DNA:n toimitusjohtajaksi Jukka Leinonen
25.11.2013 10:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote
- Lähdimme hakemaan toimitusjohtajaa, jolla on vahvaa kykyä hahmottaa DNA:n uusia mahdollisuuksia keskellä tietoliikennealan murrosta. Useiden hyvien kandidaattien joukosta Jukka Leinonen erottui vastaamalla erityisen hyvin tähän yhtiön tarpeeseen. Leinosessa yhdistyvät sekä selkeä näkemys DNA:n toiminnan kehittämisestä että pitkä ja monipuolinen tietoliikennealan kokemus. Hän on myös hoitanut menestyksellä aiempia tehtäviään DNA:ssa, sanoo Jarmo Leino, DNA Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
- Minulla on vahva halu viedä DNA:ta eteenpäin. Toimintaympäristömme on erittäin voimakkaassa muutostilassa, mikä näkyy erityisesti sisältö- ja lisäarvopalveluiden merkityksen kasvuna ja operaattoreiden perinteisen toimintakentän laajentumisena. Kuluttajistuminen ja päätelaitteiden yhä monipuolistuvat käyttökohteet yhdessä lisääntyvän kilpailun kanssa asettavat kiinnostavan ja motivoivan haasteen sekä DNA:n henkilöstölle että kaikille, joiden kanssa teemme yhteistyötä, kertoo Jukka Leinonen, DNA Oy:n toimitusjohtaja.
- DNA:lla on hyvät lähtökohdat menestykseen jatkossakin. Meillä on modernit ja huippunopeat tietoliikenneverkot, asiakkaamme ovat DNA:han tutkitusti tyytyväisiä ja henkilöstömme on erittäin osaavaa ja sitoutunutta. Haluamme erottautua luomalla sekä kuluttaja- että yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia käyttäjäkokemuksia, olemalla innovatiivinen edelläkävijä laadukkaiden palveluiden tarjoajana sekä investoimalla jatkossakin nopeaan ja laajenevaan matkaviestinverkkoomme. Avainrooli on myös yhteistyöllämme kumppaneidemme kanssa. Arvostan mahdollisuutta päästä johtamaan tällaista yritystä, Leinonen päättää.
Jukka Leinonen aloittaa työnsä DNA:n toimitusjohtajana välittömästi. Leinonen on toiminut DNA:n palveluksessa vuodesta 2010, jolloin hän aloitti DNA:n yritysliiketoiminnan johtajana. Ennen DNA:ta Leinonen työskenteli telealalla useissa yritysliiketoiminnan myynti-, markkinointi- ja tuotehallintatehtävissä vuodesta 1995 lähtien.
Riitta Tiuraniemi toimi DNA Oy:n toimitusjohtajana 30.8.2013 asti.
Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino, DNA Oy, puh. 044 044 2523, jarmo.leino@dna.fi
toimitusjohtaja Jukka Leinonen, DNA Oy, 044 044 1000, jukka.leinonen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Liite: Jukka Leinosen kuva
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n viisi miljoonaa suomalaista tavoittava 3G-verkko laajenee edelleen, ja 4G-verkot ulottuvat koko ajan uusiin kaupunkeihin ja taajama-alueille. DNA:n liikevaihto vuonna 2012 oli 769 miljoonaa euroa ja liikevoitto 56 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli kolme miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. DNA ja WELHO ovat DNA Oy:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Allt färre yngre skolelever har en egen mobiltelefon29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Den färska Skolbarnundersökningen visar att allt färre elever i årskurs 1–3 har en egen mobiltelefon. Samtidigt är den tid barn tillbringar med mobiltelefonen betydligt längre än den dagliga skärmtid som Institutet för hälsa och välfärd (THL) rekommenderar. Även enligt föräldrarna är en lämplig daglig användningstid för mobiltelefon större än vad de senaste digitala rekommendationerna anger. I den årliga enkätundersökning som DNA låter genomföra deltog 2 100 vårdnadshavare till barn i åldern 5–16 år.
Koululaistutkimus: Oma puhelin on entistä harvemmalla pikkukoululaisella29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreesta Koululaistutkimuksesta selviää, että 1.–3.-luokkalaisten omat puhelimet harvinaistuvat koko ajan. Sen sijaan lasten puhelimella viettämä aika on rutkasti runsaampi kuin THL:n suosittama päivittäinen ruutuaika. Myös vanhempien mielestä sopiva puhelimen käyttöaika päivässä on suurempi kuin mitä tuore digisuositus ohjeistaa. DNA:n vuosittain teettämään kyselytutkimukseen vastasi 2100 vanhempaa, joiden lapset ovat iältään 5–16-vuotiaita.
School Survey: Fewer young primary school children have their own phone29.4.2026 09:00:00 EEST | Press release
The latest School Survey shows that personal phones among children in grades 1–3 are becoming increasingly rare. At the same time, the amount of time children spend using phones clearly exceeds the daily screen time recommended by the Finnish Institute for Health and Welfare (THL). Parents also consider a higher amount of daily phone use appropriate than what the most recent digital recommendations advise. The annual survey commissioned by DNA was answered by 2,100 parents of children aged 5–16.
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2026 liiketoimintakatsaus: Liiketoiminta kehittyi tasaisesti kiristyneessä markkinatilanteessa28.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoiminta on kehittynyt vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä erittäin kireään kilpailutilanteeseen nähden suhteellisen hyvin. Tammi–maaliskuussa liikevaihto ja palveluliikevaihto pysyivät samalla tasolla vuodentakaiseen ajanjaksoon verrattuna. Vertailukelpoinen palveluliikevaihto ja käyttökate paranivat erityisesti huomioiden DNA:n IoT-liiketoiminnan siirron toiseen Telenorin konserniyhtiöön. Kiinteiden laajakaistaliittymien määrä kasvoi, ja matkaviestinverkon liittymämäärä pysyi tasaisena.
Plc’s January–March 2026 Interim Review: Business developed steadily in a tightened market situation28.4.2026 08:30:00 EEST | Press release
DNA’s business developed relatively well in the first quarter of 2026, given the extremely intense competitive environment. In January–March, revenue and service revenue remained at the same level as in the corresponding period last year. Comparable service revenue and EBITDA improved, particularly taking into account the transfer of DNA’s IoT business to another Telenor Group company. The number of fixed broadband subscriptions increased, and the number of mobile subscriptions remained stable.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
