Messukeskus

Matkamessut käynnistyy huomenna tuhansien tapaamisten workshop-päivällä

Jaa
Matkamessujen ohjelma käynnistyy jo keskiviikkona 15.1., jolloin keskitytään tekemään bisnestä kahdenvälisissä neuvotteluissa. Workshop-päivä pitää sisällään kaksi ammattilaisille suunnattua tilaisuutta - Meet Finland ja Global Workshop. Lisäksi matkailualan ammattilaisille on keskiviikkona kaksi seminaaria.
Meet Finlandissa myydään Suomea maailmalle kahdenvälisissä tapaamisissa. Kuva: Messukeskus
Meet Finlandissa myydään Suomea maailmalle kahdenvälisissä tapaamisissa. Kuva: Messukeskus

Tehokkaita kohtaamisia workshopeissa

Meet Finland on suomalaisen matkailun tärkein vuosittainen myyntitapahtuma, joka järjestetään Matkamessujen yhteydessä kahdeksatta kertaa. Se tekee Suomea tutuksi ulkomailta kutsutuille ostajille, eli matkatoimistoille ja matkanjärjestäjille. Meet Finlandiin osallistuvat yritykset esittelevät pääasiassa majoitus-, kuljetus- ja ohjelmapalveluja.

Meet Finlandin ohella järjestetään nyt toista kertaa myös kansainvälisille näytteilleasettajille suunnattu Global Workshop. Se tarjoaa Matkamessujen kansainvälisille näytteilleasettajille uuden tavan kohdata Pohjois-Euroopan alueen tärkeitä business-kumppaneita. Ostajiksi on kutsuttu matkanjärjestäjiä ja muita matkailun tuotannon ammattilaisia Suomesta ja lähialueilta.

Molemmat koko päivän kestävät tapahtumat koostuvat ennakkoon sovituista, lyhyistä kahdenkeskisistä neuvotteluista. Tapaamisten laatu on korkeatasoinen, sillä ostajiksi hyväksytään vain yritysten todellisia ostopäättäjiä. Tänä vuonna ostajat ovat sopineet omat tapaamisensa myyjien kanssa ennakkoon itse, valiten itselleen kiinnostavimmat yritykset.

- Workshopeissa on mukana yhteensä 124 eri myyjäyritystä, jotka edustavat 13 eri kansallisuutta. Ostajia on 220 ja he tulevat 26 eri maasta. Yhteensä päivän aikana on yli 5000 tehokasta one-to-one-tapaamista ostaja- ja myyjäyritysten välillä, kertoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri.

Seminaariohjelmissa pohditaan ilmailualan tulevaisuutta ja bloggaajayhteistyötä

Matkamessujen seminaariohjelma jakautuu aiempaa useammalle päivälle, kun SMALin Matkatietoseminaari ammattilaisille alkaa jo keskiviikkona.

Keskiviikon aamupäivän seminaarissa pureudutaan lentoliikenteen kehitykseen Euroopassa. Samalla päivitetään myös, miten vuoden 2014 aikana julkistettava Suomen ilmailustrategia on edennyt. Lentoyhtiöiden edustajille ja matkailualan päättäjille suunnatun seminaarin järjestää ilmailualan järjestö BARIF (Board of Airline Representatives in Finland).

Keskiviikkona iltapäiväseminaarissa pohditaan ulkomaisin ja kotimaisin voimin, miten matkailuyritykset voivat työskennellä yhdessä bloggaajien kanssa. Mukana on huippubloggaajia mm. Saksasta, Ranskasta ja Italiasta. He kertovat yritysyhteistyöstä myös käytännön esimerkkejä.

Matka 2014 kokoaa matkailuväen Helsinkiin

Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma niin kävijämäärältään, näyttelyneliöitään kuin mukana olevien maiden määrällä mitattuna. Mukana on 81 maata ja yhteensä noin 1000 näytteilleasettajaa. Vuonna 2013 messuilla vieraili 76 500 kävijää. Matkamessut avautuu torstaina 16.1. matkailualan ammattilaisille. Yleisö on tervetullut messuille perjantaina 17.1. klo 12 alkaen, jolloin avautuu myös ajoneuvomatkailua esittelevä Caravan-messut.

Meet Finlandin ja Global Workshopin vastuullinen järjestäjä on Messukeskus. Käytännön järjestelyistä ja ostajien kutsumisesta vastaa Fun Media.

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
Funmedia, tapahtumatuottaja Pirjo Hynönen, 040 533 7353, matkaworkshopday@funmedia.fi

BARIF, puheenjohtaja Pekka Mäkinen, 040 570 6760, pekka@icelandair.is

Toimittajien ilmoittautuminen Meet Finland ja Global Workshop -ohjelmiin sekä keskiviikon seminaareihin: riikka.luomanpaa@messukeskus.com

Akkredituminen osoitteessa www.messukeskus.com/akkreditoituminen tai paikan päällä.

Aiempien Matkamessujen kuvia löytyy osoitteesta http://mediabank.finnexpo.fi/ 
-> Tapahtumat 2013 -> Matkamessut

www.matkamessut.fi
www.meetfinland.fi
www.globalworkshop.fi

Kuvat

Meet Finlandissa myydään Suomea maailmalle kahdenvälisissä tapaamisissa. Kuva: Messukeskus
Meet Finlandissa myydään Suomea maailmalle kahdenvälisissä tapaamisissa. Kuva: Messukeskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Suosikkikirjailijat keskustelevat lukijoiden kanssa Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 23.9.2025, mutta jo nyt saadaan maistiaisia tarjonnasta. Kirjamessuilla järjestetään kymmenen lukupiiriä, joissa lukijat pääsevät keskustelemaan uutuuskirjasta kirjailijan kanssa. Kirjasome järjestää myös tilaisuuden, jossa annetaan käytännön vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Kirjamessut kannustaa ihmisiä lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.

Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote

Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.

Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote

Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye