Lamor Corporation Oyj

Lamorin First North Premier -listautumisanti on ylimerkitty ja listautuminen toteutetaan suunnitellusti

7.12.2021 15:30:00 EET | Lamor Corporation Oyj | Yhtiötiedote

Lamor Corporation Oyj             Yhtiötiedote                 7.12.2021 klo 15.30 Suomen aikaa

Lamorin First North Premier -listautumisanti on ylimerkitty ja listautuminen toteutetaan suunnitellusti

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

  • Lamor Corporation Oyj:n ("Lamor") hallitus on tänään 7.12.2021 tehnyt päätöksen listautumisannin ("Listautumisanti") toteuttamisesta.
  • Tarjottavien Osakkeiden (kuten määritelty jäljempänä) merkintähinta oli Instituutioannissa ja Yleisöannissa (kuten määritelty jäljempänä) 4,83 euroa osakkeelta ja Henkilöstöannissa (kuten määritelty jäljempänä) 4,35 euroa osakkeelta, mikä vastaa yhteensä noin 130 miljoonan euron markkina-arvoa Lamorille välittömästi Listautumisannin jälkeen.
  • Listautumisannissa Lamor laskee liikkeeseen 7.281.374 uutta osaketta ("Uudet Osakkeet"), mikä vastaa noin 27,0 prosenttia Lamorin liikkeeseen laskettujen ja ulkona olevien Osakkeiden (kuten määritelty jäljempänä) kokonaismäärästä Listautumisannin jälkeen. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, Uusiin Osakkeisiin ja Lisäosakkeisiin (kuten määritelty jäljempänä) viitataan yhteisesti termillä "Tarjottavat Osakkeet".
  • Lamor saa Listautumisannista noin 35,0 miljoonan euron bruttovarat.
  • Listautumisannissa kysyntä suomalaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta oli erittäin vahvaa, ja Listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Yleisöannissa (kuten määritelty jäljempänä) vastaanotettiin merkinnät yli 10.000 sijoittajalta.
  • Lamorin osakkeenomistajien määrä nousee Listautumisannin myötä yli 10.000 osakkeenomistajaan.
  • Kaupankäynnin Lamorin osakkeilla ("Osakkeet") odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n ("Nasdaq Helsinki") ylläpitämällä Nasdaq First North Premier Growth Market Finland -markkinapaikalla ("First North Premier") arviolta 8.12.2021 ("Listautuminen").

Mika Pirneskoski, Lamorin toimitusjohtaja, kommentoi:

"Olemme äärimmäisen iloisia sijoittajien Lamoria kohtaan osoittamasta vahvasta luottamuksesta ja kiinnostuksesta listautumisantiamme kohtaan. Tämä on paras mahdollinen vahvistus sille, että liiketoimintamallimme ja strategiamme puhuttelevat sijoittajia laajasti. Tarjoamme asiantuntemusta ja ratkaisuja ympäristön ja ekosysteemien suojaamiseen ja puhdistamiseen – globaalisti mutta paikallisesti. Tavoitteenamme on mahdollistaa puhtaat vedet ja maaperät elinaikanamme. Erinomaisesti onnistunut listautumisantimme mahdollistaa kasvustrategiamme ja yhä merkittävämpien ja vaikutukseltaan laajempien ympäristöprojektien toteuttamisen. Toivotamme uudet osakkeenomistajamme lämpimästi tervetulleiksi mukaan; maailma ei puhdistu itsestään, tehdään se yhdessä."

7.021.422 Tarjottavaa Osaketta allokoidaan institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti Yhdysvaltain ulkopuolella kansainvälisesti ("Instituutioanti") olettaen, että Lisäosakeoptio (kuten määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti, ja 1.000.000 Tarjottavaa Osaketta allokoidaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti"). Tämän lisäksi 352.158 Tarjottavaa Osaketta allokoidaan Lamorin työntekijöille sekä johtoryhmän ja hallituksen jäsenille tietyin rajauksin ("Henkilöstöanti"). Ylikysynnän johdosta Lamorin hallitus on päättänyt korottaa Henkilöstöannissa tarjottavien Tarjottavien Osakkeiden määrää alustavasta 200.000 Tarjottavan Osakkeen enimmäismäärästä yllä mainittuun 352.158 Tarjottavaan Osakkeeseen. Yleisöannissa tehdyt merkintäsitoumukset hyväksytään kokonaan 50 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja tämän ylittävältä määrältä noin 7,8 prosentin osalta annetuista merkintäsitoumuksista. Henkilöstöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaan.

Lamorin liikkeeseen laskettujen ja ulkona olevien Osakkeiden kokonaismäärä nousi 26.959.974 Osakkeeseen ja kaikkien Osakkeiden kokonaismäärä (sisältäen Lamorin hallussa olevat Osakkeet) 27.502.424 Osakkeeseen Listautumisannissa tarjottujen Uusien Osakkeiden tultua rekisteröidyksi Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin tänään 7.12.2021.

Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa allokoidut Tarjottavat Osakkeet kirjataan hyväksytyn merkintäsitoumuksen tehneiden sijoittajien arvo-osuustileille arviolta 8.12.2021. Instituutioannissa allokoidut Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan arviolta 10.12.2021 Euroclear Finland Oy:n kautta.

Yleisöantiin osallistuneille sijoittajille ilmoitetaan merkintäsitoumusten hyväksymisestä ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta arviolta viimeistään 21.12.2021. Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeen ("Danske Bank") kautta merkintäsitoumuksensa antaneille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje, jossa on tieto allokaatiosta. Nordnet Bank AB:n ("Nordnet") kautta merkinneet näkevät merkintäsitoumuksensa ja heille allokoidut Tarjottavat Osakkeet Nordnetin verkkopalvelussa tapahtumasivulla. Merkintöjen yhteydessä maksettu ylimääräinen määrä palautetaan sijoittajan pankkitilille arviolta 14.12.2021. Nordnetin merkintäpaikan kautta merkintäsitoumuksensa antaneiden Nordnetin omien asiakkaiden osalta palautus maksetaan Nordnetin käteistilille. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi pankkipäivää myöhemmin.

Kaupankäynnin Lamorin Osakkeilla odotetaan alkavan First North Premierissä arviolta 8.12.2021. Osakkeiden ISIN-tunnus on FI4000512488 ja kaupankäyntitunnus LAMOR.

Lamorin 1.10.2021 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valitsi Lamorin uusiksi hallituksen jäseniksi Nina Ehrnroothin ja Kaisa Lipposen ehdollisena Listautumisen ja Listautumisannin toteutumiselle. Valinnan ehdollisuus on poistunut, minkä seurauksena Lamorin hallituksen kokoonpano Listautumisesta alkaen on: Esa Ikäheimonen (puheenjohtaja), Nina Ehrnrooth, Fred Larsen, Kaisa Lipponen ja Timo Rantanen. Lamorin hallitus on lisäksi päättänyt perustaa tarkastusvaliokunnan, jonka puheenjohtajaksi on valittu Timo Rantanen sekä jäseniksi Nina Ehrnrooth ja Kaisa Lipponen. Tarkastusvaliokunnan toiminta alkaa Listautumisesta.

Larsen Family Corporation Oy on antanut vakauttamisjärjestäjänä toimivalle Danske Bankille ("Vakauttamisjärjestäjä") lisäosakeoption, joka oikeuttaa Vakauttamisjärjestäjän ostamaan merkintähinnalla enintään 1.092.206 lisäosaketta ("Lisäosakkeet") yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi Listautumisannin yhteydessä ("Lisäosakeoptio"). Lisäosakeoptio on käytettävissä 30 päivän ajan Lamorin Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta First North Premierissä (eli arviolta 8.12.2021 ja 6.1.2022 välinen ajanjakso). Lisäosakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 4,1 prosenttia Lamorin liikkeeseen lasketuista ja ulkona olevista Osakkeista Listautumisannin jälkeen. Larsen Family Corporation Oy saa Lisäosakkeiden myynnistä noin 5,3 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään kokonaan.

Vakauttamisjärjestäjällä on oikeus, muttei velvollisuutta toteuttaa vakauttamisaikana toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten vaikuttavat Osakkeiden hintaan. Vakauttamistoimenpiteissä noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä ("Markkinoiden väärinkäyttöasetus") ja komission delegoitua asetusta (EU) 2016/1052 Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen täydentämisestä takaisinosto-ohjelmiin ja vakauttamistoimenpiteisiin sovellettavia edellytyksiä koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla.

Listautumisannin yhteydessä Lamor ja Larsen Family Corporation Oy ovat sitoutuneet 180 päivän pituisiin Osakkeiden luovutusrajoituksiin. Lamorin hallituksen ja johtoryhmän jäsenet sekä Henkilöstöantiin osallistuvat henkilöt ovat sitoutuneet 360 päivän pituisiin Osakkeiden luovutusrajoituksiin.

Neuvonantajat

Danske Bank toimii Listautumisannin pääjärjestäjänä ("Pääjärjestäjä"). Lisäksi Nordnet toimii merkintäpaikkana Yleisöannissa. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii Lamorin oikeudellisena neuvonantajana. Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Pääjärjestäjän oikeudellisena neuvonantajana. IR Partners Oy toimii Lamorin viestinnällisenä neuvonantajana. Danske Bank toimii Lamorin Nasdaq First North Growth Market Rulebook -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana.

Lisätietoja antavat

Mika Pirneskoski, toimitusjohtaja, Lamor Corporation Oyj, puh. +358 40 757 2151
Timo Koponen, talousjohtaja, Lamor Corporation Oyj, puh. +358 40 749 2986

Hyväksytty neuvonantaja

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, puh. +358 50 590 7667

Tietoja Lamorista

Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Lamor tarjoaa asiakkailleen öljynkeräyksessä, jätteenkäsittelyssä ja veden puhdistuksessa käytettäviä laitteita sekä monipuolisia ympäristöratkaisuja ja -palveluita kuten öljyntorjuntaan ja öljyvahinkoihin liittyviä puhdistus- tai ennakkovarautumispalveluita, jätteiden käsittelypalveluita sekä räätälöityjä vedenpuhdistusratkaisuja. Lamor toimii yhdessä paikallisten kumppaneidensa kanssa tarjoten laajan valikoiman asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöitäviä ratkaisuja tavoitteenaan puhdistaa maailma, jonka eteen yhtiö on tehnyt töitä perustamisestaan asti. Lisätietoja: www.lamor.com

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta tai tässä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhunkaan maahan, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Lamor Corporation Oyj:n ("Yhtiö") tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö tai Danske Bank A/S, Suomen sivuliike eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu "Esiteasetus" tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Listautumisannin ehdot ja ohjeet on sisällytetty kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö on laatinut listautumisannin yhteydessä. Suomenkielinen esite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa sijoittajat.lamor.com/listautuminen.

Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan tekemää esitteen hyväksymistä ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.

TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUVAT LAUSUNNOT

Tietyt tämän tiedonannon lausunnot ovat "tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja". Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit "uskoo", "aikoo", "saattaa", "tahtoo" tai "pitäisi" tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.

Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot sisältävät olennaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat, tässä sisällytetyt lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Yhtiö ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.

Yhtiötiedote muilla kielillä

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye