
Consti Oyj:n hallitus päätti jatkaa avainhenkilöiden kannustinjärjestelmää
27.2.2026 09:30:01 EET | Consti Oyj | Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
CONSTI OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.2.2026 klo 09.30
CONSTI OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI JATKAA AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄÄ
Consti Oyj:n hallitus on päättänyt jatkaa vuonna 2016 käynnistettyä konsernin avainhenkilöiden sitouttavaa osakepalkkiojärjestelmää. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan perustuva palkkiojärjestelmä.
Järjestelmä tarjoaa kohderyhmään kuuluville avainhenkilöille mahdollisuuden ansaita palkkiona yhtiön osakkeita muuntamalla hallituksen päättämä osuus tulospalkkiojärjestelmässä vuodelta 2026 ansaittavasta tulospalkkiosta osakkeiksi. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 80 avainhenkilöä, mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet. Järjestelmän kohderyhmään kuuluvat henkilöt voivat muuntaa yhteensä enintään noin 1,65 miljoonaa euroa ansaitsemistaan tulospalkkioista osakkeiksi.
Osakkeina myönnettävä kokonaispalkkio käsittää tulospalkkiojärjestelmästä muunnetun osuuden ja lisäpalkkion, joka perustuu kiinteään palkkioon, jossa lisäosakkeita saa palkkiokertoimella 0,5, sekä valitun kohderyhmän osalta suoriteperusteiseen palkkioon, joka määräytyy osakkeen kokonaistuoton (TSR) perusteella vuosien 2026–2028 aikana. Pääsääntöisesti lisäosakkeita ei makseta, jos avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjaksolla. Järjestelmästä maksettavat palkkiot vastaavat vallitsevalla osakekurssitasolla arviolta yhteensä enintään 260 000 Consti Oyj:n osaketta sisältäen myös rahana maksettavan osuuden, jos kaikki kohderyhmään kuuluvat avainhenkilöt päättävät osallistua järjestelmään ja muuntaa hallituksen päättämän osuuden tulospalkkiostaan osakkeiksi. Järjestelmästä maksettavien osakkeiden lopullinen lukumäärä riippuu järjestelmään osallistuvien henkilöiden lukumäärästä, tulospalkkiototeumasta, ansaintakriteerin saavuttamisesta sekä osakkeen kurssista muuntohetkellä.
Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2026 maksetaan osallistujille kahden vuoden sitouttamisjakson jälkeen vuonna 2029 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Avainhenkilölle hyvitetään maksun yhteydessä osakkeille sitouttamisjakson aikana maksetut osingot ja mahdolliset varojen jaot.
CONSTI OYJ
LISÄTIETOJA:
Esa Korkeela, Toimitusjohtaja, Consti Oyj, puh. +358 40 730 8568
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä. Consti tarjoaa kattavasti korjausrakentamisen ja talotekniikan sekä valikoidusti uudisrakentamisen palveluita taloyhtiöille, yrityksille ja sijoittajille sekä julkiselle sektorille Suomen kasvukeskuksissa. Yhtiöllä on neljä toimialaa: Taloyhtiöt, Yritykset, Julkiset ja Talotekniikka. Vuonna 2025 Consti-konsernin liikevaihto oli 336 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1000 rakentamisen ja talotekniikan ammattilaista.
Consti Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi
Pörssitiedote muilla kielillä
Tilaa pörssitiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.
Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.
Uutishuone