
Puuilo laajentaa myymäläverkostoaan kahdella uudella myymälällä
PUUILO OYJ, SIJOITTAJAUUTINEN, 14.9.2021 klo. 09.00
Puuilo laajentaa myymäläverkostoaan Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla avaamalla myymälät Sastamalaan ja Lietoon. Myymälät arvioidaan avattavan vuoden 2022 loppuun mennessä ja ne tulevat tarjoamaan työpaikan yhteensä yli 30 hengelle.
Varsinais-Suomessa Puuilolla on tällä hetkellä myymälät Raisiossa, Kaarinassa ja Salossa. Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela näkee Turun markkina-alueella edelleen tilaa kasvulle. Sastamalaa Saarela pitää sijaintinsa puolesta hyvänä lisänä Puuilon myymäläverkostoon.
"Turussa ja sen ympäryskunnissa on Puuilon kaltaiselle toimijalle vahvaa kysyntää. Liedon myymälä tulee olemaan kolmas myymälämme alueella. Sastamala sopii erinomaisesti laajentumisohjelmaamme ja valikoimamme vastaa erittäin hyvin alueen kysyntään. Sastamala on vahva keskuspaikkakunta ja sieltä on suhteellisen paljon matkaa lähimpiin Puuilon myymälöihin.”
Puuilolla on tällä hetkellä yhteensä 33 myymälää eri puolilla Suomea. Nykyinen myymäläverkosto on nuori, ja yli puolet myymälöistä on avattu vuosien 2016–2021 aikana. Saarelan mukaan uudet myymäläprojektit kulkevat linjassa yhtiön strategisten tavoitteiden kanssa, ja Puuilon tehokas ja standardoitu myymälänavaamisprosessi mahdollistaa usean myymälän avaamisen vuosittain. Viime vuosina Puuilo on avannut vuosittain keskimäärin 3–4 uutta myymälää, mikä on tavoitteena myös tulevina vuosina.
Puolivuotiskatsaus 2021 julkaistaan huomenna 15.9.2021
Puuilo Oyj:n puolivuotiskatsaus helmi-heinäkuulta 2021 julkaistaan huomenna 15. syyskuuta noin klo 8.30. Puolivuotiskatsaus ja muu tulosmateriaali on julkaisemisen jälkeen nähtävillä osoitteessa https://www.investors.puuilo.fi/fi/raportit.
Järjestämme tulosjulkistuspäivänä analyytikoille, sijoittajille ja median edustajille suomenkielisen webcastin ja puhelinkonferenssin klo 11.00. Tuloksen esittelevät Puuilon toimitusjohtaja Juha Saarela ja talousjohtaja Ville Ranta. Tilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä alla olevan linkin kautta tai puhelimitse. Tilaisuuden tallenne on saatavilla Puuilon Sijoittajat-sivuilla osoitteessa https://www.investors.puuilo.fi/fi myöhemmin samana päivänä.
Webcastlähetyksen ja puhelinkonferenssin tiedot
Webcast-linkki: https://puuilo.videosync.fi/2021-h1-tulos. Osallistu soittamalla muutamaa minuuttia ennen tilaisuuden alkua sijaintiasi vastaavaan numeroon
FI: +358 9 81710310
SE: +46 8 56642651
UK: +44 333 3000804
US: +1 631 9131422
Vahvistuskoodi: 59244505#
PUUILO OYJ
Yhteyshenkilöt
Pörssitiedote muilla kielillä
Liitteet
Tilaa pörssitiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.