Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto parantaa vuoden 2021 tulosarviota

21.12.2021 14:00:01 EET | Työllisyysrahasto | Sisäpiiritieto

Pörssitiedote 
Työllisyysrahasto  
21.12.2021 Klo 14.00 

Työllisyysrahaston arvio vuoden 2021 tuloksesta on muuttunut. Talouden asteittainen vahvistuminen ja työllisyyden parantuminen ovat pienentämässä työttömyysturvan rahoituksen menoja siihen nähden, mitä Työllisyysrahasto arvioi elokuussa 2021. Tämän seurauksena arvioimme nyt, että vuoden 2021 nettovarallisuuden muutos olisi noin 400 miljoonaa euroa alijäämäinen ja että nettovarallisuuden eli suhdannepuskurin määrä olisi noin 650 miljoonaa euroa positiivinen 31.12.2021. Aiempi 24.8.2021 julkaistu arvio nettovarallisuuden muutoksesta oli 600 miljoonaa euroa alijäämäinen vuodelle 2021.  

Työllisyysrahasto toteaa lisäksi, että Covid19-pandemian kestoon ja Suomen talouskehityksen näkymiin sisältyy edelleen runsaasti epävarmuutta ja arvioi, että edellä mainituilla tekijöillä voi olla vaikutuksia työllisyyskehitykseen. 

 

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2021  

Työllisyysrahasto  

Tapio Oksanen  

Johtaja, talous ja rahoitus  

  

Lisätietoja:  

Janne Metsämäki, toimitusjohtaja 040 522 3614  

Tapio Oksanen, talous- ja rahoitusjohtaja 040 539 4651  

Jakelu: 

NASDAQ OMX Helsinki  

Tiedotusvälineet  

www.tyollisyysrahasto.fi  

Tietoja julkaisijasta Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan mm. työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye