
Piippo Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset
Piippo Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 25.11.2025 Helsingissä. Yhtiökokous teki seuraavat päätökset:
Piippo Oyj osakkeen kaupankäynnin lopettamisesta päättäminen
Yhtiökokous päätti hyväksyä, että yhtiö hakee osakkeen kaupankäynnin lopettamista Nasdaq Helsinki First North -markkinapaikalla ja valtuutti hallituksen valmistelemaan osakkeen kaupankäynnin lopettamista koskevan hakemuksen sekä lähettämään sen markkinavalvonnalle. Osakkeen kaupankäynnin lopettaminen edellyttää Nasdaq Helsinki Oy -markkinapaikan päätöstä. Yhtiön osakkeen kaupankäynnin lopettamista edeltää 6 kuukauden mittainen suoja-aika, jonka aikana yhtiön osakkeella voi käydä kauppaa normaalisti.
Yhtiö on aiemmin tiedottanut suunnittelevansa yhtiön purkamista vapaaehtoisen selvitystilamenettelyn kautta ja varojen jakamisesta osakkeenomistajille. Selvitystilamenettelyn käynnistäminen edellyttää yhtiökokouksen päätöstä ja selvitystilamenettely voidaan käynnistää aikaisintaan markkinavalvonnan määräämän suoja-ajan jälkeen.
Aiemmin tiedotetun mukaisesti, yhtiön hallitus on arvioinut, että osakkeen kaupankäynnin lopettaminen ei aiheuta merkittävää haittaa sijoittajille tai rahoitusmarkkinoiden asianmukaiselle toiminnalle ja että suunnitelma yhtiön kaupankäynnin lopettamisesta Nasdaq Helsinki First North -markkinapaikalla, selvitystilanmenettelystä ja varojen jakamisesta osakkeenomistajille on yhtiön nykytilanteessa osakkeenomistajien edun mukaista.
Muuta
Yhtiökokouksessa oli edustettuna 596 973 osaketta ja 596 973 ääntä (n. 46 % yhtiön osakekannasta ja äänimäärästä). Yhtiökokouksessa tehdyt päätökset olivat yksimielisiä.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Piippo Oyj:n internet-sivuilla https://www.piippo.info/sijoittajalle/yhtiokokoukset/ viimeistään 9.12.2025.
PIIPPO OYJ
Hallitus
Yhteyshenkilöt
Liitteet
Tilaa yhtiötiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla yhtiötiedotteemme sähköpostiisi.
Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.
Uutishuone