Kierrätysteollisuus ry

Ympäristöalan yritykset yhteiseen edunvalvontaan

Jaa
Ympäristöalan yritysten edunvalvonnassa on toiminut kaksi liittoa, joilla on ollut hyvin yhtenäiset päämäärät ja tavoitteet. Nyt nämä kaksi liittoa, Ympäristöyritysten Liitto ja Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP, ovat yhdistämässä voimiansa. Uuden liiton nimeksi tulee Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP ry ja se järjestäytyy EK:n piirissä toimivaan Kemianteollisuus ry:hyn.

Yhdistymisellä pyritään rakentamaan koko ympäristöalalle mahdollisimman kattava ja vahva edunvalvonta. Liiton jäseniksi pyritään saamaan kattavasti kaikki jäte- ja ympäristöalan toimijat kuljetuksesta prosessointiin ja hyödyntämiseen, laitevalmistajiin ja asiantuntijoihin.
 
- Ala on voimakkaassa kasvuvaiheessa ja meillä on edellytykset luoda Suomeen tuhansia uusia työpaikkoja, Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP:n hallituksen puheenjohtaja Timo Piekkari toteaa.
 
Uusi liitto edustaa noin 100 yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 1,5 miljardia euroa. Yritysten palveluksessa on noin 4 000 henkilöä.
 
Lisätietoja:
 
Ympäristöteollisuus ja –palvelut YTP:n hallituksen puheenjohtaja Timo Piekkari
puh. 050 600 40

Ympäristöyritysten Liiton hallituksen puheenjohtaja Jorma Mikkonen
puh.  0500 453 454
 
www.ytpliitto.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://kierratysteollisuus.fi/

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

Kierrätysteollisuus edellyttää kokonaisvaltaista selvitystä jätealan in-house-yrityksistä24.1.2024 08:51:19 EET | Tiedote

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on julkistanut perjantaina 19.1.2024 laajan selvityksen in-house-yhtiöstä. KKV on tehnyt vaikutusarviointia hallitusohjelmassa olevista kirjauksista in-house-yhtiöihin liittyen. Selvityksessä tarkastellaan myös laajasti kunnallisia jäteyhtiöitä, joiden yritysten liikevaihto on ollut yhteensä 379 miljoonaa euroa jo ennen lakimuutosta. Kierrätysteollisuus katsoo, että selvityksestä nousseiden jätetoimialaa koskettavien lukujen ja huomioiden perusteella jätelain II-osan korjaukseen on ryhdyttävä nopeasti.

Vuoden purkuhanke Suomen suurin korjaushanke7.9.2023 12:36:38 EEST | Uutinen

Purkualan vuoden päätapahtuma kokosi yli 120 osallistujaa purkamisen kiertotalouden ja onnistuneiden purkuhankkeiden ääreen Helsinkiin. Rakennusten purkamisessa syntyy vuosittain miljoonia tonneja jätettä, ja EU tavoitteleekin purkujätteen 90 %:n kierrätysastetta, mikä tuo uusia haasteita käytännön tekijöille koko Euroopassa. Tapahtumassa palkittiin onnistuneita purkuhankkeita ja käsiteltiin purkamisen käytäntöä ja tulevaisuutta niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Tapahtuman keynote-puhuja, kehitysjohtaja Miimu Airaksinen SRV Yhtiöistä haastoi rakentamisen kiertotalouden tekijöitä kehittämään ratkaisuja, joilla kierrätysmateriaaleista tehdään korkealaatuisempia kuin purkutyöstä talteen otetuista jätemateriaaleista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye