Lasten Päivän Säätiö ja Unilever Finland Oy yhteistyöhön: UNILEVER FINLAND ON LINNANMÄEN UUSI PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI
9.1.2012 09:00:00 EET | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote
Lasten Päivän Säätiön toiminnan tarkoituksena on Linnanmäen huvipuiston toimintaa ylläpitämällä ja kehittämällä kerätä varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Linnanmäki on 61-vuotisen historiansa aikana lahjoittanut lastensuojelutyöhön Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestöjen kautta yli 80 miljoonaa euroa. Varat on kerätty huvipuiston toiminnasta kertyneistä tuotoista. Vuoden 2011 lahjoitussumma on 3,3 miljoonaa euroa.
Unilever Finland Oy ja Lasten Päivän Säätiö allekirjoittivat sopimuksen yhteistyöstä vuosille 2012-2014. Sopimukseen kuuluu optio jatkaa Linnanmäen pääyhteistyökumppanina myös vuosina 2015-2016.
"Unilever Finland haluaa tukea suomalaista lastensuojelutyötä ja osoittaa vastuullisuutta myös paikallisesti. Linnanmäellä on hienot perinteet lasten ja aikuistenkin hauskanpidon keskuksena sekä varojen keräämisessä hyvään tarkoitukseen. Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat tärkeitä myös meille ja harvoin nämä merkittävät asiat saavat näin hauskan muodon, kuin nyt solmiessamme yhteistyösopimuksen Lasten Päivän Säätiön ja Linnanmäen huvipuiston kanssa", toteaa Unilever Finland Oy:n toimitusjohtaja Kalle Järvinen.
Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Risto Räikkönen on tyytyväinen saadessaan Unileverista Linnanmäelle uuden vahvan ja samanlaisen arvomaailman jakavan tukijan. "On hienoa, että Unileverin kaltainen toimija ajattelee vastuullisesti ja lähtee kanssamme tekemään työtä hyvän tarkoituksen puolesta. Tämä on meille viesti siitä, että työtämme arvostetaan ja sillä on merkitystä" sanoo Räikkönen.
Linnanmäellä on ennestään neljä kotimaista pääyhteistyökumppania: S-ryhmä, Vartti, Tikkurila ja Helsingin OP-Ilmarinen.
Lisätietoja:
Lasten Päivän Säätiö, Toimitusjohtaja Risto Räikkönen, puh. 050 64 291
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Vuoristorata muuntuu Valokarnevaalin ajaksi jättimäiseksi Miraculum-valotaideteokseksi8.10.2026 09:43:37 EEST | Tiedote
75 vuotta täyttävä Linnanmäen Vuoristorata muuntuu syksyllä ensimmäistä kertaa historiassaan immersiiviseksi valotaideteokseksi. Miraculum-teoksessa puuvuoristorata toimii näyttämönä laajalle valo-, ääni- ja projisointikokonaisuudelle, joka tuo uuden ulottuvuuden yhteen Suomen tunnetuimmista huvilaitteista koko Valokarnevaalin 9.10.–18.10.2026 ajan.
Linnanmäen iik!week juhlii 10-vuotista taivaltaan – yksi kauhukohde haastaa rohkeimmatkin kävijät9.9.2026 13:35:26 EEST | Tiedote
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali käynnistyy perjantaina 11. syyskuuta. Tänä vuonna suosittu teematapahtuma järjestetään jo 10. kerran. Neljän viikonlopun ajan, aina 4. lokakuuta saakka, huvipuisto täyttyy kauhukohteista, teema-alueista, sadoista esiintyjistä sekä kauhistuttavista yllätyksistä, jotka muuttavat Linnanmäen kauhun näyttämöksi.
Linnanmäen iik!week-kauhufestivaali näkyy tänään Helsingin katukuvassa1.9.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Linnanmäki toi varhain tiistaiaamuna yli 50 mustaan pukeutunutta hahmoa Helsingin keskustaan juhlistaakseen jo 10. kertaa järjestettävää iik!week-kauhufestivaalia. Tavoitteena on tehdä näyttävästä ennakkotempauksesta vuosittainen perinne ennen syyskuista kauhutapahtumaa.
Linnanmäen historian 70. miljoonas huvittelija saapui huvipuistoon24.8.2026 10:32:59 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin historiallista hetkeä, kun lauantaina 22.8.2026 huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 70 000 000:s kävijä. Onnekas huvittelija yllätettiin hupimestareiden toimesta onnentoivotuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäki sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä10.8.2026 09:47:16 EEST | Tiedote
Lasten Päivän Säätiö on julkaissut ensimmäisen kestävyyskatsauksensa vuodesta 2025 ja sitoutunut puolittamaan ilmastopäästönsä vuoteen 2030 mennessä. Juuri julkaistu katsaus kokoaa yhteen Linnanmäen vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tunnuslukuja sekä luo pohjan säännölliselle kestävyysraportoinnille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme