Puuilo Oyj

Kutsu Puuilo Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

21.4.2022 13:30:01 EEST | Puuilo Oyj | Yhtiökokouskutsu

Puuilo Oyj, Pörssitiedote, Yhtiökokouskutsu 21.4.2022 klo 13.30

Puuilo Oyj:n ("Yhtiö") osakkeenomistajat kutsutaan osallistumaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.5.2022 kello 10.00 alkaen Roschier Asianajotoimisto Oy:n tiloissa osoitteessa Kasarmikatu 21 A, 00130 Helsinki. Yhtiön osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksia ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä tekemällä vastaehdotuksia ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon tämän kutsun ja Yhtiön antaman muun ohjeistuksen mukaisesti. Osakkeenomistajat tai näiden asiamiehet eivät voi osallistua kokoukseen paikan päällä. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta C.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan 27.4.2021 hyväksymän ja 8.5.2021 voimaan tulleen lain väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista (375/2021) nojalla. Yhtiö on ryhtynyt väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi, ja jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden Yhtiön osakkeenomistajien, henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus tilanteessa, jossa pandemiatilanne on vaihdellut voimakkaasti ja vaikeasti ennakoitavalla tavalla.

Yhtiökokoukseen ei voi osallistua henkilökohtaisesti kokouspaikalla, eikä kokouspaikalle järjestetä videoyhteyttä yhtiökokouksen aikana. Yhtiön toimitusjohtajan katsaus nauhoitetaan ennakkoon ja julkaistaan arviolta 10.5.2022 Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous. Katsaus ei ole osa yhtiökokousta.

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

Yhtiökokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Antti Ihamuotila. Mikäli Antti Ihamuotilalla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää tehtävään toisen parhaaksi katsomansa henkilön.

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii asianajaja Katri Piiparinen. Mikäli Katri Piiparisella ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää tehtävään toisen parhaaksi katsomansa henkilön.

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kokouksessa edustetuiksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n ja Innovatics Oy:n toimittamien tietojen perusteella.

6. Tilikauden 1.2.2021 – 31.1.2022 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoon, Yhtiön arviolta 22.4.2022 pörssitiedotteella julkistettava vuosikertomus, joka sisältää Yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on julkistamisen jälkeen saatavilla myös internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous vahvistaa tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen.

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Emoyhtiön jakokelpoisen oman pääoman määrä 31.1.2022 oli 88 370 962,54 euroa, josta tilikauden voitto oli 25 184 960,19 euroa.

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.2.2021–31.1.2022 vahvistettavan taseen perusteella Yhtiön voitonjakokelpoisista varoista maksetaan osinkoa yhteensä 0,30 euroa osakkeelta kahdessa erässä seuraavasti:

  • Osingon ensimmäinen erä, 0,15 euroa osakkeelta, maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun ensimmäisen erän täsmäytyspäivänä 24.5.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 31.5.2022.
  • Osingon toinen erä, 0,15 euroa osakkeelta, maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun toisen erän täsmäytyspäivänä 20.10.2022 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 27.10.2022. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen tarvittaessa päättämään uudesta täsmäytyspäivästä ja maksupäivästä osingonmaksun toiselle erälle, mikäli Euroclear Finland Oy:n säännöt tai Suomen arvo-osuusjärjestelmää koskevat säädökset muuttuvat tai muutoin sitä edellyttävät.

Hallituksen ehdottaman osingonmaksun ensimmäinen erä ylittää osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaisen vähemmistöosingon määrän.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäseninä ja toimitusjohtajana toimineille tilikaudelta 1.2.2021 – 31.1.2022

10. Toimielinten palkitsemispolitiikan käsittely

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoon, Yhtiön tämän kokouskutsun liitteenä (Liite 1) julkistama toimielinten palkitsemispolitiikka, joka on saatavilla myös Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle. Päätös palkitsemispolitiikan kannattamisesta on neuvoa-antava.

11. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenille maksettaisiin seuraavat vuosipalkkiot:

  • Hallituksen puheenjohtaja: 60 000 euroa;
  • Hallituksen muut jäsenet: 30 000 euroa.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallituksen tarkastusvaliokunnan jäsenille maksettaisiin seuraavat vuosipalkkiot:

  • Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja: 5 000 euroa; ja
  • Tarkastusvaliokunnan muut jäsenet: 2 500 euroa.

12. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajalle maksettaisiin palkkio Yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

13. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kuusi (6).

14. Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan valitseminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että nykyiset hallituksen jäsenet Timo Mänty, Tomas Franzén, Rasmus Molander, Mammu Kaario ja Markku Tuomaala valittaisiin uudelleen hallituksen jäseniksi sekä lisäksi, että uudeksi hallituksen jäseneksi valittaisiin Bent Holm. Hallitus ehdottaa lisäksi, että Timo Mänty valittaisiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi.

Gustav Bard on ilmoittanut, että hän ei ole käytettävissä hallituksen jäseniä valittaessa.

Esittely uudesta jäsenehdokkaasta löytyy tämän kokouskutsun liitteenä (Liite 2). Lisätietoja hallitukseen ehdolla olevista nykyisistä hallituksen jäsenistä ja heidän riippumattomuudestaan on saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/hallitus. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

15. Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että Yhtiön tilintarkastajaksi valittaisiin uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut Yhtiölle, että päävastuullisena tilintarkastajana toimisi KHT Enel Sintonen. Tilintarkastajan toimikausi kestää valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 8 477 695 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista. Yhtiö ei voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa ja/tai pitää panttina millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista.

Omia osakkeita voidaan hankkia vain Yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuhun markkinaehtoiseen hintaan.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen ja/tai pantiksi ottamiseen liittyvistä seikoista. Omien osakkeiden hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta).

Tämä valtuutus kumoaa 1.6.2021 annetun valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti, kuitenkin enintään 31.7.2023 saakka.

17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 8 477 695 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista. Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet voivat olla Yhtiön uusia tai Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.

Hallitus päättää muista osakkeiden ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).

Tämä valtuutus kumoaa 1.6.2021 annetun valtuutuksen päättää osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti, kuitenkin enintään 31.7.2023 saakka.

18. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset seuraaville varsinaisille yhtiökokouksille sekä tarvittaessa ylimääräisille yhtiökokouksille. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyisi tämän kutsun liitteenä (Liite 3) olevan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen. Hallituksen ehdotuksen mukaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu Yhtiön kolmen suurimman osakkeenomistajan nimeämistä edustajista. Nimitystoimikuntaan kuuluu lisäksi asiantuntijajäsenenä hallituksen puheenjohtaja. Hallituksen puheenjohtaja ei osallistu nimitystoimikunnan päätöksentekoon.

Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä kolmella osakkeenomistajilla, joiden osuus Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on suurin varsinaista yhtiökokousta edeltävän kalenterivuoden lokakuun 1. arkipäivänä. Nimeämisoikeus määräytyy Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän osakasluettelon mukaisesti. Mikäli osakkeenomistaja esittää viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden syyskuun viimeisenä arkipäivänä Yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, osakkeenomistajan omistusosuuteen lasketaan myös sellainen osakkeenomistajaan rinnastettavan henkilön omistusosuus, joka on otettava huomioon arvopaperimarkkinalain mukaista liputusvelvollisuutta arvioitaessa.

Hallituksen puheenjohtaja pyytää edellä määräytyvän nimeämisoikeuden mukaisesti kolmea suurinta osakkeenomistajaa kutakin nimeämään yhden jäsenen osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta perustetaan toimimaan toistaiseksi, kunnes yhtiökokous toisin päättää. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain uuden nimitystoimikunnan tultua nimetyksi. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenet eivät saa palkkiota nimitystoimikunnan jäsenyydestä. Jäsenten matkakulut korvataan Yhtiön matkustussäännön mukaisesti. Tarvittaessa osakkeenomistajien nimitystoimikunta voi tehtäviensä hoitamiseksi käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita Yhtiön hyväksymien kustannusten mukaisesti.

Hallituksen ehdottama nimitystoimikunnan työjärjestys on saatavilla tämän kutsun liitteenä ja Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous.

19. Kokouksen päättäminen

 

B. Yhtiökokousasiakirjat

Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, ja toimielinten palkitsemispolitiikka ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous. Puuilo Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää Yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on niin ikään saatavilla kyseisillä internetsivuilla julkistamisen jälkeen. Vuosikertomuksesta lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajalle. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Yhtiön internetsivuilla viimeistään 31.5.2022.

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

Yhtiö suhtautuu COVID-19 pandemian uhkaan vakavasti ja haluaa taata turvallisen yhtiökokouksen Yhtiön osakkeenomistajille ja työntekijöille. Varsinainen yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten ei ole mahdollista tulla kokoukseen paikan päälle. Osakkeenomistajat ja asiamiehet voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä osakkeenomistajan oikeuksia vain äänestämällä ennakkoon sekä tekemällä vastaehdotuksia ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.

1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 5.5.2022 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon sekä tekemällä vastaehdotuksia ja esittämällä kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.

2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 27.4.2022 klo 12.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 10.5.2022 klo 16.00, johon mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika ja yhteystiedot. Osakkeenomistajien yhtiölle tai Innovatics Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 27.4.2022 klo 12.00 – 10.5.2022 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

a) sähköisesti Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous. Sähköisessä ilmoittautumisessa ja ennakkoäänestämisessä vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 

Sähköisen äänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla kyseisiltä internetsivuilta; tai

b) postitse tai sähköpostitse toimittamalla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous oleva ennakkoäänestyslomake Innovatics Oy:lle täytettynä postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Puuilo Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi.

Äänestyslomake on saatavilla Yhtiön internetsivuilla viimeistään 27.4.2022 klo 12.00 alkaen. Osakkeenomistajan edustajan tai asiamiehen on toimittaessaan äänestyslomake esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Innovatics Oy:lle, äänten toimittaminen katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, mikäli siitä ilmenevät edellä tarkoitetut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

Ennakkoäänestyksen ehdot ja muut sitä koskevat ohjeet ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous. Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana numerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan myös asiamiehen välityksellä. Myös asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla. Asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun ja ennakkoäänestykseen henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta.  Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa suomi.fi valtuudet -palvelua.

Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan täytettynä ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Yhtiökokous / Puuilo Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, johon mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 5.5.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 12.5.2022 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien osakasluetteloon rekisteröitymistä, valtakirjojen antamista ja kokoukseen ilmoittautumista. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi Yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. Lisäksi omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee huolehtia ennakkoon äänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan puolesta hallintarekisteröityjä osakkeita koskevan ilmoittautumisajan puitteissa.

5. Muut ohjeet ja tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa Yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava Yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen ir@puuilo.fi viimeistään 26.4.2022 klo 12.00, johon mennessä ehdotusten on oltava perillä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että kyseisillä osakkeenomistajilla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistajat omistavat yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan Yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset Yhtiön internetsivuilla www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous viimeistään 27.4.2022 klo 12.00.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 3.5.2022 klo 16.00 asti ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti sähköpostitse osoitteeseen agm@innovatics.fi. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, Yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous viimeistään 6.5.2022. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Osakeyhtiölaissa ja arvopaperimarkkinalaissa säädetyt yhtiökokousta koskevat tiedot ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.investors.puuilo.fi/fi/hallinnointi/yhtiokokous.

Puuilo Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä 84 776 953 osaketta, jotka tuottavat yhteen laskettuna saman verran ääniä. Tämän kokouskutsun päivämääränä Yhtiön hallussa ei ole yhtään sen omaa osaketta.

Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajien äänimäärään yhtiökokouksessa.

Helsingissä 21.4.2022

PUUILO OYJ

HALLITUS

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye