Jolla-älypuhelimet tulevat DNA Kauppoihin 11. joulukuuta
Jolla-älypuhelimet tulevat yleiseen myyntiin DNA Kauppoihin 11. joulukuuta. Tuolloin puhelimensa voivat tulla lunastamaan myös ne toisen aallon ennakkovaraajat, jotka ovat valinneet ostopaikaksi DNA Kaupan.
"Puhelimia tulee ensivaiheessa myyntiin rajoitettu erä, mutta laitetta saadaan tarjolle kaikkiin DNA Kauppoihin ympäri Suomen ja puhelimia riittää ennakkovaraajien lisäksi myös yleiseen myyntiin", kertoo DNA:n Jolla-projektista vastaava liiketoimintajohtaja Cedric Kamtsan.
Aivan ensimmäinen erä Jollia myytiin DNA:n järjestämässä lanseeraustapahtumassa Helsingissä 27.11., kun DNA tarjosi nopeimmille Jollan ennakkovaraajille mahdollisuutta ostaa puhelimensa 450 ensimmäisen joukossa. Toimitukset muille ensimmäisen eli "first edition" -vaiheen ennakkovaraajille ovat parhaillaan käynnissä Jollan kautta.
Toisen eli "second chance" -vaiheen ennakkovaraajat Suomessa lunastavat puhelimensa joko DNA Kaupasta tai Jollan kautta postitoimituksella, sen mukaisesti minkä toimitustavan he ovat valinneet ennakkoon. Toisen aallon varaajien puhelimien toimitukset alkavat 11.12. sekä postitse että DNA Kaupasta.
DNA Kaupasta puhelimensa lunastaville toimitetaan vahvistus aikataulusta tänään tekstiviestillä, ja laitteet pidetään varattuna asiakkaan valitsemassa DNA Kaupassa perjantaihin 13.12. saakka. Mahdollisesti lunastamatta jäävät puhelimet siirtyvät yleiseen myyntiin lauantaina 14.12., mutta ennakkovaraajilla on luonnollisesti mahdollisuus ostaa puhelimensa myös tämän jälkeen, saatavuuden mukaan.
DNA on osallistunut tiiviisti Jollan tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen ja sillä on operaattoreista yksinoikeus myydä Jolla-puhelimia Suomessa lanseerausvaiheessa.
Jolla pohjautuu aidosti avoimeen ja erilaiseen Sailfish OS -mobiilikäyttöjärjestelmään. Sen vaivaton elepohjainen käyttöliittymä ja Android (TM) -sovellusten yhteensopivuus tekevät siitä suunnannäyttäjän. Lisätietoa Jolla-puhelimesta osoitteessa www.jolla.com.
Lisätietoa Jolla-älypuhelimesta: www.jolla.com
Kuvia Jollasta ja DNA:n järjestämästä lanseeraustapahtumasta Helsingissä 27.11.2013
Lisätietoja:
puheliiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan, DNA Oy, 044 906 2377, cedric.kamtsan@dna.fi
Jollan viestintä: press@jolla.com
viestintäpäällikkö Riitta Luhtala, DNA Oy, puh. 044 044 1040, riitta.luhtala@dna.fi
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n viisi miljoonaa suomalaista tavoittava 3G-verkko laajenee edelleen, ja 4G-verkot ulottuvat koko ajan uusiin kaupunkeihin ja taajama-alueille. DNA:n liikevaihto vuonna 2012 oli 769 miljoonaa euroa ja liikevoitto 56 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli kolme miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. DNA ja WELHO ovat DNA Oy:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.
Jolla Oy kehittää mobiililaitteita ja avointa Sailfish-moniajokäyttöjärjestelmää suositun MeeGo-järjestelmän jatkajana. Yhtiön pääkonttori on Helsingissä, ja yhtiöllä on toimipisteet lisäksi Tampereella ja Hong Kongissa.
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Päijät-Hämeen hyvinvointialue valitsi DNA:n tietoliikennepalvelujensa toimittajaksi7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA toimittaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle suljetun tietoliikenneverkon, internetyhteydet sekä lähiverkon palvelut. DNA voitti palvelukokonaisuuden kilpailutuksen kattavalla palvelunhallinnallaan ja laadukkaalla ja laajamittaisella verkollaan.
The Päijät-Häme wellbeing services county has selected DNA as its telecommunication service provider7.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA will provide the Päijät-Häme wellbeing services county with a closed telecommunications network, internet connections and LAN services. DNA won the tender for this service package thanks to its comprehensive service management and high-quality, extensive network.
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2025 liiketoimintakatsaus: Liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät suotuisasti6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoimintavuosi 2025 on alkanut myönteisesti. Tammi–maaliskuussa niin liikevaihto, palveluliikevaihto kuin käyttökatekin kasvoivat, kuten myös matkaviestinverkon sekä kiinteän laajakaistan liittymämäärätkin.
DNA Plc’s Business Review for January–March 2025: Favourable developments in both total revenues and profitability6.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA's business year 2025 started favourably. Total revenues, service revenue and EBITDA increased in January–March, as did mobile network and fixed broadband subscription volumes.
DNA:n huhtikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen iPhone 13 5G nappasi ensimmäisen sijan sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla huhtikuussa. Apple piti kärkipaikkaa myös käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Huhtikuun myydyin älykello oli OnePlus Watch 3, ja Xploran mallit olivat puolestaan suosituimpia kellopuhelimia huhtikuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme