Suosikkituotteet helposti hyllyyn - HOK-Elannon S-marketit haluavat asiakkaat mukaan valikoiman kehittämiseen
3.2.2021 11:54:34 EET | HOK-Elanto | Tiedote

Kukin myymälä vastaa palveluillaan ja valikoimallaan paikalliseen tarpeeseen.
Tuotetoiveita varten on luotu oma verkkosivu sinuntoive.fi helpottamaan toiveiden esittämistä. Toteutetut toiveet merkitään myymälöissä entistä selkeämmin. Toiveet ovat myymäläkohtaisia ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
Palvelun taustalla on S-marketin halu vastata myymäläkohtaisesti lähialueen asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on tuoda kaupan hyllyyn tuotteita, joita juuri kyseisen myymälän asiakkaat toivovat. Myyntidatan avulla pystymme hyvin ennustamaan, onko toivotulle tuotteelle myymälässä myös laajemmin kysyntää, S-market-ketjujohtaja Ari Talso HOK-Elannosta toteaa.
Asiakkaat kaipaavat hyvinkin erilaisia asioita eri kaupungeissa, kunnissa ja kaupunginosissa. Esimerkiksi Helsingin Lauttasaaressa ostetaan enemmän luomutuotteita ja itäisessä kantakaupungissa enemmän vegaanituotteita kuin muualla HOK-Elannon alueella.
Sinuntoive.fi-palvelua on pilotoitu reilun vuoden ajan muutamissa S-marketeissa eri puolilla Suomea. HOK-Elannon alueella pilottivaiheessa olivat mukana Arabian, Kasarmitorin, Myllypuron ja Laajasalon S-marketit. Nyt palvelu on käytössä kaikissa 60 HOK-Elannon S-marketissa. Koko Suomeen palvelu laajenee kevään kuluessa.
Toivomme, että asiakkaat ottavat Sinuntoiveen innolla käyttöön. Vaikka tunnemmekin kunkin alueen asiakastarpeet hyvin, on aina mielenkiintoista kuulla mitä erityistoiveita asiakkailla saattaisi olla. Verkkopalvelun lisäksi meitä saa tuttuun tapaan myös jututtaa myymälöissä ja esittää tuotetoiveita henkilökunnalle - kuten ennenkin, Talso muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
ketjujohtaja Ari Talso, HOK-Elannon S-marketit
p. 010 76 60626
ari.talso@sok.fi
Anniina KorpelaViestintäpäällikköHOK-Elanto
Autan mielelläni, kun tarvitset tietoa HOK-Elannon kaupoista, ravintoloista, muista liiketoiminnoista, kuluttajatrendeistä, vastuullisuudesta tai organisaatiosta yleisesti.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Espoon keskuksen Prismakeskuksen peruskivi on nyt muurattu - sisään kätkettiin aikakapseli11.9.2026 10:50:02 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uuden, Espoon keskukseen rakentuvan Prismakeskuksen peruskivi muurattiin torstaina 10.9.2026. Peruskiven sisään muurattiin aikakapseli, jonka sisällä on kaikille kaupassa kävijöille tuttu esine.
Tuusulan palvelut paranevat kertaheitolla, kun Tuusulan ensimmäinen Prisma avataan 1.10.4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tuusulassa päästään juhlistamaan pian historiallista hetkeä, kun kunnan kauan odotettu ensimmäinen Prisma avataan torstaina 1.10.2026 klo 10. Hyrylän alueelle aukeava uusi hypermarket tuo Tuusulaan laajat päivittäis- ja käyttötavaravalikoimat sekä noin 100 kaupan alan työpaikkaa.
Kaksi uutta ABC-latausasemaa Vantaalle28.8.2026 09:28:33 EEST | Tiedote
HOK-Elanto laajentaa sähköautojen latausverkostoaan Vantaalla kahdella uudella ABC-latausasemalla. Juuri avautunut S-market Korson teholatausasema ja syyskuussa avautuva ABC Petikon suurteholatausasema tuovat alueelle lisää latauskapasiteettia sähköautoilijoille.
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2026: Asiakasomistajien määrä kasvaa edelleen, palveluverkosto uudistuu25.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa HOK-Elantoon liittyi lähes 18 000 uutta asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä nousi kesäkuun loppuun mennessä lähes 730 000:een. Samalla HOK-Elanto jatkoi palveluverkostonsa kehittämistä investoimalla alkuvuonna 81,6 miljoonaa euroa uusiin palveluihin ja toimipaikkoihin eri puolilla toimialuetta.
ABC uudistaa autopesujaan pääkaupunkiseudulla24.8.2026 08:34:48 EEST | Tiedote
HOK-Elanto uudistaa neljä ABC-pesukatua syksyn aikana. Uudistusten myötä autopesuihin asennetaan uudet pesulaitteet, jotka nopeuttavat pesua ja parantavat pesutulosta. Samalla pesuhallien ilmettä raikastetaan sisältä ja ulkoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

