnas likställdhet och för kommunernas finansiering – omedelbara åtgärder behövs7.4.2026 16:25:37 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadPressmeddelande

Statsandelssystemet ska säkerställa att kommunerna klarar sina lagstadgade uppgifter. Därmed ska invånarna i olika kommuner ha lika möjligheter att få service som är nödvändig för att förverkliga de grundläggande rättigheterna. Det nuvarande systemet fungerar inte, vilket är en risk för invånarnas likställdhet och för kommunernas finansiering. Det här konstateras i professor Tuomas Ojanens sakkunnigutlåtande, som innehåller en bedömning av huruvida statsandelssystemet är grundlagsenligt.13 av Finlands 20 största städer kräver omedelbara ändringar i systemet.
Vaasan kaupunki - Vasa stad

Valtionosuusjärjestelmä vaarantaa asukkaiden yhdenvertaisuuden ja kuntien rahoituksen – muutos tarvitaan välittömästi7.4.2026 16:25:33 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stadTiedote

Valtionosuusjärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että kunnilla on edellytykset selvitä lakisääteisistä tehtävistään. Tällä taataan se, että keskenään erilaisten kuntien asukkailla on yhdenvertainen mahdollisuus saada perusoikeuksiensa toteutumisen kannalta välttämättömiä palveluja. Nykyinen järjestelmä ei toimi tarkoitetulla tavalla, mikä vaarantaa asukkaiden yhdenvertaisuuden ja kuntien rahoituksen. Tämä todetaan professori Tuomas Ojasen asiantuntijalausunnossa, jossa arvioidaan valtionosuusjärjestelmän perustuslainmukaisuutta. 13 kaupunkia Suomen 21 suurimmasta kaupungista vaatii järjestelmän välitöntä uudistamista.
Työeläkeyhtiö Elo

Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Työeläkeyhtiö EloBlogi

Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Keski-Suomen hyvinvointialue

Aluehallitus tutustuu hyvinvointialueen palveluihin Kyyjärvellä ja kuulee henkilöstöä sekä asukkaita 14.4.7.4.2026 14:42:47 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialueTiedote

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus vierailee Kyyjärvellä tiistaina 14.4. Päivän aikana aluehallitus tutustuu paikallisiin Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluihin vierailemalla ikääntyneiden asumisyksikkö Kivirannassa ja Kyyjärven paloasemalla sekä kuulee näissä toimipisteissä hyvinvointialueen henkilöstöä. Vierailujen jälkeen aluehallitus pitää oman kokoukseensa, jonka jälkeen järjestetään kaikille avoin asukasilta. Tilaisuudessa käsitellään hyvinvointialueen ajankohtaisia asioita yhdessä kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa.
Euroopan komission Suomen-edustusto

Komissiolta vihreää valoa neljännelle maksupyynnölle – Suomelle 267,1 miljoonaa euroa NextGenerationEU-välineestä7.4.2026 14:17:29 EEST | Euroopan komission Suomen-edustustoTiedote

Euroopan komissio on antanut alustavan myönteisen arvion Suomen neljännestä maksupyynnöstä, joka koskee 267,1 miljoonan euron avustuksia elpymis- ja palautumistukivälineestä. Komissio on alustavasti todennut, että Suomi on saavuttanut neljännen maksupyynnön ehtona olevat 10 välitavoitetta ja 10 tavoitetta komission hyväksymällä tavalla. Kyseiset välitavoitteet ja tavoitteet on esitetty neuvoston täytäntöönpanopäätöksessä. Tämän maksupyynnön perustana olevat uudistukset ja investoinnit tuottavat kansalaisille ja yrityksille myönteisiä muutoksia, jotka liittyvät erityisesti jätehuoltoon, hiilestä irtautumiseen, työmarkkinoihin, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluihin sekä innovoinnin kehittämiseen tietyillä talouden aloilla. Maksupyynnön kattamat toimet koskevat esimerkiksi jätehuollon uudistusta sekä uraohjauksen ja työllisyyspalveluiden vahvistamista. Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_773
Karisto

Hauhon hurmaava etsiväjengi sekaantuu taas asioihin, jotka eivät heille kuulu – Hanni Maulan Teetä ja teräaseita -romaanissa selvitellään tekoälyn saloja ja ympäristörikosta7.4.2026 14:00:53 EEST | KaristoTiedote

Hanni Maulan esikoisdekkari Vintagea ja veritekoja esitteli ihananrasittavan Helvi Helven puudeleineen ja omalaatuisine ystävineen, ja nyt Hauhon etsiväjengi tarjoilee taas nauruhermoja kutkuttavaa jännitystä Torstain murhakerhon hengessä! Teetä ja teräaseita -romaanissa Helvi ystävineen saa vihiä paikallisen jätefirman hämäristä kuvioista.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye