Kalapariskunnan 20-vuotinen rakkaustarina sai iloisen käänteen SEA LIFEssa

”Emma ja Kamu tulivat välittömästi toimeen keskenään. Vuokkokalat voivat vaihtaa sukupuoltaan nuorella iällä: Emma oli kookkaampi ja otti naaraan roolin lajityypilliseen tapaan. Poju on pysynyt uskollisesti poikana.”, kertoo Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin.
Emma ja Poju viihtyivät akvaariossa niin hyvin, että ryhtyivät kutupuuhiin pian tutustumisen jälkeen. Sinisen merivuokon vierelle kivelle ilmestyi kerta toisensa jälkeen punaisten mätimunien rypäs, jota molemmat vanhemmat hoitivat uskollisesti. Kutemisessa oli vain satunnaisia muutaman viikon taukoja kalojen kerätessä energiaa.
”Vahtiessaan kutua suruvuokkokalat rohkaistuvat entisestään. Akvaarion puhdistaminen oli ajoittain vaikeaa, sillä molemmat kalat kävivät akvaarioon työnnetyn käden kimppuun välittömästi. Vaikka kalalla on mittaa noin viisi senttiä, sen hampaista jää käteen pienenpienet reiät. Emma ja Kamu eivät kuitenkaan koskaan vahingoittaneet muita akvaarion asukkaita.”
Muutto SEA LIFEen innosti vanhan parin uudelleen kutupuuhiin
Vuonna 2010 Sea Lifeen valmistui suuri koralliakvaario. Emman ja Pojun merivuokolle tehtiin tähän näyttelyakvaarioon erityinen paikka, jossa sen arveltiin viihtyvän. Vuokkokalapariskunta oli tosin lopettanut kutupuuhat jo kymmenkunta vuotta sitten, niin kuin kalat usein tekevät vanhoiksi tullessaan.
”Ilo oli suuri kun kalat ja vuokko saatiin Sea Lifeen ja ne kotiutuivat jälleen nopeasti. Muuton jälkeen merivuokko jopa kasvoi halkaisijaltaan lähes metriseksi, mikä on harvinaista akvaariossa. Kaikki näytti olevan hyvin ja vuokkokalojen eläkepäivät turvattu. Emme oikeastaan tiedä, kuinka kauan vuokkokalat, saati merivuokot, elävät. Kaksikymmentä vuotta on joka tapauksessa todella ainutlaatuinen ikä”, Dernjatin uskoo.
”Emme odottaneet Emman ja Pojun vanhoilla päivillään enää kykenevän lisääntymään. Yllätys olikin melkoinen kun merivuokon vierelle kiven pintaan ilmestyi rypäs punaisia mätimunia. Kudun jälkeen molemmat kalat ovat hoitaneet jälkikasvuaan antaumuksella. Vuosien kokemus on selvästi havaittavissa. Emma partioi merivuokon ympärillä, varjellen vuokkoa ja reviiriä, samalla kun Kamu hoitaa mätimunia. Se puhdistaa niitä suullaan ja huljuttaa niille evillään raikasta vettä”
”Emma ja Kamu ovat nyt kuteneet kahdesti lyhyen ajan sisällä. Munista kuoriutuvat poikaset ovat vain parin millimetrin mittaisia ja erittäin vaikeita kasvattaa, mutta aiomme yrittää sitä nyt alkuvuoden aikana. Poikasille on suunnitteilla oma erityinen kasvatusallas, johon ne yritetään pyydystää heti kuoriutumisen jälkeen”, Dernjatin täsmentää.
Lisätietoja:
Markus Dernjatin, intendentti, p. 040 589 0869, markus.dernjatin@sealife.fi
Mirka Anttila, markkinointipäällikkö, p. 0400 270 935, mirka.anttila@sealife.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
SEA LIFE on Suomen johtava akvaario ja yksi Helsingin suosituimmista elämyskohteista. SEA LIFE tarjoaa kävijöille elämyksiä ja tietoa vedenalaisesta elämästä ja sen suojelun tärkeydestä. SEA LIFEssa vierailee noin 250 000 kävijää vuosittain. SEA LIFE on osa Merlin Entertainments Groupin omistamaa SEA LIFE -ketjua, joka on maailman suurin yleisöakvaariotuotemerkki. Merlin Entertainments Group on maailman toiseksi suurin elämyskohdetoimija yli 100 elämyskohteella neljällä mantereella ja 23 eri maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SeaLife Helsinki Oy
SEA LIFE ja Rovio yhdistävät voimansa – Angry Birdsit sukeltavat puolustamaan meriä!7.2.2025 15:32:53 EET | Tiedote
Rovio Entertainment ja SEA LIFE ovat yhdistäneet voimansa tuodakseen rakastetut Angry Birds -hahmot osaksi SEA LIFE -merimaailman ikonista vedenalaista maailmaa ainutlaatuisen ja opettavaisen elämyksen muodossa.
Joulu saapuu SEA LIFEen!29.11.2024 13:05:07 EET | Tiedote
SEA LIFEn joulukausi avataan torstaina 5.12, kun sähköankerias Eerik sytyttää perinteisesti joulukuuseen valot Sademetsässä. Tänä talvena Helsingin SEA LIFEen rantautuu uusi koko perheen joulutapahtuma, Kuuran talvinen suojeluseikkailu, jonka aikana Kuura, ihana seikkailunhaluinen lumiukko, johdattaa mukaan tunnelmalliselle matkalle jouluiseen akvaariokeskukseen hauskojen ja interaktiivisten tehtävien, mertensuojeluhaasteiden ja sykähdyttävien elämysten kera. Sähköankeriaan ohjelmanumeron lisäksi joulutapahtuman aikana luvassa on muunmuassa rauskujen itsenäisyyspäivän ateria, Suojelusaarekkeen rescue-altaan joulukuusen pystytys, valtamerialtaan joulusiivous ja mustekalan uudenvuoden ennustuksia. Entä miten käy tänä vuonna, kun kärsimättömyydestään tunnettu jättiläistursas Turo saa lahjansa jo hyvissä ajoin ennen joulua? Viime vuonna Turon paketista paljastui helmitaulu, joka osoittautui heti huippulahjaksi ja siitä riitti riemua pitkään. Mitähän hauskaa sen paketista mahtaa tänä vuonna
Kilpparikävelyt5.7.2024 14:35:24 EEST | Tiedote
SEA LIFE Helsingin vaippakilpikonnat ovat päässeet jokavuotiseen tapaan nauttimaan auringonpaisteesta ulkona. Kilpikonnat ulkoilevat heinäkuun ajan torstaisin klo 14.30-15.30, säiden salliessa, pääovien läheisyydessä.
Tervetuloa Suojelusaarekkeelle, SEA LIFEn sydämeen!31.5.2024 09:14:54 EEST | Tiedote
Vuonna 2017 avattu SEA LIFEn näyttelyn mertensuojeluun keskittyvä osio, Suojelusaareke, on saanut kasvojenkohotuksen. Uudistettu Suojelusaareke avataan yleisölle lauantaina 1.6.
Miltä näyttää rauskujen ystävänpäivän speed-dating?14.2.2024 09:25:51 EET | Tiedote
Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus tulla tutustumaan asiaan, sillä rauskualtaaseemme on muuttanut Tanskasta kuusi uutta okarauskunaarasta ja tästä on ollut henkilökuntaakin riemastuneempi altaan ainoa koiras, Torsti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme