Skarta Group Oyj

Skarta Group Oyj yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa

16.12.2021 09:40:05 EET | Skarta Group Oyj | Yhtiötiedote

Skarta Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE, SISÄPIIRITIETO
16.12.2021 kello 09.40

Skarta Group Oyj yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta Group Oyj hankkii omistukseensa ruotsalaisen NYAB-konsernin, jonka kannattavuus on ollut toimialan parhaimpia. Transaktion myötä muodostuu uusi Skarta NYAB -konserni, joka yltää seuraavalla tilikaudella lähes 300 miljoonan euron liikevaihtoon. Uudesta Skarta NYAB -konsernista tulee yksi merkittävimmistä toimijoista Perämerenkaaren ja Norrbottenin alueilla, joihin kohdistuvat tulevina vuosina yli 100 miljardin euron vihreän siirtymän investoinnit, ja jotka ovat keskeisiä alueita myös tulevaisuuden vetytalouden kannalta.

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta Group Oyj on tänään 16.12.2021 allekirjoittanut osakevaihtosopimuksen, jonka mukaisesti se hankkii omistukseensa ruotsalaisen NYAB Sverige AB:n kaikki osakkeet. NYAB Sverige AB on emoyhtiö infra-, teollisuus- ja erikoisrakentamiseen keskittyneessä konsernissa, johon kuuluvat myös yhtiön täysin omistamat tytäryhtiöt NYAB Infrastruktur AB ja NYAB Mälardalen AB.

NYAB Sverige AB:n osakkeista maksettava kauppahinta on osakevaihtosopimuksen mukaisesti 210 miljoonaa euroa, josta 140 miljoonaa euroa maksetaan järjestämällä NYAB Sverige AB:n osakkeenomistajille suunnattu maksullinen osakeanti ja 70 miljoonaa euroa maksetaan käteisvastikkeena. Suunnatussa osakeannissa lasketaan liikkeelle 288 397 790 Skarta Group Oyj:n uutta osaketta yhtiön nykyistä osakemäärää vastaavasti, eli osakevaihtosuhde on 1:1 ja laimennusvaikutus nykyisille osakkeenomistajille 50 prosenttia. Osakeanti maksetaan apporttiomaisuutena NYAB Sverige AB:n osakkeilla. Käteisvastikkeen maksaminen on tarkoitus rahoittaa vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella, jonka järjestämiseksi osapuolet ovat käynnistäneet neuvottelut potentiaalisten rahoittajien kanssa. Käteisvastikkeen määrään voidaan tehdä tarkennuksia ennen transaktion edellytysten täyttymisen vahvistamista.

Yritysjärjestelyn täytäntöönpano on ehdollinen Skarta Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksille koskien NYAB Sverige AB:n osakkeenomistajille suunnattavaa osakeantia ja yritysjärjestelyn hyväksymistä, Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnälle, yrityskauppaa varten tehtäville rahoitusjärjestelyille sekä osapuolista tehtäville due diligence -tarkastuksille. Yritysjärjestely on tavoitteena saada päätökseen tammi-helmikuussa, kun täytäntöönpanolle asetetut edellytykset ovat täyttyneet.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa Skarta Group Oyj:n nimi on tarkoitus muuttaa Skarta NYAB Oyj:ksi ja sen hallitusta on tarkoitus täydentää NYAB Sverige AB:n nykyisten osakkeenomistajien ehdottamilla jäsenillä. Ylimääräinen yhtiökokous on tarkoitus kutsua koolle tammikuun 2022 aikana. Yhtiön kotipaikka säilyy Oulussa ja Tuomas Hirvonen jatkaa sen toimitusjohtajana.

Uudesta konsernista yksi suurimmista toimijoista Perämerenkaaren alueella

Yritysjärjestelyn myötä Skartan resurssit kasvavat huomattavasti ja sen asiantuntemus lisääntyy erityisesti Norrbottenin alueella, joka on merkittävä markkina-alue yritysjärjestelyn molemmille osapuolille. Alueelle suunnitellut hiilivapaaseen teollisuuteen ja infrastruktuuriin liittyvät investoinnit tuleville vuosikymmenille ovat suuruudeltaan yli 100 miljardia euroa.

Yritysjärjestely antaa Skartalle myös erinomaisen mahdollisuuden kasvattaa Puhdas Energia -liiketoimintaansa Ruotsissa ja laajentua merkittäväksi puhtaan tulevaisuuden rakentajaksi koko Perämerenkaaren alueella. Skarta on panostanut energiarakentamisessa entistä enemmän kokonaisvaltaisiin projekteihin ja sen hankekehitys on alkanut positiivisesti niin tuuli- kuin aurinkovoimassa. Sekä Norrbottenin alue että Oulun seutu, jossa Skarta on vahva toimija, ovat keskeisiä alueita myös tulevaisuuden vetytalouden kannalta, ja yritysjärjestelyn myötä Skartalla onkin resurssit toteuttaa entistä konkreettisempia tekoja vetytalouden rakentamiseksi.

Uusi Skarta NYAB -konserni yltää seuraavan tilikauden liikevaihdoltaan lähes 300 miljoonan euron kokoluokkaan ja sillä on yhteensä yli 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin oman pääoman määrä nousee yritysjärjestelyn myötä noin 190 miljoonaan euroon, mikä järjestelyyn liittyvien rahoitusjärjestelyiden jälkeen vastaa arviolta yli 60 prosentin omavaraisuusastetta. Yhtiö antaa tarkemman taloudellisen ohjeistuksen vuodelle 2022 viimeistään vuodelta 2021 julkistettavassa tilinpäätöstiedotteessa.

”Skartan ja NYABin yhdistyminen on tärkeä virstanpylväs strategisella polullamme. NYABin toimintaa kuvaavat nopea kasvu sekä hyvä kannattavuus ja kassavirta. Yhtiön päämarkkina-alueet Pohjois-Ruotsissa ja Tukholmassa ovat puhtaaseen energiaan liittyvien investointien ja kaupungistumisen myötä kasvussa. Tämä kaikki sopii erittäin hyvin visioihimme ja tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden saavuttaa vuodelle 2024 asettamamme taloudelliset tavoitteet jo seuraavan tilikauden aikana”, Skarta Group Oyj:n toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen kommentoi.

Ruotsin markkinat muodostavat noin 70 prosenttia uuden Skarta NYAB -konsernin toiminnasta seuraavan vuoden aikana. Näin ollen valuuttakurssien vaihtelulla on entistä suurempi vaikutus Skarta Group Oyj:n liiketoimintaan. Yhtiö selvittää myös mahdollisuutta osakkeidensa rinnakkaislistaamiseksi ruotsalaisella markkinapaikalla vuoden 2022 aikana.

NYAB-konsernin liiketoiminta on olennaisilta osin samankaltaista kuin nykyisen Skarta-konsernin liiketoiminta, joten uuden konsernin liiketoimintaan liittyvissä riskeissä ei tapahdu yritysjärjestelyn myötä olennaisia muutoksia. Liiketoimintaa koskevat riskit ovat toimialalle tyypillisiä riskejä, joita sisältyy muun muassa tarjouslaskentaan, projektien hallintaan, materiaalien hintoihin, työturvallisuuteen sekä henkilöresursseihin. NYAB-konserni toimii liiketoiminnassaan tyypillisesti projektinjohtoroolissa, jolloin myös alihankkijoiden toiminnalla on merkittävä vaikutus sen asemaan.

"Sekä Skarta että NYAB ovat yrittäjien yhteenliittymiä, joiden toimintaa kuvaavat joustavuus ja ketteryys. Yhdistymisemme myötä syntyy vahva yrittäjävetoinen konserni, jolla on merkittävä asema Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin energiarakentamisessa, vihreässä siirtymässä ja vetytalouden kehittämisessä. Yhteisenä tavoitteenamme on olla toimialan kannattavin yritys ja luoda pitkäaikaista arvoa sekä asiakkaillemme että omistajillemme”, Skarta Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Kankaala kommentoi.

Skarta Group Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat osakevaihtosopimuksen allekirjoitushetken mukaisten omistusosuuksien perusteella laskettuna olisivat yritysjärjestelyn jälkeen seuraavat:

  • Holding Investment Förvaltning Luleå AB: 27,8 %
  • Andament Group Oy: 23,4 %
  • Säthergrens Entreprenad AB: 9,0 %
  • Laisdalen Konsult AB: 6,1 %
  • Mininvest Oy: 4,6 %
  • Oy Haapalandia Invest Ltd: 3,9 %
  • Mikael Sidér: 3,8 %
  • Mitteo Holding AB: 2,9 %
  • Granljung Holding AB: 2,9 %
  • Pekka Niskanen: 2,8 %

NYAB Sverige AB:n osakkeenomistajat ovat sitoutuneet osakkeiden luovutusrajoituksiin, jotka koskevat 50 prosenttia suunnatussa osakeannissa merkityistä Skarta Group Oyj:n osakkeista 12 kuukauden ajan osakevaihdon toteuttamisesta lukien.

NYAB-konserni ollut kannattavuudeltaan toimialan parhaimmistoa

NYAB-konserni on kasvanut viime vuosina nopeasti. Sen kannattavuus yhdistettynä orgaaniseen kasvuun on ollut toimialan parhaimmistoa. Sekä konsernin liikevaihto että liiketulos ovat lähes nelinkertaistuneet vuosina 2016–2020, ja konserni on kasvanut kannattavasti vuodesta 2013 lähtien. NYAB-konsernin liikevaihtoennuste vuodelle 2021 on noin 150 miljoonaa euroa. Sen oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa ja liiketuloksen yli 16 miljoonaa euroa. Konsernin sopimuskanta on ennätyksellisen suuri ja sisältää paljon jatkuvia sopimuksia, minkä myötä sen liikevaihtoennuste vuodelle 2022 on yli 170 miljoonaa euroa ja arvioitu liikevoitto yli 10 prosenttia.

NYAB-konserni toimii Ruotsissa maanlaajuisesti ja sen ydinliiketoiminta muodostuu maanrakennuksesta sekä infra- ja erikoisrakentamisesta. Sen asiakkaita ovat sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijat. Konsernin pääkonttori sijaitsee Luulajassa. Lisäksi sillä on toimipisteet Tukholmassa sekä kuudella eri paikkakunnalla Pohjois-Ruotsissa, ja se on avaamassa uuden toimipisteen Gävleen tammikuussa. Konsernin palveluksessa työskentelee yhteensä noin 160 henkilöä.

”Yhdistyminen Skartan kanssa vahvistaa erinomaisesti NYABia sen jatkuvan kasvun polulla. Erikoisrakentamisen palveluidemme kysyntä Pohjois-Ruotsissa kasvaa tulevina vuosikymmeninä puhtaaseen energiantuotantoon liittyvien investointien myötä. Skartalla on kokemusta puhtaan energiantuotannon rakentamisesta ja hankkeista, paikallisosaamista Norrbottenin alueella sekä hyvää näkemystä älykkäästä ja puhtaasta rakentamisesta, lähellä tuotetusta uusiutuvasta energiasta sekä vedystä. Yhdessä meillä on entistäkin paremmat mahdollisuudet laajentua kannattavasti erittäin kiinnostavalla markkina-alueella ja kasvaa puhtaan energian arvoketjussa kehittämällä ja omistamalla kokonaishankkeita”, kommentoi Johan Larsson, NYAB Sverige AB:n perustaja ja toimitusjohtaja.

NYAB-konsernin taloudelliset tunnusluvut on esitetty alla olevassa taulukossa. Luvut ovat tilintarkastamattomia, sillä konserniyhtiöiden tilinpäätökset on soveltuvan kirjanpitosääntelyn mukaisesti yhdistelty konsernitilinpäätöksen laatimista varten NYAB Sverige AB:n osakkeista 56 % omistavan Holding Investment Förvaltning Luleå AB:n konsernitilinpäätökseen. Tilintarkastettua konsernitilinpäätöstä NYAB-konsernista ei ole näin ollen laadittu.

TULOSLASKELMA (1000 euroa)

1.1.–30.9.2021 (9 kk)

1.1. –31.12.2020 (12kk)

LIIKEVAIHTO

92 725

125 107

Liiketoiminnan muut tuotot

374

355

Materiaalit ja palvelut

-74 096

-100 606

Henkilöstökulut

-8 919

-11 127

Liiketoiminnan muut kulut

-1

-64

KÄYTTÖKATE (% liikevaihdosta)

10 082 (10,9 %)

13 665 (10,9 %)

Poistot ja arvonalentumiset

-742

-935

LIIKEVOITTO (% liikevaihdosta)

9 340 (10,1 %)

12 730 (10,2 %)

Rahoitustuotot ja -kulut

-15

-423

TULOS ENNEN VEROJA (% liikevaihdosta)

9 325 (10,1 %)

12 307 (9,8 %)

Tuloverot ja laskennalliset verot

-1 944

-2 736

TILIKAUDEN TULOS (% liikevaihdosta)

7 382 (8,0 %)

9 571 (7,7 %)

TASE (1000 euroa)

30.9.2021

31.12.2020

Aineettomat hyödykkeet

42

53

Aineelliset hyödykkeet

7 216

6 502

Sijoitukset

18

19

PYSYVÄT VASTAAVAT

7 277

6 573

Aineet ja tarvikkeet

889

705

Myynti- ja siirtosaamiset

44 657

26 042

Rahat ja pankkisaamiset

4 328

14 925

VAIHTUVAT VASTAAVAT

49 874

41 672

VASTAAVAA

57 151

48 245

 

 

 

Osakepääoma

16

16

Rahastot

3

27

Kertyneet voittovarat

26 384

23 864

OMA PÄÄOMA

26 403

23 907

Vähemmistöosuudet

0

3 111

Verovaraukset

2 640

2 059

Pitkäaikaiset lainat

1 433

2 366

Lyhytaikainen vieras pääoma

26 675

16 802

VASTATTAVAA

57 151

48 245

Tuloslaskelmien tietojen muuntamisessa euromääräisiksi on käytetty kummankin aikavälin keskimääräisiä valuuttakursseja, joiden mukaisesti yhden euron arvo on aikavälillä 1.1.-31.12.2020 ollut 10,4848 Ruotsin kruunua ja aikavälillä 1.1.-30.9.2021 10,1522 Ruotsin kruunua. Taseen tietojen muuntamisessa on käytetty kummankin aikavälin viimeisen päivän kurssia, joiden mukaisesti yhden euron arvo on 31.12.2020 ollut 10,0343 Ruotsin kruunua ja 30.9.2021 10,1683 Ruotsin kruunua.

Kutsu tiedotustilaisuuteen

Skarta Group Oyj ja NYAB Sverige AB järjestävät suorana Oulusta lähetettävän yritysjärjestelyä koskevan tiedotustilaisuuden tänään 16.12.2021 kello 11.00 alkaen. Tilaisuudessa kuullaan valtiovallan tervehdykset sekä yhtiöiden johdon puheenvuorot. Tilaisuutta voi seurata osoitteessa https://e-concerthouse.videosync.fi/info.

Yhteyshenkilöt

Johan Larsson

toimitusjohtaja

NYAB Sverige AB

johan.larsson@nyabab.se

Tuomas Hirvonen

toimitusjohtaja

Skarta Group Oyj

tuomas.hirvonen@skarta.fi

Tietoja julkaisijasta Skarta Group Oyj

Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Skartan pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 180 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Skarta Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55

Liitteet

Tilaa yhtiötiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla yhtiötiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye