Medicortex Finland Oyj

Finanssivalvonta hyväksynyt Esitteen täydennyksen liittyen Yhdysvaltain puolustusministeriön tekemään päätökseen hankesuunnitelman hyväksymisestä

20.6.2022 17:51:01 EEST | Medicortex Finland Oyj | Yhtiötiedote

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Finanssivalvonta on tänään 20.6.2022 hyväksynyt esitteen (”Esite”) täydennyksen (”Täydennys”) liittyen Yhdysvaltain puolustusministeriön tekemään päätökseen hankesuunnitelman hyväksymisestä ja uuden tiedon vaikutuksesta Listautumisannin Merkintäaikaan.

Täydennys liittyy Medicortex Finland Oyj:n (“Medicortex” tai “Yhtiö”) perjantaina 17.6.2022 julkaisemaan yhtiötiedotteeseen, jonka mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriö (US Department of Defense, ”DoD”) on hyväksynyt Yhtiön hankesuunnitelman, minkä johdosta neuvottelut rahoituksesta ovat alkamassa. Rahoituksen saaminen ja sen määrä varmistuu lopullisesti vasta rahoituksen valmistelu- ja neuvotteluvaiheessa, mutta hankesuunnitelman ja budjetin hyväksyminen parantaa Yhtiön arvion mukaan merkittävästi Yhtiön mahdollisuuksia saada kyseinen avustus.

Medicortexilla on meneillään listautumisanti (”Listautumisanti”) ja Yhtiö on hakenut osakkeidensa listausta Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiö on laatinut suomenkielisen esitteen (”Esite”), jonka Finanssivalvonta hyväksyi 9.6.2022. Edellä mainitun uuden tiedon johdosta Yhtiö on laatinut Esitteen täydennyksen (”Täydennys”). Finanssivalvonta on 20.6.2022 hyväksynyt Esitteen Täydennyksen. Esite ja Täydennys ovat saatavilla Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa https://sijoittajat.medicortex.fi/ ja Yhtiön rekisteröidyssä toimipaikassa osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 4 B, 20520 Turku. Lisäksi Esite ja Täydennys ovat saatavilla Nordnet Bank AB:n (”Nordnet”) verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/fi/medicortex.

Esitteen täydentämisestä johtuen Yhtiön hallitus on 17.6.2022 päättänyt jatkaa Listautumisannin merkintäaikaa Esitteessä kuvattujen Listautumisannin ehtojen mukaisesti niin, että merkintäaika päättyy 27.6.2022 klo 16:30 Suomen aikaa.

Yhtiön Nasdaq First North Growth Market Rulebook -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana toimii Nordic Certified Adviser AB. Yhtiö on nimittänyt Göteborg Corporate Finance AB:n (“GCF”) toimimaan Listautumisannissa Yhtiön taloudellisena neuvonantajana (”Taloudellinen neuvonantaja”).

Esiteasetuksen edellyttämä peruuttamisoikeus

Jos Esitettä täydennetään tai oikaistaan Esiteasetuksen mukaisesti sellaisen Esitteeseen sisältyvään tietoon liittyvän merkittävän uuden seikan, olennaisen virheen tai olennaisen epätarkkuuden takia, joka käy ilmi sen jälkeen, kun Finanssivalvonta on hyväksynyt Esitteen, mutta ennen merkintäajan päättymistä, on sijoittajilla, jotka ovat sitoutuneet merkitsemään Listautumisannin Osakkeita ennen Esitteen täydennyksen tai oikaisun julkaisemista, oikeus Esiteasetuksen mukaisesti peruuttaa Sitoumuksensa vähintään kolmen (3) työpäivän kuluessa siitä, kun Esitteen täydennys tai oikaisu on julkistettu. Peruuttamisoikeuden käyttämisen edellytyksenä on lisäksi, että täydennykseen tai oikaisuun johtanut virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen Merkintäajan päättymistä. Jos sijoittaja haluaa perua Sitoumuksensa edellä mainitun peruuttamisoikeutensa mukaisesti, Sitoumuksen peruuttamisesta tulee ilmoittaa Listautumisannin ehtojen mukaisesti peruuttamiselle asetetun määräajan kuluessa kirjallisesti Merkintäpaikalle. Kirjallinen peruutuspyyntö tulee lähettää sähköpostilla asetetun määräajan kuluessa osoitteeseen iaservices.fi@nordnet.fi. Nordnetin omat asiakkaat hyväksyvät Nordnetin verkkopalvelun kautta erillisen Sitoumuksen peruutuksen käyttäen Nordnetin pankkitunnuksia. Mahdollinen Sitoumuksen peruuttaminen koskee Sitoumusta kokonaisuudessaan. Peruuttamiseen oikeuttavan ajanjakson päätyttyä peruuttamisoikeutta ei enää ole. Jos Sitoumus peruutetaan, Merkintäpaikka palauttaa maksetun määrän Sitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille. Varat palautetaan mahdollisimman pian peruuttamisen jälkeen, arviolta viiden (5) pankkipäivän kuluessa Merkintäpaikalle annetusta peruuttamisilmoituksesta. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin Merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan sijoittajan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Hyväksytty neuvonantaja

Nordic Certified Adviser AB

info@certifiedadviser.se 

Puh. +46 707 94 90 73

www.certifiedadviser.se

 

Tärkeää tietoa

Listautumisanti ja tämän tiedotteen sisältämä informaatio ei ole kohdistettu henkilöille, jotka asuvat Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa tai Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa Listautumisantiin osallistuminen olisi lainvastaista. Listautumisannin osakkeita ei tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin, eikä Listautumisannin osakkeita ole rekisteröity eikä niitä rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen (”Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti, eikä niitä siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin ilman Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädettyä poikkeusta. Listautumisannin osakkeita tarjotaan ja myydään ainoastaan Yhdysvaltojen ulkopuolella Yhdysvaltain Arvopaperilain Regulation S -säännöksen mukaisesti.

Listautumisantiin sovelletaan Suomen lakia.

Listautumisannin täydelliset tiedot ja ohjeet ovat saatavilla Medicortexin Listautumisannin yhteydessä laatimassa Esitteessä. Finanssivalvonnan hyväksymä Esite on julkaistu Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa https://sijoittajat.medicortex.fi/. Suomenkielisestä Finanssivalvonnan hyväksymästä Esitteestä on saatavilla englanninkielinen käännös. Finanssivalvonnan Esitteen hyväksyntää ei tule pitää osoituksena sen liikkeeseenlaskijan hyväksynnästä, jota Esite koskee.

Listautumisannin osakkeisiin sijoittamiseen liittyy riskejä. Tärkeimmät riskitekijät on kuvattu Esitteessä.

Ennen sijoituspäätöstä mahdollisia sijoittajia kehotetaan tutustumaan huolellisesti koko Esitteeseen. Sijoittajien tulisi harkintansa mukaan konsultoida neuvonantajia ennen Listautumisannin osakkeiden merkitsemistä. Sijoittajien pitää tehdä itsenäinen arvio Listautumisannin osakkeiden merkinnän oikeudellisista, verotuksellisista, liiketoiminnallisista ja taloudellisista sekä muista seuraamuksista ja riskeistä.

Esitteessä olevat tiedot on annettu Esitteen päivämäärän tilanteen mukaisesti. Esitteen toimittaminen tai tähän liittyvä tarjoaminen, myynti tai jakelu ei tarkoita sitä, että kaikki Esitteessä esitetyt tiedot olisivat paikkansapitäviä tulevaisuudessa, ja ettei Yhtiön liiketoiminnassa olisi tapahtunut muutoksia, jotka voisivat vaikuttaa tai ovat vaikuttaneet haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen tai taloudelliseen asemaan Esitteen päivämäärästä lähtien.

Monissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa ja Etelä-Afrikassa lainsäädäntö saattaa asettaa rajoituksia Esitteen jakelulle ja Listautumisannin osakkeiden yleisölle tarjoamiseen. Listautumisannin osakkeiden merkittäväksi tarjoaminen ei koske henkilöitä, jotka ovat sellaisissa maissa, joissa tällainen tarjoaminen olisi lainvastaista. Yhtiö tai Taloudellinen neuvonantaja eivät ole tehneet eivätkä tee mitään toimia Esitteen (tai muiden Listautumisantiin liittyvien tarjous- tai julkistusmateriaalin) hallussapidon tai jakelun sallimiseksi sellaisilla lainkäyttöalueilla, joilla tällainen hallussa pitäminen tai jakelu voi ilman edellä mainittuja toimia johtaa lakien tai säännösten rikkomiseen.

Listautumisannin osakkeita ei saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti eikä Esitettä tai Listautumisannin osakkeisiin liittyviä muita asiakirjoja tai mainoksia saa levittää tai julkaista valtioissa, joissa nämä rikkoisivat voimassa olevaa lainsäädäntöä. Yhtiö tai Taloudellinen neuvonantaja eivät ole tehneet eivätkä tee mitään toimenpiteitä Listautumisannin osakkeiden yleisölle tarjoamisen sallimiseksi Suomen, Ruotsin tai Tanskan ulkopuolella. Listautumisannin osakkeita voidaan kuitenkin tarjota sijoittajille Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltioissa kokeneille sijoittajille tilanteessa, jossa jokin Esiteasetuksen poikkeuksista soveltuu.

Listautumisannin osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain Arvopaperilain tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti. Listautumisannin osakkeita ei saa, tietyin poikkeuksin, tarjota, myydä, myydä edelleen, pantata, siirtää tai toimittaa suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin ilman Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädettyä poikkeusta. Yhdysvaltojen lisäksi tiettyjen muiden maiden lainsäädäntö saattaa rajoittaa Esitteen jakelua. Esitettä ei tule pitää arvopaperien tarjoamisena sellaisessa maassa, johon Listautumisannin osakkeiden tarjoaminen olisi kiellettyä. Listautumisannin osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa tällaisiin maihin tai tällaisessa maassa.

Yhtiö taikka Taloudellinen neuvonantaja ei ota oikeudellista vastuuta sellaisten henkilöiden puolesta, jotka ovat hankkineet Esitteen vastoin näitä rajoituksia riippumatta siitä, ovatko nämä henkilöt tulevia Listautumisannin osakkeiden merkitsijöitä tai ostajia.

Sijoittajien ei tule pitää tämän tiedotteen sisältämiä tietoja eikä Esitteessä esitettyjä tietoja oikeudellisena sijoitus- tai veroneuvonantona. Jokaisen sijoittajan tulisi tarvittaessa kääntyä omien neuvonantajien puoleen Listautumisantiin liittyvissä oikeudellisissa, sijoituksellisissa tai verotuksellisissa kysymyksissä.

Huomautus

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Eräät tässä tiedotteessa esitetyt lausumat ovat tulevaisuutta koskevia. Ne perustuvat Yhtiön johdon näkemyksiin ja käsityksiin sekä tällä hetkellä Yhtiön johdon tiedossa olevien seikkojen perusteella tekemiin oletuksiin, ja siten ne voivat olla tulevaisuutta koskevia lausumia. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tärkeitä tekijöitä, joiden johdosta Yhtiön tulevaisuudessa toteutuva tulos, toiminta, saavutukset ja toimialan tulos voivat poiketa olennaisesti tällaisissa tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti tai välillisesti esitetyistä tuloksista, toiminnasta, saavutuksista ja toimialan tuloksista. Tällaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tärkeitä tekijöitä ovat muun muassa Yhtiön strategian toteutumiseen ja rahoituksen saatavuuteen liittyvät riskit, yleinen talous- ja markkinatilanne sekä muut Esitteessä kuvatut riskit. Tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole takuita Yhtiön tulevasta toiminnallisesta tai taloudellisesta suorituskyvystä.

Yhteyshenkilöt

Adrian Harel

toimitusjohtaja

adrian.harel@medicortex.fi

Tietoja julkaisijasta Medicortex Finland Oyj

Medicortex Finland Oyj kehittää uusiin biomerkkiaineisiin perustuvaa testiä tapaturmaisen aivovamman ja aivotärähdyksen diagnosointiin. Yhtiö on tunnistanut aivovamman biomerkkiaineita virtsasta ja syljestä, ja kehittää helppokäyttöisiä diagnostisia menetelmiä niiden havaitsemiseen. Yhtiön toisena tavoitteena on kehittää uusia kemiallisia yhdisteitä, mahdollisia lääkemolekyylejä, aivovamman etenemisen eli sekundaarivaurion pysäyttämiseen. Yhtiön perusti vuonna 2014 israelilainen neurobiologi Adrian Harel (FT, MBA), ja yhtiö toimii Turussa.

Liitteet

Tilaa yhtiötiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla yhtiötiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone