HUS

HUS:n hoitojonot lyhentyneet

10.4.2015 13:59:20 EEST | HUS | Tiedote

Jaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ryhtyi viime syksynä tehostetusti purkamaan potilaiden hoitojonoja. Toimenpiteet ovat tehonneet, sillä yli kuusi kuukautta jonottaneiden potilaiden määrä on saatu pudotettua lähelle nollaa. Esimerkiksi 10.3.2015 näitä potilaita oli koko sairaanhoitopiirissä vain 58.

Vielä viime kesänä yli kuusi kuukautta kiireettömään hoitoon pääsyä odottavia oli lähes 600. Pisimmät jonot olivat silmätautien ja fysiatrian erikoisaloilla. HUS:ssa tutkittiin syitä siihen, miksi yksittäiset potilaat joutuivat odottamaan pääsyään hoitoon. Kun syyt saatiin selville, ryhdyttiin korjaaviin toimenpiteisiin.

Terveydenhuoltolaki edellyttää, että potilaan on päästävä hoitoon kuudessa kuukaudessa.

Myös lähetteiden käsittely on nopeutunut. Tammi- ja helmikuun aikana käsiteltiin 53 921 lähetettä, joista 72 prosenttia käsiteltiin kolmessa vuorokaudessa. Vain 0,7 prosenttia oli niitä lähetteitä, joiden käsittelyaika venyi yli kolmen viikon.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira velvoitti viime elokuussa HUS:ia huolehtimaan siitä, että kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy saatetaan lain edellyttämälle tasolle. Valvira tehosti määräystään 900 000 euron sakon uhalla.

Valvira on nyt ilmoittanut, että kiireettömään hoitoon pääsy HUS:ssa on sellaisella tasolla, että syytä uhkasakon tuomitsemiseen ei ole.

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi
HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija ja koko maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti korkeatasoista. Tuotamme palveluja 24 jäsenkunnan lähes 1,6 miljoonalle asukkaalle ja vastaamme monien erityisalojen sairaanhoidosta valtakunnallisesti. Vuosittain noin puoli miljoonaa potilasta saa hoitoa 23 sairaalassamme. HUS:n liikevaihto on noin 1,9 mrd. euroa ja palveluksessamme on yli 22 000 ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Terapeutisk balans för långtidssjuka unga bevaras vid övergången till vuxensidan9.4.2026 08:37:05 EEST | Pressmeddelande

En nyligen färdigställd studie visar att övergången från den specialiserade sjukvården för barn till tjänster för vuxna gick bra för största delen av långtidssjuka unga. I synnerhet positiva vårdupplevelser och en välplanerad övergångsprocess stöder bevarad terapeutisk balans. Psykisk hälsa har en viktigare roll i övergångsskedet än man tidigare känt till.

Pitkäaikaissairaiden nuorten hoitotasapaino säilyy hyvin siirryttäessä aikuispuolelle9.4.2026 08:37:05 EEST | Tiedote

Vasta valmistunut tutkimus osoittaa, että pitkäaikaissairaiden nuorten siirtyminen lasten erikoissairaanhoidosta aikuisten palveluihin sujuu suurella osalla hyvin. Erityisesti myönteiset hoitokokemukset ja huolellisesti suunniteltu siirtymäprosessi tukevat hoitotasapainon säilymistä. Psyykkisellä hyvinvoinnilla on aiemmin tiedettyä merkittävämpi rooli siirtymävaiheessa.

Disease control in young people with chronic conditions remains stable during transition to adult healthcare9.4.2026 08:37:05 EEST | Press release

A recently completed study shows that the transition of young people with chronic conditions from pediatric specialized healthcare to services for adults goes well for most of them. Positive experiences of care and a carefully planned transfer process in particular support the stability of disease control. Mental wellbeing plays a more important role in the transition phase than previously known.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye